Synnintunnustus

"Herra, minä tunnustan sinun totuutesi valossa
että olen tehnyt syntiä ajatuksin ja sanoin,
teoin ja laiminlyönnein.
Minun tulisi rakastaa Sinua,
Jumalani ja Vapahtajani, yli kaiken,
mutta olen rakastanut itseäni enemmän kuin Sinua.
Sinä olet antanut minulle lähimmäisen,
että rakastaisin häntä niinkuin itseäni.
Olen kuitenkin ollut itsekäs
ja käteni on ollut hidas auttamaan.
Sen tähden käyn eteesi
ja tunnustan syntini ja syyllisyyteni.
Tuomitse minut, Jumala,
mutta älä hylkää minua.
Minulla ei ole mitään muuta pakopaikkaa
kuin Sinun sanomaton laupeutesi."

(www.evl.fi)

"Jumala, armossasi, muuta maailma"

Rukous on kirkkojen maailmanneuvoston 9. yleiskokouksen viesti/kutsu rukoukseen. Hyväksytty yleiskokouksessa Brasilian Porto Alegressa 23.2.2006. Käännös: Ilkka Sipiläinen.

"Armon Jumala
käännymme puoleesi rukoillen, koska sinussa me löydämme yhteyden: sinä olet yksi Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki, johon me uskomme, sinä yksin annat meille voimaa hyvään, sinä lähetät meidät kaikkeen maailmaan työhön ja palveluun Kristuksen nimessä.

Tunnustamme sinun ja kaikkien ihmisten edessä: me olemme olleet arvottomia palvelijoita. Me olemme väärinkäyttäneet ja kohdelleet kaltoin luomakuntaasi. Me olemme eripuraisuutemme vuoksi vahingoittaneet toisiamme kaikkialla. Usein me emme ole kyenneet ryhtymään päättäväisiin toimiin ympäristön tuhoamista, köyhyyttä, rotusortoa, kasteihin jakamista, sotaa ja kansanmurhia vastaan. Me emme ole vain väkivallan uhreja, vaan myös sen tekijöitä. Kaikessa siinä me olemme olleet huonoja Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia, Hänen joka syntyi ihmiseksi pelastaakseen meidät ja opettaakseen meille kuinka rakastaa. Anna meille anteeksi, Jumala, ja opeta meidät antamaan anteeksi toinen toisillemme.

Jumala, armossasi, muuta maailma.

Jumala, kuule luomakunnan huuto, vesien huuto, ilman, maan ja kaikkien elävien olentojen; kaikkien niiden huuto jotka ovat riistettyjä, uloslyötyjä, häväistyjä ja joutuneet uhreiksi, kaikkien jotka on karkotettu ja hiljennetty, heidän ihmisyytensä kielletty, kaikkien jotka kärsivät sairauksista, sodasta ja rikoksista joita ovat tehneet ylimieliset ihmiset, jotka piiloutuvat totuudelta, vääristelevät tapahtunutta ja kieltävät sovituksen mahdollisuuden. Jumala, johda kaikkia vallankäyttäjiä tekemään eettisesti kestäviä päätöksiä.

Jumala, armossasi, muuta maailma.

Me kiitämme sinua siunauksestasi ja toivon merkeistä, jotka ovat jo läsnä maailmassa, kaikkina aikoina elävissä ihmisissä, ja niissä jotka ovat kuolleet uskossa ennen meitä. Kiitämme siunauksesta ja toivon merkeistä väkivallan vastaisessa liikkeessä, syvästä ja avoimesta vuoropuhelusta, joka on alkanut omissa kirkoissamme ja myös muiden uskontojen kanssa, kun etsimme keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä. Kiitämme toivon merkeistä kaikissa niissä jotka tekevät työtä oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta, poikkeusoloissa ja arjessa. Me kiitämme sinua Jeesuksen Kristuksen ilosanomasta ja ylösnousemuksesta.

Jumala, armossasi, muuta maailma.

Pyhän Henkesi voiman ja ohjauksen vuoksi, Jumala, älköön rukouksemme koskaan olko tyhjiä sanoja, vaan tuoretta vastausta sinun elävään sanaasi väkivallattomana, suorana toimintana myönteisen muutoksen puolesta, rohkeina, selkeinä ja konkreettisina toimina solidaarisuuden, vapautuksen, parantumisen ja myötätunnon puolesta, valmiina jakamaan Jeesuksen Kristuksen ilosanomaa. Avaa sydämemme rakastamaan ja näkemään, että kaikki ihmiset on luotu sinun kuvaksesi huolehtimaan luomakunnasta ja puolustamaan elämää sen kaikessa ihmeellisessä monimuotoisuudessa.

Jumala, armossasi, muuta maailma.

Muuta meidät antaaksemme itsemme niin, että voimme olla sinun kumppaneitasi muutoksen tekemisessä, työskentelemään Kristuksen kirkon täyden ja näkyvän ykseyden puolesta, tulemaan kaikkien lähimmäisiksi, kun me odotamme kaivaten sinun valtakuntasi täyttä tulemista uutena taivaana ja uutena maana.

Jumala, armossasi, muuta maailma.

Isän, ja Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen."

"Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä"

Nyt lähti yövuoro 4/4. Aamulla, kun ajelin kotiin, kuuntelin tapani mukaan Radio Deitä ja sunnuntaiaamun hiljaisessa liikenteessä nautin Jorma Hynnisen, Georg Otsin, Viktor Klimenkon ja muiden mestareiden upeista tulkinnoista. Ennen nukahtamista lueskelin tapani mukaan Raamattua, juuri sitä kohtaa, jossa Jeesusta arvosteltiin sairaan parantamisesta sapattina. Ja Jeesus lausui nuo lohdulliset sanat: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." Siitäs saitte, arvostelijat! Se on sillä sipuli!

Kyllä Jeesuksesta särmää löytyi. Olihan Hän ajoittain hyvinkin tyly ja pisti kovin sanoin järjestykseen ihmisiä, jotka Hänen mielestään sen ansaitsivat.
Meistä tavallisista, syntisistä ihmisistä löytyy niin paljon armottomuutta. On niin helppo huomata toisen puutteet ja viat, mutta omia ei milloinkaan. Siksi tykkään kovasti raamatunkohdasta, jota olen useasti lainannut: " Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi!" Ihan muistutuksena yksin itselleni.

Israelissa oli nyt sitten tapahtunut terroriteko ja ihmisiä kuollut. Vieläpä turistien suosimassa Eilatissa. Ei kuitenkaan minun ja Jaanan rakkaassa Jerusalemissa. Isä nyt tietysti pääsi sanomaan, että "mitäs minä sanoin - ette kai te enää toista kertaa Israeliin lähde, vaarallinen paikka." No mehän tuumattiin Jaanan kanssa, että ei, kun ens vuonna me mennään Beirutiin. (Totta hemmetissä me lähdetään Israeliin uudemman kerran. Meiltähän on näkemättä Kapernaum ja Jordan-virta ja Kuollut meri - ja paljon muuta.)

Illansuussa kun sitten ajelin tähän viimeiseen yövuoroon, tuli Radio Deistä kesällä edesmenneen Kalevi Lehtisen raamattutunti. Aiheena oli anteeksianto, sovitus ja Pyhällä Hengellä täyttyminen. Niin viisaita sanoja! Erityisesti jäi mieleen, kun Kalevi puhui siitä, että kun jotkut uskovaiset rukoilevat, että "Jumala, anna meille uusi helluntai, lähetä Pyhä Henki maan päälle." Kalevi sanoi, että eihän me rukoilla uutta jouluakaan - koska Jeesus on jo tullut. Niin on Pyhä Henkikin jo tullut ja on maan päällä, ei tarvitse rukoilla uutta helluntaita.
Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi tuotakaan.

Mutta tässä sitä mennään viimeistä yövuoroa - Allanin, Matin ja Jarin kanssa. Ja telkkarista tulee Johnny Deppin elokuva ja on jopa sopivan hiljaista sen katsomiseen.
Ei ois ollu ku kolme yötä, mutta vedin ylitöinä yhden, kun meillä on taas puutoksia niin ettei kehtaa kahtoo tuota esmiehen tuskaa, kun se soittelee ympäriinsä ja koittaa saada porukkaa töihin :) Milloinkahan tää meno ja meininki meidän työpaikalla saadaan aisoihin? Asiahan ei tietysti minulle kuulu millään tavalla, mutta me työntekijät ollaan jo vuosia ehdoteltu, että oisko varallaolo mitään. 20% palkalla päivystät kotona ja tunnin sisällä hälytyksestä on oltava töissä. Tulee kuulemma kalliiksi, mutta maalaisjärjellä ajateltuna, ennen pitkää kalliimmaksi tulee jatkuva 100% ylitöiden maksaminen omalle väelle - ja tuntityöläisille maksaminen se vasta kallista onkin.

Meidän kylän kirkko, joka on ollu remontissa vaikka kuinka kauan, on nyt vihdoinkin avattu taas, mikä on minusta ihan tosi mahtava juttu. Ihanaa päästä pitkästä aikaa omaan kirkkoon, omaan seurakuntaan, nähdä omat papit ja kokea ympärillään vanhan, upean kirkon ihmeellinen rauha. Oon ollu ihan vaikeena kun on pitäny hypätä sunnuntaisin millon missäkin :) No, minähän nyt olen jotakuinkin joka viikonloppu töissä silleen, että pääsen sunnuntaiaamuna yövuorosta ja menen illalla takaisin, että eipä siinä sitten jumalanpalvelukseen pääse, kun pitää nukkua se väli. Mutta yks viikonloppu listassa on kuitenkin vapaata.

Kun on nyt mennyt taas vähän itsemestaroinnin puolelle, niin haluan lopuksi muistuttaa niin itseäni kuin muitakin mestaroijia Jeesuksen sanoista: "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Ilman minua te ette saa aikaan mitään."

Lutkamarssista ja hyvin kasvatetuista nuorista

Seurasin mielenkiinnolla tätä lutkamarssia. Jos olisin viistoista vuotta nuorempi (että kehtaisin pukeutua minihameeseen) olisin itse mennyt mukaan.
Naisella pitää olla aina ja joka tilanteessa ehdoton määräysvalta omaan kehoonsa. Miehillähän se on, joten miksi tästä edes pitää keskustella, saati että lähdetään marsseille?

Jos mies saa istua mitään pelkäämättä terassilla ilman paitaa uimahousuissa, niin kyllä siellä hemmetti soikoon pitää naisenkin saada istua topissa ja sortseissa ilman että pitää olla henki kurkussa ja kuunnella halventavia ja vihjailevia kommentteja. Mutta maailma on miesten. Se on yhä miesten, ja kuinka kauan tulee olemaankaan? Niin kauan, kuin yksikin nainen pukeutuu burkaan.

Jo aloitettujen sekstailujenkin aikana nainen saa muuttaa mieltään; ei, en haluakaan, ja sanoa ei. Terve ja täyspäinen mies tämän kestää. Mutta kun afrikkalainen allahinpalvoja raahaa sua pusikkoon, niin siinä ei paljon ei-huudot auta.

Joten ei, naisella ei tämän päivänkään maailmassa ole määräysvaltaa omaan kehoonsa. En lähtisi (vaikka olisin viistoista vuotta nuorempi) liikenteeseen lutkan näköisenä, ihan silkkaa varovaisuuttani ja tervejärkisyyttäni - vaikka pitäisihän minulla olla siihen oikeus kun miehilläkin on. Onko kukaan muuten pannut merkille, että kun media uutisoi raiskauksista, niin sellaisissa, joissa tummaihoiset ovat tekijöinä, on uhrina aina suomalainen, valkoinen nainen. Koskaan se ei ole burkaan kietoutunut maannainen. Eli valkoinen nainen on vääräuskoinen lutka ja sille saa tehdä mitä vaan. Mitähän seuraavaksi? Alkaako ne kivittää meitä, meidän maassa?

Mutta siirrytäänpä seuraavaan aiheeseen, eli niihin vanhan rouvan iloihin; hyvin kasvatettuihin nuoriin. No, minähän olin eilen illalla töissä vuorovastaavana, ja yksi ihan uusi, vasta töihin palkattu pojankloppi teki aikamoisen mokan, jätti sitten kaiken levälleen ja livisti töistä vähän niinku "ajoissa".

No minultahan paloi se minun kuuluisa pinna ja minä soitin perään ja selvitin sille vähän miten nää hommat meidän talossa hoidetaan (ts. haukuin sen pataluhaksi) ja löin lopulta luurin korvaan. Ja mitä tekee tämä poika? Kääntyy takaisin jostain Vantaan perukoilta, ajaa työpaikalle, kävelee hartiat lysyssä minun eteeni, oikein suloinen poika ja silmät ruskeat kuin kekäleet, ja sanoo: minä tulin pyytämään anteeksi ...

Voi äitien päivä! Minun piti oikein hillitä itseni etten olisi sulkenut sitä syliini siitä paikasta! Lestadiolaiskodin poika Pohjanmaalta, joka vielä osasi osoittaa katumusta ja arvostusta toisia ihmisiä kohtaan. Sanoin, ettei ole mitään anteeksi pyydettävää, ja pyysin puolestani itse anteeksi ihan turhaa kiihtymistäni (koska nämä asiat olisi voinut selvittää hänelle myös rauhallisesti) ja sanoin, että tämä asia ei minun suustani ainakaan siirry mihinkään johtajatasolle (koska mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, eikä hänen enää tarvitse mielestäni kuunnella samaa huutoa enää uudelleen, koska meidän pomo on semmoinen, että se käsittelee negatiiviset asiat huutamalla kuin hinaaja).

Asia saatiin sovittua, minä pyysin vielä toistamiseen anteeksi ja sanoin, että nukkuisi yönsä rauhassa ja että kaikki on hyvin. Poika lähti helpottuneen näköisenä. Lähtiessäni kotiin rukoilin vielä tuon pojan puolesta, ettei hän koskaan menettäisi tuota herkkyyttään ja ihmisyyttään, ja etten vain minä ollut onnistunut tuhoamaan siitä osasta. Rukoilin myös itseni puolesta, kaduin ja pyysin anteeksi, että olin jälleen kerran kiivastunut ja loukannut toista ihmistä. Kiivaus on minun luonteessani, kyllä, mutta se ei ole mikään excuse - ei se oikeuta huonoon käytökseen. Ja olisihan se ihan kamalaa, jos "kylillä" leviäisi huhu, että ei sinne kukaan uskalla hakea töihin kun kun siellä on se yks kauhea narttu puikoissa :)

Kuka oli sankarikuoleman kohdannut Abraham Biazi?

Lähellä Damascus Gatea, vielä Jerusalemin New Cityn puolella mutta ihan muurin tuntumassa, oli kaunis muistomerkki, jossa luki englanniksi:
"Tässä lepää Abraham (Avi) Biazi, syntynyt kesäkuussa 1956, kuollut sankarikuoleman taistelussa rikollisuutta vastaan tammikuussa 1986."
Lisäksi oli juutalaisittain ylistäviä lauseita, kuten "ottakoon Jumala vastaan hänen verensä". Ja sama hepreaksi tai jiddisiksi.

Avi oli ilmeisesti sotilas tai poliisi. Mutta mitä tapahtui? Oliko hän ainoa, joka tuossa taistelussa oli kuollut, vai miksi juuri hänen uhrauksensa oli niin merkittävä, jos muitakin kuoli? Mitä tapahtui Jerusalemissa tammikuussa 1986? Muistomerkki ei anna siihen vastausta.

Etsin netistä, ja löysin kokonaisen keskusteluketjun muitakin uteliaita Jerusalemin kävijöitä ympäri maailmaa, jotka kyselivät samaa asiaa. Eikä kukaan osannut antaa vastausta. Googlesta ei vastausta löytynyt. Kuka kumma oli Abraham Biazi, ja mitä hänelle tapahtui?

Hän oli kuollut puolustaessaan epäröimättä isänmaataan, ja isänmaa kunnioitti sitä syvästi. Seistessämme tuon muistomerkin ääressä Jaanan kanssa painoimme päämme hetken hiljaisuuteen. Aloin hiljalleen tuntea yhteenkuuluvuutta israelilaisen kansanluonteen kanssa. Kotimaata tärkeämpää ei ole, ja sitä puolustavia miehiä ja naisia kunnioitetaan syvästi.

Miksi juutalaiset eivät kasva kieroon, ryhdy pistämään piriä tai muuta töhkää suoneensa, alkoholisoidu, pimahda täysin äärioikeistolaisten mielipiteittensä kanssa ja ala ammuskella ihmisiä? Tai istu pubeissa, litki litroittain kaljaa ja pahoinpitele toisiaan jalkapallofaniuden merkeissä? Mahtaakohan siellä olla edes sellaista, kuin sossun luukku? Höpsis - menkää töihin. Sitä on kaikille.

Israelilla on maailman tehokkain armeija ja maailman tehokkain salainen poliisi, Mossad. Niistä ei paljon hiiskuta, mutta jotain tietoa on saatavissa. Taitaa olla parempi, etten näistä julkisesti paljon kirjottele :)Herään joku yö siihen, että konepistoolinpiippu osottaa ohtaan. Tuli vain mieleen, että oisko tämä Avi Biazi ollut vaikka Mossadista, kun hänen henkilöllisyydestään ei löydy mistään mitään.

Rukoilen juutalaisen kansan kääntymisen puolesta. Rukoilen, että he löytävät Kristuksen. Rukoilen myös rauhaa lähi-itään.

Herra, kiitos että sain kokea Jerusalemin. Tiedän, että Sinä olet kaikkialla yhtä lähellä, mutta käyminen noilla pyhillä paikoilla oli jotain sanoin kuvaamatonta. Kun rukoilin Getsemanessa, jossa tiesin Sinun rukoilleen 2000 vuotta sitten, tunsin todellakin olevani Sinun opetuslapsesi.

Shalom ale`hem!

Olen kotiutunut Israelista. Niin upea, fantastinen, ajatuksia herättävä, sanoin kuvaamaton matka!

Jerusalem oli jotain sellaista, mitä en olisi koskaan uskonut kokevani. Joka päivä aamupalan syötyämme (kosheria tietysti) lähdimme pitkälle kävelylle Old Cityyn ja kiersimme kaikki pyhät paikat. Ainoa pettymys oli se, että juutalaiset olivat rakentaneet Golgatan tilalle linja-autoaseman, mutta Pääkallonpaikka oli tallella ja upea puisto, Garden Tomb, jossa oli Jeesuksen hauta ja kivi joka sitä hautaa oli peittänyt. Mikä ihana rauha ja hiljaisuus aivan kaupungin sydämessä. Sinne eivät yltäneet melu ja hälinä. Istuimme Jaanan kanssa penkillä ja hiljennyimme.

Old Cityssä oli kirkkoa kirkon vieressä, kävimme katsomassa kaikki, myös kappelin jossa on pala Kristuksen ristiä ja joka on omistettu kaikkien niiden äitien kyynelille, jotka ovat menettäneet lapsensa.Löysimme myös St.Annan kirkon, Anna oli Neitsyt Marian äiti eli siis Jeesuksen mummo!

Myös Itkumuuri oli varsinainen kokemus. Se taitaa olla ihan juutalaisten juttu, en ainakaan muista että siitä mainittaisiin Raamatussa mitään. Saa oikaista jos olen väärässä. Oli miesten puoli ja naisten puoli, ja pilvin pimein ortodoksijuutalaisia rukoilemassa. Muurin kivien välissä oli satoja ellei tuhansia käsin kirjoitettuja lappusia, luultavasti pyyntöjä Jumalalle. Muurilta täytyi poistua kävelemällä takaperin, koska Jumalalle ei saanut käänrää selkää. Se oli ainoa paikka missä kävimme, johon täytyi mennä turvatarkastuksen läpi.

Kävimme Siloan altaalla, jossa Jeesus paransi sokean miehen. Monesta pyhästä paikasta oli jäljellä upeita raunioita, jotka oli älytty olla hävittämättä. Old Cityssa kävelimme pitkin Via Dolorosaa, meillä oli opaslehtinen jossa kerrottiin kaikki kohdat mitä tapahtui missäkin, kun Jeesus kantoi ristiään; missä Hän kaatui, missä Simon Kyreneläinen pakotettiin avuksi, missä Hän kääntyi ja puhutteli Jerusalemin tyttäriä.

Tunsin Herran niin lähellä, kun kuljin kujia joita pitkin Hän oli kulkenut, jossa Hän oli opettanut kansaa ja julistanut evankeliumia. Myös Jaana, agnostikko, alkoi miettiä asioita, kyseli paljon Raamatun tapahtumista ja minä kerroin ja todistin oman parhaan kykyni mukaan. Uskon, että hän kääntyy. Ystävyytemme syveni ihan uudelle tasolle, yhtään kertaa ei mennyt sukset ristiin, tulimme toimeen kuin paita ja peppu.

Neljäntenä päivänä lähdimme pitkälle kävelylle kaupungin ulkopuolelle, Getsemanen puistoon ja Öljymäelle. Ja se oli sananmukaisesti mäki. Oikeestaan vuori. Kiipesimme jyrkkää tietä varmaan kilometrin ja meinasi jo kunto loppua. Mutta perille päästyä palkinto oli huikaiseva. Kultainen portti oli suoraan edessämme, näkymä kaupunkiin oli mahtava ja ennen kaikkea tunsin toisaalta suurta riemua että olin niin lähellä Herraa, ja toisaalta suurta ahdistusta siitä, että siellä Hän oli rukoillut Isältään armoa, ja sieltä Hänet oli viety roomalaisten sotilaiden toimesta kuolemaan tuskallista kuolemaa; meidän kaikkien tähden.

Niin, ja lämpöä oli koko ajan joku 50 astetta. Paikalliset sanoi, että on vuoden kuumin aika ja siksi ei ole turistisesonki. Muita turisteja ei todellakaan juuri näkynyt. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja vanhat ukotkin puhuivat englantia kuin vettä vaan. Kadulla pyöri 150 senttisiä tyttösotilaita 149 senttisten rynnäkkökivääreiden kanssa :) Kyllä tuntui turvalliselta.

Jerusalem oli hyvin siisti, turvallinen ja sivistynyt kaupunki. Asukkaiden lukutaito on 100%. Oppivelvollisuus alkaa 5-vuotiaana ja kestää 16-vuotiaaksi. Sen jälkeen alkaa asevelvollisuus, pakollinen sekä miehille että naisille, ja se kestää kahdesta neljään vuotta. Missään ei näkynyt kerjäläisiä, syrjäytyneitä, känniläisiä.

Eikä Israeliin todellakaan kävellä kuin hollitupaan, eikä myöskään lähdetä pois. Mentiin läpi niin monen tarkastuksen, että heikompaa hirvitti. Ja koko elämäntarina piti suunnilleen selvittää, ja miksi oli valinnut juuri tämän hotellin, ja miksi nyt ylipäätään halusi koko maahan. Ja minä kun en pysty menemään läpi metallinpaljastimesta (sydämentahdistin) niin siitähän ne riemastui. Takuuvarma terroristi. Tutkivat hyvin tarkkaan minun "European pacemaker patient" -korttia ja aattelin että nyt ne varmaan soittaa Kanta-Hämeen keskussairaalan (oli aika myöhä eikä kardiologini takuulla ois ollu töissä). No taas samat kysymykset, mutta läpi pääsin. Minulla kun on tuo oikea etunimi sellainen, että se on myös israelilaisnaisten etunimi, niin eivät meinanneet millään uskoa, että minulla ei ole sukua Israelissa, ja että olen ihan kristitty.

Minusta tämä on erinomaisen hyvä asia, että ollaan tarkkoja. Tällä tavallahan Israelista on tullut rauhallinen ja turvallinen maa. Ja sehän on heidän maansa, ei heidän tarvitse eikä pidäkään päästää sinne ketään, ketä eivät halua! Ei ollut myöskään rikollisuutta, koska tuomiot ovat kovat, ei näkynyt narkomaaneja katukuvassa eikä huumeita kukaan myöskään kaupannut. Ihmiset istuivat katukahviloissa syömässä ja juomassa viinilasillisen, ei pelottanut yhtään kulkea kaupungilla. Suomen ulkoministeriön tiedote, jossa sanotaan, että kaikkien kauppojen ja kahviloiden ovilla tarkastetaan ihmisten laukut pommien varalta, oli täyttä potaskaa. Missään ei tarkastettu mitään. Onhan se kai hyvä, että varoitetaan, mutta ei nyt tarvitse pelotella.

Minulle jäi ikuinen ikävä Jerusalemiin. Rakastuin sihen kaupunkiin, ja haluan sinne uudelleen. Ja ehdottomasti Jaanan kanssa. Siinä on Ystävä, isolla Y:llä. Ihminen, joka aina pyrkii tekemään hyvää toisille ihmisille, se on hänen luonteessaan. Itsekkyys puuttuu kokonaan. Mahtava huumorintaju, nauroimme välillä mahat kippurassa, itkimme myös yhdessä Jeesuksen kärsimyksen tähden. Ja pitkien, helteisten kävelyjen aikana kumpikaan ei vinkunut eikä valittanut. Jaana hoiti kartan lukemisen (minä olen siinä hommassa ihan urpo) ja minä tottelevaisesti kuljin hänen perässään sokkeloisessa Old Cityssä.

Yksi kommelluskin sattui. Etsittiin komeaa kultakupolista Dome of the rockia varmaan kolme päivää. Kun se lopulta löytyi, portilla seisoi kreikkalaisen jumalan näköinen poliisi ja sanoi "muslims only". Ei se vissiin uskonu meitä muslimeiksi kun oli kaprihousut jalassa ja käsivarret ja päät paljaana. Eipä silti, ei me mihinkään muslimimestaan haluttukaan, ei vain tiedetty etukäteen, että se on sellainen.

Tutustuttiin yhteen mukavaan papparaiseen, joka piti katukahvilaa muslimikorttelissa Old Cityssa. Itse juutalainen. Käytiin siellä joka päivä limsalla ja kahvilla. Hän sanoi, että kyllä muslimit ja venäläiset ovat ihmisiä, joiden kanssa on hyvin vaikeaa elää. Itse lisäisin joukkoon vielä armenialaiset :) ne myy sulle väkisellä vaikka oman isoäitinsä.

Tel Aviv sen sijaan oli aivan erilainen. Lähdimme sinne perjantaina ja olimme yhden yön. Jerusalemista meni nonstoppina 10 hengen pikkubusseja Tel Avivin linja-autoasemalle, 56 kilsaa, lähtivät heti kun bussi tuli täyteen ja hinta oli 23 sekeliä, eli jotain 5 euroa. Linja-autoasemalta ajettiin tavallisella taksilla hotellille, joka oli niin rannassa kuin olla voi. Upea hiekkaranta, Jaana kävi meressä uimassa. Ranta täynnä poliiseja ja siellä myös tapeltiin; ambulanssi oli tavallinen näky. Tel Avivissa ei kunnioitettu sapattia, kun sen sijaan Jerusalem hiljeni silloin täysin ja kaikki paikat olivat kiinni. Näimme myös väkivaltaisen kohtauksen; nuori nainen ja vanhempi mies käsirysyssä, huusivat toisilleen ilmeisesti arabiaksi kurkku suorana, nainen heitti miestä tyhjällä pullolla ja mies naista ihmisen pään kokoisilla betonilohkareilla. Mistä mahtoi olla kysymys? Eikö huora ollut saanut tarpeeksi maksua? Vai oliko muslimi-isä hakemassa kotiin perheen häpäisevää, vähissä vaatteissa keikistelevää tytärtään? Tel Avivissa ei tykätty kulkea pimeän tultua. Käytiin syömässä aika lähellä hotellia ja palattiin. Okei, hotelli oli hieno ja kallis ja näkymät rantaan mahtavat, mutta kaupungin syke oli raaka ja väkivaltainen. Olin kuitenkin tosi hyvilläni ja vähän ihmeissäni, kun Jaana siteerasi Jeesusta ja sanoi: "Älä pelkää. Mene rauhassa."

Kuitenkin kaiken kaikkiaan: matka oli ihana, eikä vähiten maanmainion matkaseuran ansiosta. Jerusalemiin mennään varmasti uudelleen.

"Jerusalem, Jerusalem, sä maja rauhan ikuisen, sun kunniaas mä tahdon laulaa, Jerusalem"