20.12.2011

Tipahdus arkeen

Työvuorolista ilmastyi joku aika sitten, ja siinä oli sairaslomani lopun jälkeen mulle merkitty vapaapäiviä niin, että töihin pitää mennä vasta yövuoroihin aatonaattona.
Tai olisi pitänyt.
Sunnuntai-iltana kun puhelin soi viistoista yli kuusi ja näytössä näkyi, että pomo soittaa, niin hoksasin heti siltä istumalta, että nythän se on se sairasloman viimeinen päivä.
Ja pomo siellä yhtä hurmaavana kuin aina: "Tuu rakas huomenna töihin!"
Onneksi olin sopinut, että lähden isäni ja mieheni kanssa jouluostoksille, niin en voinut tuota pomon toivetta täyttää, vaikka niin kauniisti pyysikin:) Mutta eihän pomo siitä lannistunut.
"Eipä mitään, tuu sitten ylihuomenna!"
Kun en siihen hätään keksinyt mitään sopivaa syytä kieltäytyä, ja kyllähän ne ylityörahat aina kelpaa, niin lupasin sitten. Ja täällä sitä nyt sitten ollaan, kuukauden saikun jälkeen, ihan niinku ei ois poissa ollutkaan.
Eikä meillä hoitajapula ole yhtään helpottanut, mutta toisaalta, odotinko minä sitä muka edes? Ainakaan tosissani?

No, olihan meille joku viidennen kerroksen nörteistä rakennellut vallan upean intranetin josta löytyy nyt sitten ihan kaikki meidän konsernista - pelastussuunnitelmasta keskustelupalstaan, vapaista työpaikoista johdon tiedotteisiin. Näitä viimeksi mainittuja on muuten aika hupaisaa lukea. Isoilla pomoilla kun on ihan hämäriä visioita milloin mistäkin; ne luulee, että täällä ruohonjuuritasolla pystytään ihmeisiin kun he siellä norsunluutornissaan vaan kirjoittelee muistioita. Tervetuloa vaan tänne alakertaan tekemään ihan oikeaa työtä ihan oikeiden ihmisten kanssa, jotka on ihan oikeasti sairaita. Aina ei mene niinku elokuvissa:)

*****

"Hän on rauhan ruhtinas
hän on herra, hän on kuningas
hän on maailman valkeus
hän on toivo, hän on
pelastus!"

Ihan uudenuutukaisen joululaulun kuulin, reippaan rytmin ja ihanan ylistyksen! Valitettavasti en muista enempää kuin tuon kertosäkeen.
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätämme tänä iltana Helsingistä!

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...