Tänne mennään!

Cesar Millan saapuu Suomeen


Oprah Winfreyn, Scarlett Johanssonin, Will Smithin ja Nicolas Cagen koirat on kaikki koulutettu Cesar Millanin oppien avulla. Kirjailijanakin tunnettu tv-kasvo on saanut uskollisen ihailijakunnan Emmy-ehdokkaanakin olleen Koirakuiskaaja-tv-sarjansa kautta.

Pian myös Cesar Millanin suomalaisfaneilla on mahdollisuus oppia suoraan mieheltä itseltään. Säihkyhampainen Millan tuo seminaari-show’nsa ensimmäistä kertaa Suomeen ensi keväänä.

Helsingin Hartwall Areenalla tiistaina 29. toukokuuta toteutuvassa seminaarishow’ssaan Millan jakaa koirapsykologian ymmärtämystään eteenpäin yleisölle ja kertoo kuinka ihmiset voivat tahattomasti luoda koirilleen ”käytösongelmia”. Cesar Millan LIVE -seminaarishow’n lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä torstaina 1. joulukuuta.

Cesar Millan LIVE -seminaarissaan Millan käyttää viimeisintä tekniikkaa edustavaa multimediaa, ja mukana on koiria ja heidän omistajiaan havainnollistamassa hänen konseptejaan. Seminaarishow’nsa ensimmäisellä puoliskolla Millan opettaa yleisölleen kuinka jokapäiväiset asiat, joita kotonamme teemme, saattavat kasvaa koirille käytösongelmiksi. Hän tarjoilee myös vinkkejä ja keinoja koiran rauhallisena ja tasapainoisena pitämiseen kotikonstein. Seminaarishow’n toisella puoliskolla Millan demonstroi kuinka tärkeää ihmisten energia ja johtajuus on koirille. Samalla Millan esittelee yleisölle maailman koiran näkökulmasta katsottuna.

Cesar Millan vetää koko seminaarin englannin kielellä, mutta se on suurimmalta osin tekstitetty suomeksi.

”Kuinka uskomattomiin paikkoihin koirat ovatkaan minut vieneet”, Cesar Millan kertoo. ”Jos minulle oli kerrottu nuorempana Meksikossa kasvaessani, että jonain päivänä matkustaisin ympäri maailmaa oman live-seminaarini kanssa, en olisi varmasti sitä uskonut. Kuntoutan koiria ja koulutan ihmisiä, joten mahdollisuus jakaa lahjani eteenpäin koiranomistajille auttaa minua toteuttamaan visioni maailman tekemisestä paremmaksi paikaksi… yksi koira kerrallaan.”


http://dome.fi/viihde/uutiset/koirakuiskaaja-cesar-millan-saapuu-suomeen

Planeettainvälistä ihmettelyä

Meidän isäntä on nykyään kauhean innostunut tähtitieteestä. Yötä myöten tulee Discovery Channelilta, National Geographylta ja muilta taivaskanavilta kaiken maailman linnunrata-ohjelmia, ja niitä sitten pistetään digiboksiin ja seuraavat päivät tuijotetaan nauhoituksia.

Satuinpa minäkin sitten tässä päivänä muuan telkkarin ääreen, kun kaksi äijää rakenteli jotain teleskooppia (vuonna 1964) ja kuulemma kuulivat sillä sitten jotain ulinaa tai surinaa tai jotain, jonka päättelivät olevan _kaikua alkuräjähdyksestä_ 13,7 miljardin vuoden takaa.

No eipä mitään, herrat pokkasivat siitä Nobelin. Oli kuulemma jotain aivan ainutlaatuista fysiikan tutkimuksen saralla. No olihan se varmaan, mutta mulle näin ihan tuikitavallisena pulliaisena, joka ei fysiikasta ymmärrä höykäsenpölähtämää, tuli mieleen että jos nämä äijät oli kuulleet alkuräjähdyksen kaikua vuonna 1964, niin eikö yhtään kukaan ole sen koommin koittanut sitä kuunnella?

Kun on pikkusen paremmat vehkeet nykyään. Tuo ohjelma nimittäin vain ylisti näiden herrojen saavutusta lähes 50 vuoden takaa ja siinä haastateltiin heistä toista joka oli vielä elossa.

Alkuräjähdyksen kaikua - no höpö höpö. Ja että maailmankaikkeus on 13,7 miljardia vuotta vanha, jolloin tapahtui tämä Big Bang - no höpö höpö.

On toisaalta aivan ihanaa olla ihan tavallinen yksinkertainen tallaaja. Saa uskoa rauhassa Jumalaan ja siihen, mitä Raamattu sanoo, eikä tarvitse pohtia näiden fyysikoiden teorioita ja epäjumalia. Kyllä täällä maailmassa tekee sielunvihollinen työtään; ihmiset näkevät hirveästi vaivaa todistellakseen itselleen, että Jumalaa ei muka olisi.

Isännän kanssa naurettiin, että kun meidän Petu päästää pierun, niin siinä on alkuräjähdyksen kaikua hajun kera meidän huushollissa ihan joka päivä :)))

Ajatus tälle päivälle

"Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä Hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla Hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa Hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa."

-Martinus-

Josafatinlaakso

Näkymä Öljymäeltä alas Josafatinlaaksoon. North Jerusalem, 2011.

Meidän perheen pieni vauvikka ja lelli-iivari :) Ja kissakin :)

Päivän mietelause copypaste suoraan Facebookista :)

Pikku lintu lensi etelään talveksi. Oli jo kylmä ja linnun siivet kangistuivat ja se putosi maahan pellolle. Kun se makasi siellä, paikalle tuli lehmä joka pudotti läjän sontaa sen päälle. Lanta oli pehmoista ja lämmintä ja virvoitti pikkulinnún. Lintu nautiskeli ihanasta lämmöstä onnellisena ja alkoi ilosta visertää. Ohikulkeva kissa kuuli viserryksen ja lähti tutkimaan mistä ääni tulee. Se löysi linnun, kaivoi sen esiin lannasta ja napsi suuhunsa!
Kertomuksen opetus:

A) Eivät kaikki ole vihollisiasi, jotka heittävät paskaa niskaasi.
B) Eivät kaikki, jotka kaivavat sinut ylös paskasta ole ystäviäsi.
C) Kun on lämmin ja hyvä olla, on parasta pitää turpa kiinni

Tykkää En tykkääkään · · 23 tuntia sitten

Lisbeth Toivonen, Minna Kinturi, Kari Janhunen ja 6 muuta tykkäävät tästä.


Olli Tuhkanen D) Kaikkea mikä on paskakasassa, ei kannata syödä.

19 tuntia sitten · Tykkää En tykkääkään.

Aloitin ... ja lopetin ... aloitin taas ... voi ahistus sentään!

"Vertaa Madeleine Leiningerin kulttuurilähtöisen hoitotyön teoreettista viitekehystä (sunrise model) Purnellin (2002) kulttuuristen tarpeiden arvioinnin ja kulttuurisen osaamisen teoreettiseen jäsennykseen."

Siinä tehtäväksianto, ja 5 sivua. Mun piti ensinnäkin lukea tuo ohjeistus varmaan kymmenen kertaa, ennenkuin mulla sytytti, että mitä siinä oikein haetaan. Ja sitten kuuklaamaan. Sunrise model ja Madeleine Leininger löytyi ainoastaan kömpelöinä käännöksinä suomeksi, mutta kylläkin englanniksi ja saksaksi. Purnellia oli senverta paljon, että etunimi olisi helpottanut kummasti.

Ja kun ihminen oppii ainoastaan sitä, mikä häntä kiinnostaa, ja minun täytyy kyllä tunnustaa, että nämä hoitotieteen teoreetikot ja teoriat eivät mahdu meikäläisen top kymppiin. Näitäkin on kuitenkin pakko opiskella.

Mutta miten viitekehystä voi verrata jäsennykseen? No, sitähän mulla on tässä yö aikaa mietiskellä:)

Käsikirurgin tuomio, sumuiset illat ja parkkisakot

Olin nyt eilen sitten viimeinkin siellä käsikirurgilla, ortopedian polilla. Hän sitten erikoislääkärinä näki röntgenkuvissa paljon sellaista, mitä lähettävä lääkäri ei nähnyt, muun muassa selkeitä kulumamuutoksia - ja kysyi heti, että onko polvet tai toinen käsi kipeä. Olen kuulemma selkeästi nivelrikkoihminen, vaikka ylipainoa ei olekaan. Ihanaa.

No sitten siellä kyynärnivelessä oli joku "hitu" - irronnut jostain - jonka ei siellä kuulunut olla. Ja se sitten aiheuttaa sitä sietämätöntä kipua. Ja se ei kuulemma parane, kuin levolla, levolla, levolla. Arvasin jo, mitä seuraavaksi olisi tulossa, ja tulihan se. Kuukausi sairaslomaa, ja fysiatrian osastolla käteen laitettiin tuki, ja nyt se ei paljon liiku eikä taitu. Tämä kirjoittaminenkin on aikamoista taiteilua ja käy tosi hitaasti.

Ensimmäinen viikko tukea täytyy pitää yötä päivää. Kerran päivässä sitten irrottaa ja vähän voimisteluttaa kättä, ettei jänne ihan jymähdä suoraksi. Tammikuun alussa käteen tehdään ENMG-tutkimus sen selvittämiseksi, ettei mikään hermo ole pinteessä. Ihan niin pian :) Mutta kun ei ennemmin ollut vapaita aikoja.

Eipä tässä sitten paljon muuta voi tehdä, kuin maata sohvalla:) Aion kyllä käydä metodiseminaarissa, vaikka autolla ajo on vähän tappista, mutta ei se lääkäri sitä erikseen kieltänytkään. Petun kanssa lenkkeilen tietysti - meillä on ollut ihania sumuisia iltoja. Hanskat ei mahdu käteen sen tuen kanssa, joten lenkin ajaksi irrotan sen - olkoon se sitä voimistelua. Jaana ystäväni lupasi tulla minua viihdyttämään, kun itsekin on nyt ihan kotosalla ennenkuin lähtee joulukuun puolessa välissä ukkonsa kanssa Argentiinaan viettämään molempien viiskytvuotispäiviä:) Olkoon heillä ihana reissu!

Laskeskelin tässä, miten paljon olen kartuttanut Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnan kassaa viimeisen vuoden aikana, ja se on melko iso summa:/ Keräilen niitä pysäköintivirhemaksuja siinä koulun ympärillä, kun ei oikein ole parkkipaikkoja. Mutta jos olisin joka ikisestä tunnista minkä olen siellä parkkeerannut, maksanut parkkimaksun sinne pömpeliin mistä saa sen kuitin, olisin kyllä joutunut häviölle verrattuna näihin virhemaksuihin, joten parkkeeraan edelleenkin iloisena mihin milloinkin ja _toivon_ että en saa lappua. Läheskään aina en saa:)

Voi kun pääsis taas Jerusalemiin.
Matkakassa karttuu hitaasti mutta varmasti.

Että tällä viisiin.

Pittbullterrierin pitäminen kiellettävä myös Suomessa
Maa- ja metsätalousministeriölle

Sisäasiainministeriölle



Pyydämme kunnioittaen, että maa- ja metsätalousministeriö ja sisäasiainministeriö ryhtyvät toimenpiteisiin pittbullterrieri-nimisen koirarodun Suomessa pitämisen kieltämiseksi.

Kysymyksessä oleva koira on taistelukoiraksi kehitetty ja se on erittäin vaarallinen toisille eläimille ja myös ihmisille. Tapauksia, joissa tuohon tappajarotuun kuuluva koira on hyökännyt toisten koirien ja ihmisten kimppuun, on ollut viime vuosien aikana erityisen runsaasti. Viimeinen tiedossa oleva tapaus sattui perjantaina 2.9.2011 Helsingin Pihlajamäessä, jossa tuon rodun tappajakoira tappoi kylmäverisesti pienen yorkshirenterrierin ja aiheutti pikkukoiraa ulkoiluttaneelle naiselle vakavia fyysisiä vammoja.

Tapaukset on ilmoitettu poliisille ja viety oikeuteen. Kuitenkin esimerkiksi Helsingin Kalliossa tappajakoira on ehtinyt hyökätä useampien koirien ja näiden omistajien kimppuun ennenkuin se on määrätty lopetettavaksi ja lopetettu oikeudenkäynnin jälkeen. Myös Pihlajamäen tapauksessa poliisi on antanut tappajan takaisin omistajalleen. Poliisi on ilmoittanut, ettei koiraa takavarikoida sellaisissa tapauksissa, joissa poliisilla ei ole tietoa kuin yhdestä hyökkäyksestä. Ihmettelemme, miksi tappajan annetaan hyökätä useampien kimppuun ennenkuin poliisi takavarikoi sen.

Kyseisten taistelukoirien pitämistä on rajoitettu useissa Euroopan unionin maassa. Pittbullterrierin pito on kielletty Tanskan, Saksan ja Hollannin ohella myös Ranskassa, Englannissa ja Kanadassa.

Pyydämme ministeriöiden pikaisia toimenpiteitä sen pitämisen kieltämiseksi myös Suomessa

Helsingissä syyskuussa 2011



Sara Salomaa


********


Netissä kiertää oikein adressi, ja paljon oli nimiä tullutkin, varsinkin sen jälkeen, kun pitbull raateli kuoliaaksi nelivuotiaan tytön Australiassa marraskuun alussa.

Cesar Millanilla oli pitbull nimeltä Daddy, ja sehän oli itse herttaisuus, jota Cesar käytti apuna kun jotain epäsosiaalista koiraa piti auttaa jälleen luottamaan laumaan ja toisiin koiriin. Mutta Cesarhan on _guru_, ihmemies koirien kanssa.

Daddy eli 15 vuoden kunnioitettavaan ikään.

Vasaravaareja liikkeellä :)

Eilen illalla kun tein lähtöä töistä, tulivat Ola ja Markku yövuoroon ja meinasivat lähteä oikein ambulanssilla ajelemaan. Eihän siinä muuten mitään - eikä tietysti missään nimessä mitään - mutta meitä jotenkin alkoi naurattaa ihan hirveästi, kun ne on molemmat pitkästi yli viiskymppisiä, toinen harmaantunut ja toinen kaljuuntuva, ja kasvoilla näkyy selvästi eletty elämä. Veisteltiin siinä, että kun te viette potilasta päivystykseen, niin ne kakskymppiset hoitajat varmaan kysyy, että mitäs vasaravaareja täältä tulee - voiks noin vanhoilla olla enää ajokorttia????

Naureskelin vielä itsekseni, kun ajelin kotiin. Puhtaalla autolla. Sain kuin sainkin pestyä sen, ja jopa kesken työpäivän - oli niin hiljaista aamupäivällä, että pääsin livahtamaan parkkihalliin ja autonpesupaikalle, ja eihän siinä mennyt kuin se vartti, kun auto kiilsi taas:)

Tänä aamuna oli meidänkin perällä jo -7 astetta pakkasta. Petun kanssa mentiin lenkille haukottelemaan yön tuoksua vasten uutta aamua. Tuntui aika kylmältä. Kun lähdin ajelemaan iltavuoroon, kävin mennessäni kyläkaupassa ostamassa eväitä, ja sorruin ostamaan karkkipussin, jonka tietysti natustin naamaani jo ajomatkalla. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Koko illan on ollu ihan tosi äklö olo.

Näin yhden aamun ja kolmen illan jälkeen alkaa kaivatut vapaat, paitsi että ei ne mulle oo vapaita, kun koululla alkaa huomenna kahden viikon metodiseminaari. Eipä siinä mitään, voipi olla ihan kiinnostavaa. Raskaaks vain käy, kun ei taas niinku varsinaisia _vapaapäiviä_ tuu moneen viikkoon, kun aina pitää olla jossain - mutta puhutaan aina koululla opiskelijakavereiden kanssa, että tätä jaksaa, kun tietää, että tää loppuu joskus, jopa aika pian.

Tosin jonkunmoisessa kuusessa ollaan kaikki näiden kirjallisten töiden kanssa - just kun kerkisin ajatella, että joulutauon ajan naputtelen kaikki rästityöt valmiiksi, niin eiköhän sähköpostiin tipahtanut viesti tammikuussa alkavan opintojakson opettajalta, että "tässä liitteenä opintojakson orientoivan tehtävän ohjeistus. Kirjoita 5-7 sivua ja palauta sähköpostin liitteenä tai tuo mukanasi ehdottomasti viimeistään opintojakson alkaessa 9.1.2012."

Ratkiriemukasta! Orientoiva tehtävä! Mitä joutavanpäiväistä diipadaapaa. Ja 5-7 sivua. Vilkaisin sitä ohjeistusta, ja siinähän oli lähdemateriaaliakin - yksi väitöskirja muun muassa, jossa oli joku 220 sivua, ja se pitäisi ihan itse tulostaa koneelta. Ja tehtävän hyväksytty suorittaminen edellyttää lähdemateriaaliin tutustumista ja sen käyttämistä. Ilman muuta :)

Yövuorosta oli jo valmiiksi kaksi puutosta, ja yksi vielä ilmoitti neljän aikaan, että on kuumeessa. Meinas epätoivo iskeä, kun lähettelin joukkotekstiviestiä - alkoi jo näyttää siltä, että joudutaan iltavuorosta kaikki jatkamaan. Mutta sitten alkoikin puhelin soida, ja yllättäen saatiin kaikkiin puutoksiin keikkalaiset. Joskus voi käydä näinkin - mutta on se kyllä tosi tosi harvinaista.

Ja ihan hirveä ikävä Jerusalemin helteeseen.

Kaikesta huolimatta tänäänkin on armon ja toivon päivä.

Aamulla kymmenen aikaan lähdin Petun kanssa lenkille, ja oli aika sateista. Petuahan semmoinen pikkujuttu ei häiritse, ja reippaasti se kolusi kaikki ojanpohjat ihanien hajujen perässä. Petua ei ole ole trimmattu pitkään aikaan, kun meistä pitkät karvat kaulassa, rinnassa, jaloissa ja mahassa on komeat, mutta kyllä ne sitten sitä kuraakin kerää. Kun tultiin kotiin, huutelin etteisestä, että "täältä tulee likainen koira." Petu säntäsi saman tien isiä tervehtimään, kun otin valjaat pois - minä jäin vielä lenkkivaatteita riisumaan.

Kuulin etteiseen, kun mieheni päivitteli Petun kuraista olemusta ja houkutteli sen kylpyhuoneeseen pesulle. Tässä asiassahan Petu on varsinainen juoni, koska se ei varsinaisesti _pidä_ suihkuttelusta. Vilkaisin suihkuhuoneen ovelta, kun Petu juuri parahiksi iski takamuksensa lattiaan, kun mieheni yritti suihkutella mahan alusia:) No, kyllähän siihenkin konstit löytyy. Hetken päästä kuulin, kun mieheni lauloi Petulle ihan omakeksimällään sävelellä: "ensimmäinen tassu ... toinen tassu ... sitten mahanalus suihkutellaan noin ... reipas poika ... kolmas tassu ..." Konsti oli tehokas ja sitä saa vapaasti lainata :)))

Lähdin sitten töihin klo 15:een - edelleen likaisella autollani. Tällä kertaa vahtasin moottoritiellä muitakin autoja, ja kyllä siellä nyt muitakin likaisia on liikenteessä:) Ykskin valkoinen taksi jonka ohi ajoin, oli ihan musta. Niin on kyllä minunkin hopeanharmaa autoni:)

Pistin kaulaani kashmirhuivin, jonka ostin Jerusalemista. Me hankittiin Jaanan kanssa molemmat huivit, koska kirkkoihin mennessä piti peittää pää. Näin olisi pitänyt tehdä myös Itkumuurille mennessä, mutta siinä vaiheessa meillä ei vielä ollut huiveja. Mikä moka. Oli siellä kyllä muitakin länsimaisia naisia (ei-juutalaisia ilmeisesti) jotka olivat avopäin. Ei siitä kukaan näyttänyt välittävän, mutta silti me oltais haluttu olla maassa maan tavalla.

Kun tulin töihin, niin kirjauduin nettiin ja kävin hiljaisena hetkenä läpi kaikki kiinnostavat sivut; koulun sähköpostin, Iltalehden ja seuraamani blogit. Ja tahtomattani tuli hiukan hittuuntunut olo. Velalliseni on näköjään hankkinut koiranpennun (yli 1000e?), uuden tietokoneen (yli 500e?) ja kertoilee ostelevansa pennulle kaikenlaisia mukavia tavaroita eläinkaupasta, mitkä eivät ole halpoja - sen tiedän koiranomistajana. Mutta minulle jäivät velat maksamatta - siitäkin huolimatta, että hän on "kunniallinen ihminen, joka _aina_ maksaa kaikki velkansa pennilleen."

Samantien ajattelin, että kaivan esiin sen velkakirjan ja painelen ulosottomiehen pakeille.
Mutta en tee sitä.
Sehän on vain rahaa.
Koitan sen sijaan olla iloinen Velalliseni puolesta, että hänellä nyt on rahaa, kun hän niin monta vuotta oli tosi tiukoilla. Silloin hän usein kääntyi minun puoleeni, ja minusta oli itsestäänselvyys että autan, kun kerran siihen pystyin.
Nyt minä olen tiukoilla, mutta voinko kääntyä hänen puoleensa?
En. Sehän olisi naurettavaa.
Enhän saanut saatavianikaan takaisin, niin mitäpä minä häneltä sitten saisin?

Herra on huolehtinut minusta tähänkin asti. Rikkaaksi en ole tullut, enkä pyydäkään tulevani. Kunhan tulen toimeen.
Kiitos Herralle!

Pimeitä aamuja, pennun tuoksua ja likainen auto.

Aamuvuorossa pitkästä aikaa, kun pitäisi taas sinne kouluun ähkäytyä illaksi. Kyllä aamut on säkkipimeitä; meidän kylällä ei oo katuvaloja ennen viittä, ja kun minä laittaudun Petun kanssa taipaleelle siinä puolen maissa, niin sitä tuntee olevansa aika yksin maailmassa. Puuttuu vain kolmekymmentä astetta pakkasta, mutta eiköhän sekin tammikuuhun mennessä ole tosiasia.

Facebookkia myöten jo irvistelevät mulle, että pese se autosi:) Minä oon heittäny takaisin, että vastahan minä sen toissa kesänä pesin. Tosin ei mulla oo koko autokaan ollu vielä niin pitkään. Kun tulin töihin ja ajoin sen parkkipaikalle niin huomasin, että kyllä se aika likainen on. Kaiken lisäksi meillä on työpaikalla parkkihalli jossa on pesupaikka, kun vain joskus viitsisi nipistää 15 minuuttia kotiinlähdöstä. Likaisesta autosta on vain jotenkin tullut minun tavaramerkki:)

Aamulla kotona kun hyvästelin Petua niin huomasin, että hänhän tuoksuu vielä ihan hauvavauvalle:)Eikä ikää olekaan vasta kuin kuusi vuotta. Mutta hän on ikuisesti äiskän ja iskän pikku vauvikka - hieman lellitty, mutta onneksi vain vähän. Tässä juuri eilen illalla pohdittiin, että kun päätän opintoni, niin Petulle tulee sitten kaveri - mutta mitenkähän käynee, kun sänky on Petun valtakuntaa, kuten moni muukin paikka; ei hän taida päästää pikkukoiraa samaan paikkaan. Olisihan se Petulle hirveä järkytys, jos koiranpentu änkeäisi myös isin ja äitin väliin sänkyyn:) Ja äitille olisi hirveä järkytys, jos koiranpentu ajettaisiin lattialle. Järkyttyneitä tyyppejä joka puolella:) No, vakavasti puhuen, aikuinen koirahan hyväksyy pennun - ja pentu oppii paikkansa vanhemman koiran kanssa, vaikka tuleekin olemaan kahden uroksen talous. Tietty hammastelujakin on odotettavissa, mutta se on tiettyyn pisteeseen saakka ihan normaalia. Pentu otetaan tietty samalta kasvattajalta kuin Petukin. Hänellä on pitkänpitkä kokemus kultsikoista, on itse aktiivinen harrastaja ja kasvateilla on paljon valion arvoja. Kennel on myös kultsikkapiireissä tunnettu hyväluonteisista ja -muotoisista koirista. Tosin en niin muodosta välitä. Kunhan on luonnetta:)

Herra teki jälleen minulle ihmeen. Lokakuun alussa ilmoittivat, että opintotukeni lakkautetaan, kun en ole tienannut tarpeeksi opintopisteitä per kuukausi. Minä olin, että no niin kai sitten, laskeskelin kyllä niitä opintopisteitä ja aattelin, että on niitä tarpeeksi. Aika iso menoerä, 300 kuussa, ja taas piti kääntyä Taivaan Isän puoleen; pidä huolta. Eilen tuli opintotukilautakunnalta kirje, että olivat laskeneet opintopisteeni väärin, ja että opintotukeni jatkuu normaalisti keskeytyksettä. Minusta se oli ihan ilmiselvästi Herran puuttumista asiaan tässä surkeassa rahatilanteessa:)

Jerusalemiin on ikävä.

"Itkumuurilla kohtasin Herran, synnit anteeksi Hältä mä sain. Jeesus ristillä kuollut on kerran, minun eestäni täytti Hän lain."

Faijalta varastettiin viime yönä auto. Hitsit, mua nauratti aivan tolkuttomasti kun se tohkeissaan soitti ukolleni, ja siinä toinen hyväkäs - tuli tohkeissaan kattomaan, että nukunko minä vai voinko keskustella isäukkoni kanssa tästä järkyttävästä tragediasta.
No heräsinhän minä siihen hirmuiseen päivittelyyn, ja vaihdoin sitten isän kanssa pari osaaottavaa sanaa. Ja kun se poliisipäivystyskin sattui olemaan viikonloppuna kiinni, voi pahkeinen sentään :) Neuvoin soittamaan 112:een.
Kun sitten illansuussa ajelin taas yövuoroon, niin soitin faijalle, ja kas; auto oli löytynyt tunnin kuluttua siitä, kun hän oli tehnyt ilmoituksen 112:een. Puolen kilsan päästä faijan pihasta.
Ei ollut ollut muuta vikaa, kuin rikottu virtalukko. Onneks on ne kaskot ja muut vakuutukset; vaikka niitä tympii maksaa, niin tämmöisissä tapauksissa niistä on sitten hyötyä, kun autoa pitää hinata sinne sun tänne (se on kallista lystiä!) ja korjailla ja laittaa uusia osia.

Tänä yönä on ollut kohtuuhiljaista täällä työmaalla, paitsi että minä olen ollut "arvostelutuulella." Ihan kaikesta, mikä ei ole mennyt mieliksi, on pitänyt pikkasen valivalittaa. Ollaan yövuorossa Marin kanssa, ja hän on kans aika kova pitämään jöötä :) Aamulla ajetaan sitten Marin kanssa peräkkäin kotiin; hänen yövuoro alkoi klo 21 ja minun klo 19, mutta molemmat päästään aamuseitsemältä. Vähän hölmöä kun ei voida mennä samalla kyydillä, vaikka samassa kylässä asutaan. No, koirat ulkoilutetaan aamulla kimpassa.

Mul on taas ihan kummallisesti rahat lisineet tilillä :) Oli neljäsataa enemmän kuin luulin että olisi, ja se on jo aika paljon rahaa. Minä kun ajattelen vieläkin aikaa kun oli Suomen markat (sillon itsenäisyyden aikaan) ja onhan se neljäsataa hyvänen aika 2400 markkaa. No, minulle se on paljon rahaa, tietysti kovin varakkaille se ei tunnu missään. Mutta miten tavallinen palkannauttija voi tänäpänä tulla varakkaaksi? Muuta kuin voittamalla lotossa tai varastamalla muilta. Lottovoitto kelpaa, mutta varastaa en aio. Vaikka mieluummin minä palvelen Jumalaa, kuin mammonaa. Kun kahta herraa ei voi palvella; jos rakastaa toista, niin toista vihaa. Siispä pysyn onnellisena, köyhänä, mutta Herran omana.

Minulta se sitten menee isänpäivä peiton alla toipuessa taas uuteen yövuoroon. Tytärpuoli tulee poikaystävänsä kanssa meille tapaamaan omaa isäänsä; toivottavasti eivät kovin hirveästi mekasta että meikä saa pakolliset kauneusunensa :) Toinen tytär on mennyt sinne jo eilen illalla, ja on siellä sen vanhemman koirakin.

Sh`ma Yisrael
Adonai, Eloheinu
Adonai echad

Shalom ale`hem!

"Minä käteni nostan Jumalan puoleen, minä huutoni kohotan taivaaseen"

Tutussa ja turvallisessa yövuorossa jälleen, ja ihan niinkuin ei olisi poissa ollutkaan.
On niin kotoista, kun Rami kärsii ilmastoinnista ja niiskuttaa taukoamatta, ja muut kattoo "Kalajoen hiekkoja" TV5:ltä. Perjantaiyön pahin härdelli on takanapäin ja on aikaa vähänniinku nostaa jalat pöydälle.

Ehkä oli hiukan univelkaa kuluneelta viikolta. Heräsin päivällä puoli neljältä. Ensimmäisen kerran raotin silmiä kymmenen aikaan, mutta päätin, että aivan liian aikaista - ja sittenpä se mennä humahtikin iltapäivään. Kävin lenkillä, ja palatessani kun muistin tyhjentää postilaatikon, ilokseni havaitsin, että keskussairaalapiirini ortopediseltä polilta oli mulle tullut aika. Pääsen ensi viikolla sen käsikirurgin vastaanotolle.

Nyt saa mun puolestani se lumi tulla, kun on noi talvitassut, mutta eihän se nyt tietenkään sitten tule. Turhaan vaan kuluu nastat, kun ajelee sulalla asfaltilla. Tosin parempi niin päin, kuin että ajelisi kesärenkailla lumisilla teillä. Joskus tulee aina mieleen, että mahdoinko minä oppia siitä kolaristanikaan yhtään mitään? Kun on sellaisesta selvinnyt, niin viis renkaiden kulumisesta - tai niiden hinnasta - kunhan on aina alla parhaat mahdolliset.

Sain sähköpostia vanhalta ystävältä etelä-Amerikasta. Oli mukava kuulla, että hänellä on kaikki hyvin. Varmaan tavataankin taas muutaman vuoden päästä, kun hän palailee Suomeen - siihen saakka sähköposteillaan. Kaverini ehdotti, että tavattais myös Skypessä. Minä olin, että siis missä??? No, olenhan minä siitä tietysti kuullut, mutta kuulosti aivan liian rasittavalta ruveta väsäämään jotain webcam-yhteyksiä ja kuulokkeita ja ties mitä. Nämä tilpehöörit meiltä kyllä löytyy, sillä ukkoni on skypettänyt oman isänsä kanssa -mutta vaikka appiukko kävelee jo kahdeksaakymmentä, niin minä en aio tätä jaloa taitoa opetella :)

Kieltämättä mukava päästä pian tutimaan, kun en ole reiluun kuukauteen yhtään yövuoroa tehnyt. Ja mukava sekin, että nämä omat työt alkoi taas rauhallisella kolmen yön putkella. Kohta minä pääsen taas vauhtiin.

"Herran rauha olkoon teidän kaikkien kanssa."
Shalom ale`hem!

"Laula silloin kun aika on, tulta kipunoi, ikuista laulua laulamaan Luojamme sinut loi"

Se on sitten lusittu!
Työharjoittelu päättyi tänään täytekakkuun, halauksiin ja kyyneliin - ja toivotuksiin "tulla meille töihin, täällä ootellaan."
Vaikka se oli välillä raskasta, särki päätä ja uuvutti, niin tosi paljon minä siitä sain. Ja tutustuin tietysti moniin, moniin tosi ihaniin ihmisiin, joita oikeasti jään kaipaamaan.
Ehdottomasti pistän mietintämyssyyn ajatuksen hakeutua takaisin heidän hurmaavaan seuraansa, kunhan tässä joskus olen oikeasti valmis ja orientoitunut työpaikkaa vaihtamaan. Varmaan aika pian :)

Autossakin on viimein talvirenkaat alla; en kertakaikkiaan uskaltanut enää pitempään suvikumeilla huristella, ettei sitten vain olis käynyt vanhanaikaisesti: "talvi yllätti suomalaisautoilijat." Tyhjästä on paha nyhjästä nastoja alle, jos sunnuntaiaamuna teet lähtöä yövuorosta ja yöllä onkin tullut viis senttiä lunta. Sentään marraskuun puoliväliä mennään.

Ja sainpa aikaiseksi melko pitkästä aikaa mennä kampaajalle. En edes kehtaa sanoa milloin olen viimeksi käynyt, mutta olihan tuo tukka hiukkasen kasvanut ulos kuosistaan :) Tässä on ollu kaikenlaista kiireellistä puuhaa, Jerusalemin matkailua ja sen sellaista. Kun ei kerkii, niin ei kerkii. Kampaajani kyllä tarjoutui kertomaan minulle tiedostostaan, milloin olen viimeksi heidän putiikissaan naamaani näyttänyt, mutta en halunnut kuulla :)

Kotiin kun ajelin, niin kuuntelin naama ymmyrkäisenä erään Suomen kristillisissä piireissä melko tunnetun henkilön puhetta radiosta. Hän puhui hengessä näkemisestä, ja eipä siinä mitään, sehän oli hyvää puhetta ja mielenkiintoista siihen asti, kunnes hän sanoi, että oli taannoin ajautunut riitoihin jonkun seurakuntansa jäsenen kanssa, ja nähnyt hengessään, että tuo ihminen oli täysin mätä.
Tässä vaiheessa mulla heitti pakin päälle, siis noin kuvannollisesti.
Tai sitten minä olen ymmärtänyt täysin väärin, mitä "hengessä näkeminen" tarkoittaa. Minä kun oletin, että sillä on jotain tekemistä Jumalan kanssa, Jumalan Hengen kanssa. Voiko Jumalan Henki antaa kenenkään "nähdä" että joku toinen kristitty on "täysin mätä"? Onko tämä "hengessä näkijä" jollain lailla parempi ihminen, kun hänellä on varaa sanoa julkisessa mediassa toista ihmistä "täysin mädäksi"? Eikö Jumala rakastakaan kaikkia ihmisiä, myös "täysin mätiä"? Eikö armo kuulukaan "täysin mädille" ihmisille? Kuka määrittelee "täysin mädän" - Henkikö? Tuskinpa vain.

Saman tien tuli mieleen Raamatun kertomus Jeesuksesta ja syntisestä naisesta. Jeesus kehotti "sitä, joka on synnitön, heittämään ensimmäisen kiven."
Ja kuinkas siinä kävikään, sen me tiedämme kaikki.

Voitte väittää mua itsepäiseksi, mutta minä kun se en suostu uskomaan, että me ihmiset oltais Jumalan edessä mitään muuta, kuin kaikki samalla viivalla. Siksihän meillä on armo - "armosta te olette pelastetut, ette tekojenne tähden, ettei kukaan kerskaisi."
Voinko minä sanoa, että "näin hengessäni" että olen paljon parempi ihminen kuin naapurin Ville?
Voitko sinä?

"Saata, Herra, lepoon poisnukkuneen palvelijasi sielu"

Niin on taas meitä yksi vähemmän.

Toissa yönä tuli Erkki matkansa päähän, sairastettuaan jo pitkään.
Erkki sairastui kroonisesti ja vaikeasti jo melko nuorena miehenä, ja muutamassa vuodessa tuli selväksi, että hän ei enää koskaan tulisi olemaan se Erkki, jollaisena me olimme oppimaan hänet tuntemaan; riemuveikkona, verbaalisesti lahjakkaana ja sanojaan yksinomaan ystävällisesti käyttävänä, miehenä, joka ei koskaan ollut ilkeä kenellekään.

Hän mieluummin laski leikkiä kuin piti murhetta, joskus jopa siinä määrin, että se oli hiukan tuskastuttavaakin :)

Viimeksi kun tapasimme, katsoin häneen ja hän minuun, eikä hänen kasvoillaan näkynyt pienintäkään tuntemisen merkkiä.
Ei pienintäkään.

Ja kuitenkin minä tunsin hänet koko elämäni; vietimme kymmenet kesät ja Juhannukset sukujuhlissa Oulujärven rannoilla. Nauraen ja ilakoiden.

Sellaisena me haluamme Erkin muistaa, kuin hän oli silloin, ja sellainen hän on nyt, kun hän ei ole enää sairas eikä enää ole minkäänlaisia kipuja eikä kyyneleitä.

"Yks kerrallaan putoo takista napit, poijaat" sanoi muuan jermu toiselle Tuntemattomassa Sotilaassa hiukan hirtehisesti, kun miehet menehtyivät yksi toisensa jälkeen sotatantereella. Sellaiselle lausahdukselle Erkki nauraisi tässä tilanteessa, ja varmaan nauraakin. Vaikka se on mustaa huumoria pahimmasta päästä, niin sitähän meidän suvussa on aina harrastettu :) Sehän on vain kuolema!

************

"Ihmisen elinaika on niinkuin ruoho
kuin kedon kukka hän kukoistaa
ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole
eikä hänen asuinsijansa häntä tunne

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan
se on ikuinen liitto niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä
polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin
jotka pysyvät hänen liitossaan"

(Ps. 103:15-18)

"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää, sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää"

Tauoton päänsärky kestänyt nyt noin 31 tuntia, ja olen aika pahalla päällä. Tein ihan itse diagnoosin, kun särky on tiukasti asettunut tuonne takaraivoon eivätkä (lukuisat) nielaisemani tonniset Para-Tabsit ja kuussataset Buranat ole tehneet tuota eikä tätä, silmissä vilisee kummasti ja just ja just vältyin oksentamasta ostoskärryyn kun olin ryntäilemässä rahvaan seassa paikallisessa Prismassa.
Migreenihän se.
Oisinko saanu elämässäni yhden tai kaks migreenikohtausta aikaisemmin, ja nekin oli jotakuinkin ennen sotia. Nyt sitä toivoo, että kun ois sitä oikeeta migreenilääkettä, vaikka kakskytviis vuotta vanhaa. Muistan hämärästi, että sitä ei mulle silloin aikoinaan määrätty, kun siinä oli joku sivuvaikutus joka saattoi olla mulle haitallinen. Nythän on uudet lääkkeet jo tullu markkinoille. Mutta miten sitä älyäis mennä jotain migreenilääkettä hakemaan, kun ei koskaan oo migreeniä? Paitsi nyt.
Sehän kulkee suvussa, muistan että äidillä oli aikoinaan tosi pahakin, mutta hellitti sitten vaihdevuosien aikaan kokonaan.
Lähden kohta lenkille, en tosin tiedä tekeekö raitis ilma tähän vaivaan sitä tai tätä, mutta ei siitä voi haittaakaan olla.
Huomenna alkaa viimeinen viikko harjoittelussa ja ens maanantaista alkaen pääsen taas nauttimaan kunnon palkasta. Olen ollu itseasiassa aika masentunu näiden raha-asioiden takia, laskuja tulee postilaatikkoon joka päivä, tuntuu että oikein urakalla, enemmän kuin silloin, kun olen normaalisti töissä ja mulla ois varaa maksaakin ne. No, eihän siinä mitään, soittaa vain velkojalle, että voisko tämän eräpäivää siirtää ja yleensähän kaikki siihen suostuu, mutta ei se mun normaali palkkakaan niin tolkuton ole, että pystyn sitten maksamaan kaikki kolmekymmentä laskua, joista olen siirtänyt eräpäivää. Hohhoijaa.
No, Herran haltuun. Murehtimalla ei voi lisätä päiviensä määrää kyynäränkään vertaa. Älkääkä murehtiko sitä, mitä söisitte tai mitä joisitte tai millä itsenne vaatettaisitte. Teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä
tarvitsevan. Etsikää ensin Taivaan Valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Kyllä Herra omistaan huolen pitää!