"Joka antaa teille kulhollisen vettä siksi, että olette minun opetuslapsiani, hän ei jää palkkaansa vaille"

Äiti oli tänään viimeisessä sytostaattihoidossa, ja kun hän oli siinä tehnyt lähtöä sairaalasta, oli huoneeseen marssinut hänen hoitava syöpälääkärinsä - aivan ihana ihminen, joka on itse toipunut munasarjasyövästä.
Olivat siinä sitten jutustelleet, ja lääkäri oli kertonut äidille, että tämän syöpä on sellaista tyyppiä, joka uusii varsin helposti, vaikka tilanne onkin nyt hyvä. Ja niinpä hän oli sitten kysynyt, suostuisiko äiti syövän uusiutumisen estohoitoon. Tällaista hoitoa lääketehtaat kovasti haluaisivat, että käytettäisiin laajemmalti, mutta on kuulemma kamalan kallista. Nyt tässä sairaalassa, missä äitiä hoidetaan, olivat saaneet jonkun "määrärahan" tämän lääkkeen käyttöön, ja valinneet joitakin syöpäpotilaita, jotka suostumuksellaan sitä rupeavat saamaan. Äiti sanoi, että tarvitseeko sitä edes kysyä!

Vaikka oltiinkin äidin kanssa täynnä iloa ja kiitosta, niin mietittiin myös niitä potilaita, jotka eivät tuota estohoitoa saa. Ja sen henkilön tunteita, joka oli joutunut päättämään, ketkä jäävät ilman.
Herra, Sinä teet työtäsi myös ihmiskätten kautta. Kiitos siitä, että on olemassa tehokkaita lääkkeitä ja lääkäreitä, jotka haluavat auttaa. Kosketa parantavalla kädelläsi kaikkia sairaita ja ole heidän ja heidän omaistensa tukena. Vain Sinulle kaikki on mahdollista.

Tänään tuli valmistauduttua sitten oikein huolella yövuoroon. Nukkua pamautin nimittäin puoli neljään:) Hirvikärpäsvitsauksesta huolimatta ajettiin Petun kanssa muutaman kilometrin metsän laitaan ja lähdettiin tutkimaan uusia polkuja. Ja tottahan toki alkoi sataa. Pidettiin Petun kanssa neuvonpitoa ja päätettiin, että ei me niin makeita olla, että pikku sade meidät sulattaa:) Eikun eteenpäin. Lintuja en tunne, mutta joku tosi iso siivekäs lehahti ilmaan ihan meidän läheltä, ja mitäs siinä lintukoira voi tehdä muuta, kuin aloittaa jahdin. Ihan kuin lintu olisi vähän härnännyt Petua; se lentää liihotti ihan matalalla ja rääkyi mennessään, ja Petu loikki poing poing poing kuin kenguru, korvat heiluen. Ihan käsittämättömän hauskan näköistä. Lopulta herra palasi muina koirina - "jaha äiskä, heitäppä vaikka keppi." On se kyllä viikari, ja minulle niin kovin rakas!

Olen nyt päättänyt, että en ryhdy mihinkään toimenpiteisiin saadakseni rahani takaisin Velalliselta. Hän huijasi minulta lähes kuusisataa euroa, ja voi hyvänen aika että ne rahat olisivat tarpeeseen, mutta ehkä hän kuitenkin tarvitsi niitä enemmän kuin minä. En yhtään häpeä myöntää, että olin hyväuskoinen, ja kuvittelinpa silloin olevani auttavainenkin. Aion unohtaa koko asian. Vihoviimeinen homma olisi katkeroitua mokoman asian takia - Velallinenhan siellä vain mennä porskuttaisi eikä välittäisi tuon taivaallista minun tunteistani. Ja voi toki - maailmassa tapahtuu ihan tosi paljon tympeämpiäkin asioita. Ne sataset on menneet, se siitä ja kohti uusia seikkailuja!

Sain juuri tekstiviestin minulle kovin rakkaalta läheiseltä sukulaiselta, jota olen koko elämäni kutsunut veljekseni (minulla kun ei biologisia veljiä ja sisaria ole). Hän kysyi uskoni vahvuutta ja kaipasi esirukousta, koska pelkäsi yössä valvoessaan - mitä, sitä hän ei kertonut. Huolestuin syvästi. Hän on kärsinyt masennuksesta ja lääkinnyt sitä ajoittain alkoholilla, koska on niitä periaatteellisia ihmisiä, jotka kieltäytyvät syömästä masennuslääkkeitä. Hän on kertonut kääntäneensä selkänsä Jumalalle, olevansa tälle vihainen elämänsä menetyksistä. Usein hän on sanonut, että on hänen kohdallaan aivan liian myöhäistä kääntyä Jumalan puoleen.

Jumalalle saa toki olla vihainenkin. Hän ei "vähene" häntä kohtaan osoitetusta raivosta ja katkeruudesta. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä kääntyä Jumalan puoleen. Armo kuuluu kaikille.

Viime aikoina olen usein ajatellut sitä, kuinka täynnä vihaa ja katkeruutta minä olenkaan ollut. Nyt, kun Herra on armahtanut minua, ottanut pois vihani ja katkeruuteni ja avannut silmäni näkemään kaiken luomansa kauneuden ja ihmeellisyyden, olen ruvennut uusin silmin katsomaan ympärilleni. Olen ruvennut näkemään, kuinka sisäisesti rumia ovat vihaiset, katkerat, kaunaiset ihmiset. Sellainen minäkin olin, ja luulin että olen ihan ok, enkä nähnyt sääliviä, ihmetteleviä katseita läheisteni silmissä. Monta vuotta ne ajatteli, että ei tuo ihan täysillä käy:) Ja minä äyskin ja ärhentelin, keljuilin kaikille jotka uskalsivat olla eri mieltä kanssani.

Kunnes sitten näin silmissäni Vapahtajani ristillä. Häntä piinattiin, lyötiin, syljettiin, halveksittiin, häväistiin ja lopulta hänen omansa hylkäsivät hänet, hän koki myös Jumalan täydellisen hylkäämisen ja kuoleman kitumalla hitaasti - ja silti hän rukoili piinaajiensa puolesta.
Eikö Raamattu kehotakin meitä: olkaa siis täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen. Ei enempää eikä vähempää.
Silloin, kun oikein jurppii, kysyn itseltäni: mitä Jeesus tekisi? Hän /ei ainakaan/ lähtisi koston tielle.

"Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on aina sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa. Ottaen huomioon viisauteni suuren varaston - on tietysti sääli olla kaikkea sitä käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluaisin silti säilyttää itselläni muutaman ystävän loppuun saakka."
(kirjoittaa hiukan hirtehisesti nunna "Keski-ikäisen rukouksessa")

Hilda, hiuskiinne ja avaruusalus

Aamulla kuin laitoin tukkaa suihkun jälkeen, koin kauhean katastrofin. Olin eilen kauppareissulla unohtanut ostaa hiuskiinnettä, ja peilipöydällä oleva pullo ammotti tyhjyyttään.
Miten sitä muka voi lähteä töihin, jos ei ole hiuskiinnettä? Miten sitä nyt ylipäätään voi elää ilman hiuskiinnettä? Kiristelin hampaitani ja ärhentelin isännälle, kun ei ollut eilen kaupassa muistuttanut. Ei auttanut, vaikka isäntä sanoi, että tukka on oikein hyvä. Ei, kun minä tarvitsen hiuskiinnettä!
Huonotuulisena lähdin ajamaan töihin.

Huono tuuleni hälveni kuin taikaiskusta ja vaihtui ensin häpeään ja sitten ylistykseen, kun kuuntelin autoradiosta costaricalaisen Hildan tarinaa. Hänet oli oma äiti myynyt neljävuotiaana bordelliin. Monien tuskan täyttämien vuosien jälkeen Hilda oli löytänyt tiensä kristillisen järjestön ovelle, jonne hän oli saapunut mustelmilla ja ruhjeilla, kun eräs asiakas oli pahoinpidellyt hänet pesäpallomailalla. Lopultakin Hildan oli käynyt hyvin ja hän oli löytänyt lohdun ja pelastuksen.
Ja minä kiukuttelin hiuskiinteestä!

Eilen illalla kun menin petiin, oli isännällä telkkari auki ja sieltä sattui tulemaan ohjelma, jossa hyvin viisaat miehet ja naiset; tohtorit ja professorit, kertoilivat, että miten tämä maailma nyt sitten onkaan syntynyt ja erityisesti elämä tänne maapallolle. Ja kuinka jossain tuolla tsiljoonien valovuosien päässä on korkeampia kulttuureja, jotka ottavat meihin yhteyttä sitten, kun he katsovat, että me olemme siihen valmiita. Tai kenties avaruusolennot ovat jo soluttautuneet tänne maapallolle? Tai kenties valtamerten pohjassa on avaruusolentojen tukikohtia? Ohjelman todellinen helmi oli minusta se, että Kuu onkin ontto, ja se onkin oikeasti avaruusalus, josta käsin avaruusolennot tarkkailevat meitä - ja ne ovat luoneet meidät.

Hei oikeesti - jos tavallinen tallaaja menisi tuonne kaduille huutelemaan, että Kuu on oikeesti avaruusalus jonka sisältä joku tarkkailee, niin se löytäisi itsensä aika pian M1-lähetteellä pöpilästä. Mutta kun sellaista huutelee NASAn tutkijaryhmä, niin se on sitten ihan järkevää?

Minua saa vapaasti pitää tyhmänä, yksinkertaisena ja härkäpäisenä, mutta minä kieltäydyn uskomasta noihin. Minä en vain /voi/ uskoa. Miten se voi olla niin, että jonkun on helpompi uskoa siihen, että meidät on luonut Kuun sisällä asuva avaruusolento, kuin että meidät on luonut Jumala????

Alkaa sitten olla viimeiset ajat lenkkeillä metsässä - siellä meinaan on jo niin kamalasti hirvikärpäsiä, että menee hermo. Minulla ja Petulla on niin mukava lenkki, vajaa 10 kilometriä metsän siimeksessä, osa juostaan, osa kävellään, välillä istutaan kannon nokassa ja syödään kimpassa marjoja. Siellä mahtavassa hiljaisuudessa, puiden humistessa, Jumalan ihmeellistä luomistyötä katsellessa, ymmärrän hyvin runoilijaa, joka kirjoitti, että metsä on hänen kirkkonsa ja siellä hän palvelee Jumalaa.

"Sydämeni kuuluu sulle, Taivaan Kuningas"

"Auta, etten toisten taakkaa raskaammaksi tee."

"Ne tekee jotka osaa - jotka ei osaa, ne arvostelee"

Muuan fb-ystäväni oli kirjoittanut tuon lauseen statuspäivitykseensä tänä aamuna, ja kun olin lenkillä, rupesin mietiskelemään, että mitä se loppujen lopuksi oikein tarkoittaakaan.
Miksi ne, jotka ei osaa, arvostelee? Eikö niiden kannattaisi kysyä neuvoa niiltä, jotka osaa? Jos ei osaa ja arvostelee, osoittaa vaan oman totaalisen typeryytensä, ja ne, jotka osaa, voivat naureskella sille, koska he tietävät, että arvostelijat eivät kuitenkaan osaa.
Liittyykö tämä ihmisluontoon - siihen, miten vaikeaa on olla nöyrä? Me ihmiset olemme ylimielisiä ja haluamme joka asiassa osoittaa, että "minä tiedän, minä olen parempi kuin sinä."
Mistä päästäänkin siihen, että ylimielisyys on itsensä korottamista, josta Raamattu yksiselitteisesti lausuu: joka itsensä korottaa, se alennetaan.
Arvostelijoilla ei näin ollen taida olla asiaa Taivaan Valtakuntaan, elleivät he käänny ja tee parannusta.
No, tulipahan pohdittua tuotakin asiaa.

Aamu oli muuten älyttömän lämmin ja aurinkoinen, ja olin läkähtyä taipaleelle lenkkivaatteissani. Naapurin pojat olivat pihalla skeittaamassa t-paidoissa ja sortseissa, ja heillä oli tietysti seuranaan pieni valkoinen terrieri Bruno. Brunon tervehtimiset ovat aina ikimuistoisia, se tulee ja menee kuin tuulispää ja Petu jää seisomaan hölmistyneenä: mitä tapahtui?

Vietän tässä viikon ainoata vapaapäivää, taas alkaisi yövuoroputki ja jossain vaiheessa pitäisi ehtiä perehtyä aiheeseen lapsen kuolema ja kirjoittaa siitä essee. Se on niin rankka ja puhutteleva aihe, että en halua tehdä sitä vain vähän "vasemmalla kädellä" vaan ihan kunnolla ja ajan kanssa.

Lähden fysioterapiaan ja muutenkin vähän kaupungille, pitää ottaa kaikki ilo irti tästä päivästä. Joskus sitä tarvitsisi vuorokauteen vähän enemmän tunteja!

Koiruleita ja puheenymmärtämisen ihmeellisyyksiä

Pitää taas kirjoittaa noista koira-asioista, kun koirat on niin mukavia, ja toisaalta - kun minä olen aina heikomman puolella eikä mikään saa minua niin raivon valtaan, kuin epäoikeudenmukaisuus, niin joskus joutuu vähän avautumaan. Koirat kun ei voi puolustautua mitenkään epäoikeudenmukaisuutta vastaan, eikä tietenkään muutkaan eläimet. Ei ihmistenkään tietenkään tarvitse sietää epäoikeudenmukaisuutta, mutta se on sitten taas jo toinen tarina.

Se, että koiranomistajat sitkeästi luulevat koiriensa ymmärtävän puhetta, on toisaalta aika hauskaa. "Jos et ole tänään kiltisti, et huomenna pääse koirapuistoon." "Siihen ei saa pissata, se on Kinnusen rouvan viinimarjapensas."
Niinhän minäkin teen joka aamu. "Tulepas Petu ottamaan puuroa, se on päivän tärkein ateria. Kyllähän sinä tiedät mikä on terveellistä."

Joskus se taas on toisaalta ihan kamalaa. Lenkillä sen huomaa, kun koirat kohtaavat toisensa, ja se mekkala alkaa.
- räyh röyh murr hau hau hau
- suu kiinni! turpa kiinni! hyi! hiljaa! älä hauku sille koiralle! tästähän on puhuttu! paha koira!
- räyh röyh murr hau hau hau (hiukan suuremmalla intensiteetillä)
- (repimistä. kiskontaa. läpsimistä kuonolle. karjumista.)
Tässä vaiheessa ollaan päästy jo ohi. Koiranomistaja jatkaa yleensä läksytystään niin että tienoo kaikuu.

Tai joskus vastaan tulee vähän isompi koira, joka ei ole hanskassa lainkaan.
- RÄYH MURR HAU HAU HAU
- TURPA KIINNI! HILJAA! SUU TUKKOON! HYI!
- RÄYH MURR HAU HAU HAU
- (REPIMISTÄ. REPIMISTÄ. ILMAAN NOSTAMISTA. KISKOMISTA.)
Tässä vaiheessa ollaan päästy ohi. Petu yleensä vinkuu hieman - ehkä se on minuun tullut siinä, että sitä ahdistaa se hirveä karjuminen ja mekkalointi. Koiran kuulo kun on tutkimusten mukaan muistaakseni noin 20 kertaa parempi kuin ihmisen. Se kuulee kyllä paljon vähemmälläkin.

Yksi tutkimus myös selvitti koiran rakennetta, lähinnä kaulan ja niskan. Hihnasta taaksepäin repimisestä ja ilmaan nostamisesta ei sinänsä ole kurinpidollisesti mitään hyötyä, koska varsinkin ison koiran niskalihakset kestävät sen kyllä helposti. Pitemmän päälle jatkuessaan taas tuollainen repiminen ja nostelu aiheuttaa inhottavaa kipua - aika moni ihminenkin tietää, mitä se on, kun niska ja hartiat särkevät ja ovat jumissa. Miksi pitää tieten tahtoen aiheuttaa sellaista omalle lemmikilleen? Sitäpaitsi sitä on ihan kamalaa katsoa. Kun se on täysin tarpeetonta.

Kannattaisi seurata joskus vaikkapa palveluskoirakisoja. Kuinka vähäeleisesti ja rauhallisesti koiranohjaajat ohjaavat koiriaan. On ihan turha sanoa, että ei meidän koiraa pysty, kun se on luupää. Kaikkia koiria pystyy. En missään nimessä sano, että minä olisin siinä hommassa joku guru - mutta siksi minulla onkin "pehmeä" koira, jolle ei tarvitse kuin suhahtaa, niin se jo tottelee. Se ei vaadi liikaa asiantuntemusta eikä kovaa kättä, kuka tahansa saa kultaisesta noutajasta hyvinkäyttäytyvän herrasmiehen :)

Vika on aina siellä hihnan kaksijalkaisessa päässä. Niin se vain on. Kun koira ei ymmärrä puhetta, vaikka kuinka kovaa huutaisi.

Meidän kylälläpä ei nyt näitä huutajia ja karjujia hirveästi ole, mutta muutama kuitenkin, ja jostain syystä ne on aina samaan aikaan minun kanssa lenkillä. Virkistävä poikkeus on ystäväni Mari, joka pari viikkoa sitten muutti naapurikylästä, 10 kilsan päästä, meidän kylälle. Viimeisen päälle koiraihminen. Hänellä on saksanpaimenkoira ja rottweiler, ollaan käyty pari kertaa yhdessä lenkillä. Tytöt kulkee hihnassa nätisti kuin paraatisotilaat, vastaantulijoita nuuskutetaan sievästi ja uteliaina; tytöt on sosiaalisia ja hyvinkäyttäytyviä, oikeita unelmakoiria. Petu hönkii sinne tänne kun se on tytöistä niin innoissaan, ja minä annan sen hönkiä. Tytöt antaa hyväntahtoisesti Petun intoilla, mutta jos mennään liian intiimeille alueille, sitten tulee varoitus :)

Tänä aamuna oli herätys taas ihanaan kello neljän aikaan. Aamuvuoro, kun illalla on koulua. Kesä on todellakin mennyt, kun aamu oli sysipimeä. Kun lähdin lenkille ja katuvalot eivät palaneet, oli vaikeuksia erottaa missä se tie oikein kulkee. Petun kirkkaankeltainen heijastinliivi kuitenkin näkyi tehokkaasti pimeyden keskeltä, joten seurasin sitä, enkä pudonnut ojaan :) Petu sai liivin "mummoltaan" ja on siitä selvästi ylpeä. Hiukan nolona myönnän, että kun liivi puettiin ekan kerran Petun päälle, kehuimme sitä kilvan mieheni kanssa ja puhuimme sille: "Petu näyttää esimerkkiä muille koirille. Kyllä Petu tietää että nämä turvallisuusasiat ovat tosi tärkeitä. Kyllä Petu tietää. Petu tietää kaikki asiat."
Että kun se koira ei ymmärrä puhetta ... mutta on sille silti kiva lällättää :)

Minulta ei ole puuttunut mitään

Istuin parvekkeella unettomana aamuneljältä, kuuntelin hiljaisuutta ja katselin sysimustaan yöhön. Seuranani oli uskollinen Petu-koirani ja hassu kissani, joka tuijotti kaukaisuuteen salaperäisillä kissan silmillään.
Tunsin hiljaisen tuulen huminan ja muistin Raamatun kertomuksen Eliasta, joka oli luolassa: nousi raju ja mahtava myrsky, mutta se kävi Herran edellä. Myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta ei Herra ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista tuulen huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa ja meni ulos. Herran ääni sanoi hänelle: miksi olet täällä, Elia?

Minun elämässäni on ollut tulta, myrskyä ja maanjäristyksiä. Läheiseni ovat sairastuneet vakavasti, jotkut kuolleet. Olen käynyt rajua henkilökohtaista taistelua ahdistuksineen ja vakavine traumoineen.
Mutta Herra armahti minua, kun huusin Hänen puoleensa.

Ja kun istuin aamuyöllä parvekkeella ja pohdin elämääni, katselin kahta rakasta lemmikkiäni ja tiesin mieheni nukkuvan rauhallista unta, koin sydämessäni uskomattoman Jumalan rauhan. Rauhan, joka ei ole koskaan väistynyt sieltä, joka on seurannut minua läpi vastoinkäymisten ja auttanut jaksamaan. Herra on tuonut tielleni ihmeitä, pitänyt huolta ja kantanut minua, kun en ole itse jaksanut kävellä.

En murehdi. Ennen pelkäsin - enää en pelkää. Jeesus itse on sanonut, ettemme voi murehtimalla lisätä päiviemme pituutta kyynäränkään vertaa. Miksi rikkoisin Hänen käskyänsä vastaan tieten tahtoen? Rukouksessa hiljaa kuiskaan: pidä huolta. Ja Hän on pitänyt.

Koen, että minua on uskomattomalla tavalla siunattu. Vaikka rahaa ei ole ikinä ja joka paikkaa kolottaa, niin onpahan tässä hengissä pysytty ja onnellisena. Mitä ihmettä niistä välittäisin, kun äitini taistelee syöpää vastaan? Paras ystäväni on vaarassa menettää lapsensa? Työkaverini masentui vakavasti ja joutui burn out-lomalle? Maailmassa on niin paljon kärsimystä. Minullahan on asiat hyvin.

Minulla on aina ollut asunto, työpaikka ja säännölliset tulot. Koskaan en ole kärsinyt nälkää, olen aina saanut tarpeellista terveydenhoitoa. Kävelen kahdella terveellä jalalla, pystyn puhumaan ja ilmaisemaan itseäni. Kodissani on hella, astianpesukone, kaksi tietsikkaa ja telkkari :)
Olen elämässäni törmännyt pahoihin ihmisiin, mutta toisaalta myös ihaniin, sydämellisiin, auttavaisiin ja rakastaviin persooniin. Olen saanut paljon anteeksi, minä rakastan ja minua rakastetaan.

Kiitos Herran. Minulta ei ole koskaan puuttunut mitään.

Just an ordinary day

Heräsin ja otin koiran, meidän "tassutieteen tohtorin", ja lähdin juoksemaan, kun parempi puolisko jäi vielä nukkumaan. Ihana lämmin ja aurinkoinen aamu!
Palattuani söin puuroa kimpassa koiran kanssa ja luin päivän lehdet netissä. Seuraan julkisuudessa paljon olevien poliitikkojen blogeja, puoluetaustasta riippumatta, ja hoksasin, että Paavo Lipposen blogia en ole koskaan lukenut ja se asiahan pitää korjata heti paikalla. Mies on sentään presidenttiehdokas!
Mutta vastauksena google-hakuuni aukesi ihan tuore haastattelu, jossa Paavo kertoo, että ei oikeastaan osaa käyttää koko tietokonetta. Paavo Lipposen blogia ei siis ole olemassa :)No, me ollaan pieni maa jossa on kaikkea muutakin outoa, meidät tunnetaan maailmalla milloin mistäkin omituisuuksista. Siihen perään menee hienosti presidentti, joka tarvitsee assaria lapsenlapsen sähköpostin lukemiseen.

Vasen polvi on alkanut taas kiukutella. Joskus juoksulenkin jälkeen se jää vähän koukkuun, ja sitten se pitää rusauttaa suoraksi. Vanha vaiva, kävin siitä aikoinaan työterveyslekurillakin, ja se sanoi, että kyseessä on joku side, mutta unohdin että mikä. Taisi olla ristiside. Kummallista on, että se ei ole kipeä,eikä rusauttaminenkaan koske. Vaiva on lähinnä ärsyttävä, tosin lekuri ennusti, että kipujakin on odotettavissa, ja että menee joskus leikkuuhommiksi. No, sitä odotellessa.

Illalla alkaisi sitten taas yövuoroputki, poikkeuksellisesti tällä kertaa keskellä viikkoa. Yöeläjä saa unohtaa sosiaaliset suhteet joksikin aikaa ja elää vain netissä, chatissa ja tietysti potilaiden ja muiden terveydenhuoltoalan ammattilaisten kanssa. Tänään on ollut ihan normipäivä, niin että ketä kiinnostaa :) Tavallisen ihmisen tavallinen päivä.

"Tule Pyhä Henki, lailla tulen, lailla tuulen"

Onpa ollut mukava ja rentouttava viikonloppu! Tämä aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Mahtaako olla syksyn viimeinen, lähes helteinen päivä?
Nuorin likka on ollut käymässä, ja siivottiin kimpassa minun auto. Ei sieltä löytynytkään, kuin 11 tyhjää take away-kahvimukia :) Ruukaan työmatkalla käydä aina joko ABC:llä tai TB:llä hakemassa kahvin, riippuen siitä kumman huoltsikan kohdalla enemmän väsyttää. Juotuani sen paiskaan tyhjän mukin matkustajan jalkatilaan, ja sinne niitä sitten kertyy ...
Olen nyt sitten tehnyt vertailevaa tutkimusta ABC:n ja Tebikan kahveista, ja kyllä Tebikalla on parempaa :) Vaikka tankkaankin aina ABC:llä, kun sieltä saa sitä bonusta. Sieltä otan sitten samalla sen kahvin. Köyhän kun on pakko repiä jostain kaikki roposet mitä vain saa.
Tosin bonusta kannattaa kyllä kerätä. Minä melkein tein kesällä Jerusalemin matkan pelkillä bonuksilla, ja sehän oli silloin ilmainen matka :) No, ei aivan. Mutta kyllä bonukset oli suuri lisä matkakassaan.

Auton automaattiavaimen patteri päätti loppua kuin seinään juuri tänään, juuri silloin, kun tulin kaupasta ja olin tietysti lukinnut auton lähtiessäni. Takaisin tullessa painoin avainta - ei tapahdu mitään. Ja naks naks naks - ei mitään, auton ovet on ja pysyy lukossa. No meitähän alkoi likan kanssa naurattaa, ja yritettiin olla niinkuin ei oltaiskaan. Kauheeta naksuttelua, ja sitten se aukesi varmaan patterin viimeisellä hönkäyksellä. Kaipaan vanhoja hyviä aikoja, kun auton avain työnnettiin lukkoon ja väännettiin :)

Taannoin eräs potilas, jolla oli ollut meille pitkä hoitosuhde, kuntoutui sen verran, että hoitosuhde päätettiin ja hän lähti kokeilemaan pärjäämistään ilman meitä. Tykkäsin kovasti tuosta potilaasta, juttelimme usein ja pitkään, ja hän jakoi saman kristillisen vakaumuksen kuin minä. Olin tavattoman iloisesti yllättynyt ja hyvilläni, kun sain työpaikalleni pienen paketin, jossa oli hengellistä musiikkia sisältävä cd-levy ja kortti. Siihen oli kirjoitettu tämän potilaan kiitokset huolenpidosta, jonka hän oli kokenut ammattitaitoiseksi ja empaattiseksi. Toinen kortti tuli koko työyksiköllemme. Tällainen muistaminen tekee todella onnelliseksi - olkoonkin, että työ tehdään aina empaattisesti ja ammattitaitoisesti, ei lahjojen ja kiitoksien toivossa.

Aamulla olin jumalanpalveluksessa omassa kirkossa. Kirkkoherramme Jussi, joka pitää aina hirmu hyviä saarnoja, ei pettänyt tälläkään kertaa :) Ja minä vaan niin tykkään siitä tosi vanhan holvikirkon miljööstä, kun se harras tunnelma tuntuu nousevan ihan taivaaseen asti. Onko olemassa lohdullisempia sanoja, kuin papin lausumat: "Jeesuksen Kristuksen nimessä, ja Hänen palvelijanaan, minä julistan sinulle tämän synninpäästön, ja sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi."
Mutta milloinkahan sitä ruvettiin rakentamaan kirkkoja, jotka näyttää huoltoasemilta? Joskus 80-luvullako?

Jerusalemin reissun jälkeen Saunalahti muuten muisti mua 300 euron puhelinlaskulla :) Meinas hymy hyytyä. No, kyllähän sitä soiteltiin joka ilta kotiin ja läheltiin tekstareita vanhemmille, tyyliin "isä olen täällä maailman toisella puolen ... äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen". Noh, itkin ja maksoin sen. Kalliit on laulujen lunnaat :)Vastedes en soita reissusta ensimmäistäkään puhelua kellekkään. Soitan sitten lentokentältä, että nyt mut sais tulla hakemaan. Säilyy kotijoukoillakin jännitys yllä.

"Merten aavat, ääret taivaiden
kuinka ymmärtää voi ihminen
Ja suuri hiljaisuus, ja uskon salaisuus
ja Kristus, joka meitä kantaa"

Nyt kiehuu sappi

Kehuskelin tässä taannoin, että puhelimeni oli huollossa ja nyt toimii ...
No ei toimi :(
Annahan ko minä rupesin oikein soittelemaan, niin sama vika: kerkisin sanoa moi, niin poikki meni. Ja sama uudestaan. Ja uudestaan.
Ja niinpä multa paloi taas minun kuuluisa pinna, joten äkkiä sim-kortti toiseen puhelimeen ja soitto paikalliseen Experttiin. Vedin oikein syvään henkeä ja tein itselleni selväksi, että puhelimeni toimimattomuus ei ole puheluuni vastaavan henkilön syy.
Mutta änkkäämiseksihän se meni. Kun en voi millään käsittää, että jos tuotteessa on takuuta jäljellä, ja sitä ei pystytä korjaamaan, niin kuluttaja ei saakaan uutta tuotetta. Ei, vaan vehje lähetetään tehtaalle (ja taas menee varmaan monta viikkoa) ja ne siellä sitten miettii asiaa uudestaan. Ihminen, jonka kanssa puhuin, oli sitä mieltä, että semmoista puhelinta ei voi olla, jota ei saa korjattua. Vaikka myönsi kyllä, tutkittuaan tietokonetta, että puhelimeni on periaatteessa uusi, koska kaikki on vaihdettu, mitä voidaan.
No mitä korjaamista siinä sitten vielä voi olla? Ääh ääh, mutku mutku. Mina ei jummarra.
Sen verran vänkäsin väkisellä, että kysyin puhekumppanini nimeä (Sari) ja sanoin, että maanantaina tulen liikkeeseenne ja sanon, että Sari lupasi mulle jonkun kunnollisen varapuhelimen siksi aikaa, kun omani on siellä tehtaalla. En aio soitella enää tuolla vanhalla räpsyllä, josta ei pysty lähettelemään edes tekstareita.
No, Sari piti hetken paljonpuhuvan tauon, mutta totesi sitten: no joo. Saat varapuhelimen meiltä.

Tuli vain mieleeni, että mitä jos vaikka lapsiperheen pesukone särkyisi. Vakuutus ei korvaa, jos korjaus menee takuuseen. Joutuisivatko he pesemään kakkaiset pikkuiset vaatteet nyrkkipyykillä vaikkapa kolmen kuukauden ajan, kun semmoista konetta siis ei ole olemassakaan, mitä ei voi korjata?

Rakkaus on ihanaa!

Pikapäivitys ennen nukkumaanmenoa. Me leikittiin Jaanan kanssa amoria ja saatiin (asianomaisten suostumuksella ja lievää suuremmalla mielenkiinnolla tietysti) houkuteltua sokkotreffeille muuan tosi mukava ensihoitaja meiltä töistä,ja minun rakkaista rakkain ystäväni Kata.
Rakkaus syttyi kuin syttyikin (ja me tietysti Jaanan kanssa, että kyllä me ollaan sitte hyviä ihmistuntijoita :)

Aika kulkee kulkuaan

Eilen illalla ajauduttiin äidin kanssa muistelemaan kaikkia meille niin rakkaita läheisiä, jotka olemme menettäneet lyhyen ajan sisällä.

Tapiota, joka menehtyi rattijuopon uhrina vain 18-vuotiaana.
Muoria, joka nukkui pois hyvän elämän elettyään, uskossa turvaten Vapahtajaansa.
Eilaa, joka täysin yllättäen löytyi kuolleena omasta sängystään.
Vaaria, joka hiipui hiljaa pois tietäen lähdön hetken lähestyvän ja totesi itse: "ilta on tullut".
Seppoa, joka hyväkuntoisena ja urheilevana menehtyi äkkiarvaamatta aivoverenvuotoon.

Niin paljon kuolemaa, niin paljon kyyneliä. Niin monia avoimen haudan äärellä vietettyjä hetkiä. Niin monta puhelua, joissa joku kertoi huonot uutiset; lamauttava tosiasia iski kuin nyrkki kurkkuun, vei hetkeksi kyvyn hengittää, vei voimat koko kehosta ja vapautti sitten helpottavan itkun.

Ja sitten äitini sai syövän. Munasarjasyövän, joka oli levinnyt vatsapaitaan ja suolistoon. Uutinen oli musertaa minut. Raahauduin päivästä toiseen itseni haamuna, unohdin miten syödään, nukutaan ja nauretaan. Minut pelasti vankkumaton usko Jumalan parantavaan voimaan. Rukoilin kaikkien läheisteni kanssa taukoamatta äidin parantumisen puolesta - ja äiti parani. Minä kiitän ja ylistän Herraa!

Muistan Tapion hautajaisista hänen isänsä hiljaa lausumat sanat: "niin kai se on, että aika kulkee kulkuaan".

Mutta tämä terapeuttinen muisteluhetki äidin kanssa ei ollut pelkästään murheellinen. Poismenneet läheisemme olivat jokainen monella tavalla suurenmoisia persoonia, ja vietimme heidän kanssaan monia ikimuistettavia hetkiä. Jokaisen heistä olin tuntenut koko elämäni, rakastin heitä kaikkia, minulla oli heistä lämpimiä muistoja, miksi olisin pelkästään surullinen? Jumalan armoon turvaten elän jälleennäkemisen ihanassa toivossa.

Mutta näistä synkeyksistä pitänee siirtyä vähän positiivisempiin ajatuksiin ja kirjoituksiin. Ollaan oltu töissä koko viikko ilman ruokalistaa, ts. emme ole tienneet mitä ruokalassa on sapuskana. Se nyt ei sinänsä ole välttämättä positiivista, mutta kaikesta huolimatta päätin mennä ikäänkuin "sokkona" syömään. No, ruoka oli hyvää, ja ruokalassa sattui istumaan Vanha Tuttuni Neurokirurgi. Oli tullut yksityisklinikallemme leikkaamaan jonkun rikkaan porhon selän. Lounas sujui siinä sitten mukavasti nauraa hörötellen niin lääkäreiden kuin hoitajienkin hommien "parhaille paloille".

Kotiin ajellessani sattui taas tulemaan niin ihanaa musiikkia Radio Deistä, ja aivan mainio ohjelma. Tykkään kovasti Mikko Salmesta, ja tällä kertaa puhuttiin anteeksiannosta ja yleensäkin kristityn vaelluksesta. Kuinka niin monta kertaa sitä huomaa kuuntelevansa juoruja ja pahaa puhetta jostakin henkilöstä joka ei ole paikalla; kenties ottavansa itsekin osaa juoruiluun, kuinka sitä huomaa ajattelevansa, että "tätä minä en anna ikinä anteeksi" - tai että annan anteeksi vasta sitten kun toinen oikein nöyrtyy ja anelee. Niin sitä antaa paholaiselle tilaisuuden - ja sielunvihollinenhan iskee silloin takuuvarmasti, kun ihminen noin uskossaan horjuu. Kristityn selviytymisreppuun kuuluu myös mittasarja; sanoohan Raamattukin, että niinkuin te toiselle mittaatte, niin myös teille mitataan. Ja jos te kiellätte toiselta anteeksiannon, niin kieltää Jumalakin sen teiltä.

Me nykykristityt vain ollaan luotu itsellemme semmoinen "oma kristinusko", ja me uskotaan, että sitä noudattamalla me tullaan autuaaksi. Meidän pitäisi verrata sitä "omaa kristinuskoamme" ihan siihen Raamattuun ja Jeesuksen puheeseen, kun Hän yksiselitteisesti käski hylkäämään valehtelun, riitelyn, uhmamielen, pahat puheet, kateuden, vilpin ja kaikkinaisen pahuuden.

Torstai on Radio Deissä myös Israel-ilta. Voi että minulle tuli ikävä Jerusalemiin! Kuuntelin nupit kaakossa hepreankielistä ylistysmusiikkia ja suomenkielisiäkin lauluja, jotka oli käännetty hepreankielestä, ja yllättävää kyllä, ihan onnistuneesti. Jokatapauksessa, Jerusalemiin on pakko päästä uudestaan. Tunnen ihan fyysistä kaipuuta, kun muistelen Jerusalemin kirkkoja, katuja, muureja, kuumuutta, ihmisiä, sen tuoksua ja tunnelmaa.

Kaikessa sen huomaa: aika kulkee kulkuaan.

Melkein tuliterä puhelin ja ystävällinen ulosottomies

Luurini, joka on ollut minulla jo tovin ja josta tykkään kovasti, mutta jossa on vielä takuuta jäljellä, sanoi sopimuksen irti tässä taannoin. Siihen, eikä siitä voinut soittaa. Käyttökelvoton siis. Muutaman pirahduksen jälkeen yhteys katkesi, mikä oli jokseenkin ärsyttävää, etenkin jos olit soittamassa vaikkapa verotoimistoon tai varaamassa lääkärin vastaanottoaikaa. Koska olen aika laiska enkä saanut aikaiseksi viedä puhelinta paikalliseen Experttiin, josta se on ostettu, elelin jokseenkin täydellisessä soittelupimennossa vaikka kuinka kauan. Yhdellä kauppareissulla sitten ikäänkuin vahingossa eksyin sinne Expertin tiskille, ja eilen sain melkein tuliterän puhelimen takaisin. Melkein tuliterän siksi, että puhelimesta oli vaihdettu sisältä jotakuinkin kaikki mitä vaihdettavissa on; vain kuoret olivat samat kuin ennen. Ja nyt toimii! Eikä maksanut mitään!

Tästä riemastuneena otin yhteyttä kuntamme ulosottomieheen; en siksi, että minulla itselläni olisi jotain ulosotossa, vaan siksi, että koen vaihteeksi lievää suurempaa rahapulaa, ja eräs ihminen, nimittäkäämme häntä tässä vaikkapa Velalliseksi, on minulle velkaa aika paljon rahaa. Tai no, paljon ja paljon, mutta minulle paljon; yli viissataa euroa. Eikä ole meininkiäkään maksaa.
Velallinen on aikoinaan kirjoittanut minulle velkakirjan, jonka eräpäivästä on nyt jotakuinkin vuosi, mikä jonkun verran jurppii minua; myös se jurppii, että tämän vuoden aikana en ole saanut edes osasuorituksia enkä yhteydenottoa, miten velan suorituksen voisi hoitaa. Puhumattakaan siitä, että Velallinen on ilmoittanut olevansa kunniallinen ihminen, joka AINA maksaa velkansa viimeistä penniä myöten.

Puheluuni vastasi Ystävällinen Ulosottomies. Juteltiin niitä näitä vaikka kuinka pitkään, ja kävi ilmi, että kun Velallisella on vakituinen työpaikka, on Ystävällisen Ulosottomiehen tehtävä helppo. Ja saisinpa jopa rahani kertalinttuulla, koska ulosoton jälkeen ihmiselle täytyy jäädä ns. suojaosa, joka on jotain neljäsataa. Ystävällinen Ulosottomies jopa löysi Velallisen tiedot koneeltaan ja kysyi ihan nuin vain nupikseen, että "mitä ihmettä sinä lainailet ihmiselle, jonka raha-asiat on tässä mallissa?" Mitäpä siihen olisi voinut sanoa? En sitten sanonut mitään. Vai menikö sekin nyt kuitenkin loppujen lopuksi minun syykseni? Kyllähän rahaa saa pohjattomaan kaivoon uppoamaan niin paljon kuin haluaa upottaa.

Tulossa on viiden viikon palkaton työharjoittelu, enkä kyllä totuuden nimessä tiedä miten siitä selvitään. Ajellessani Helsingistä tänään kotia kohti, yllätin itseni rukoilemasta vaikka edes pienen pientä lottovoittoa. Mutta sitten lempeä ääni kuiskasi minulle: älkää siis murehtiko sitä, mitä söisitte tai mitä joisitte tai millä vaatettaisitte itsenne. Teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Etsikää ensin Taivasten Valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Hammastahnaa ja uskontojen välistä dialogia

Olin eilen illalla juoksemassa, kun esmies soitti. Taas puuttui työntekijä ilta- ja aamuvuorosta, ja voisinko minä mitenkään ...
No, mulla oli koulua tänään illalla, ja olen tosi huono nousemaan aamulla, josta syystä en yleensä aamuvuoroja tee, mutta lupasinpa nyt sitten kuitenkin mennä aamuvuoron tekemään ylitöinä. Kun se meidän esmies on niin mukava, niin ei sille kehtaa sanoa ei, eikä niitä työkavereitakaan viitsi jättää pulaan; sen tietää itse mitä se on kun joutuu vetämään vuoron vajaalla henkilökunnalla.
Aamulla sitten hävyttömän aikaisin, silmät sikkarassa unenpöpperössä menin pesemään hampaita; haparoin hammastahnatuubin käteeni, työnsin hammasharjan suuhuni, hetken ajattelin, että onpas oudon makuista, mutta menköön ...
No, se oli koiran hammastahnaa. Ei olisi tarvinnut edes huuhdella ja plakki lähtee kuulemma aivan varmasti :)

Töistä menin sitten suoraan kouluun. Meillä oli uskontojen välinen dialogi - ilta, joka kuuluu osana monikulttuurisuus - opintokokonaisuuteen. Mielettömän mielenkiintoista! Saatiin aikaan todella hyvä ja avoin, suvaitsevainen keskustelu. Ryhmässämme on yksi Armenian kristitty, kaksi venäläistä ortodoksia, yksi espanjalainen katolilainen, yksi Chilen katolilainen, yksi Romanian kristitty ja yksi muslimi. Ja me loput kantasuomalaiset edustimme kuka milläkin lailla uskovaa tai uskonnotonta. Iltaa veti luterilaisen kirkon pappi, joka oli tehnyt gradunsa tutkimalla buddhalaisuutta paikan päällä Nepalissa.
Moni ryhmästämme työskentelee lastensuojelun piirissä, ja joutuu valitettavasti törmäämään yhä useammin myös maahanmuuttajaperheisiin, kun tehdään työtä lasten huostaanottokysymysten parissa. Silloinhan joudutaan usein miettimään myös eri uskonnoille tärkeitä asioita.

No, kesällä taannoin mulle lähetettiin Deikaupasta lahjana amerikkalaisen 24/7 - rukousliikkeen perustajan Pete Greigin kirjoittama kirja "Jumala äänettömällä". Alettuani lukea sitä huomasin jo alkusivuilta, että ei sovi minulle; sirkuskristillisyyttä. Niinpä kirja jäi yöpöydälle.
Nyt syyssateiden alettua tartuin siihen uudestaan ja luin eteenpäin. Ensivaikutelma olikin ollut väärä. Greig kirjoittaa rohkeasti, uskaltaa puhua Jumalasta, joka on usein ääneti. Greigin elämässä on ollut vaikeita aikoja, jotka ovat saaneet hänet kyselemään, miksi rukoukset tuntuvat kaikuvan kuuroille korville. Mutta pikkuhiljaa minulle alkoi selvitä, että Taivaallinen Isämme on monin verroin viisaampi kuin olen ikinä osannut kuvitella!
Greig kirjoittaa: "Kristillinen evankeliumi on kertomus Jumalasta, joka rikkoo uskottavuuden rajat - usein silloin kun vähiten odotamme sitä ja tavoilla joita emme olisi ikinä kyenneet ennustamaan. Kun elämässäni on vastausta vaille jääneitä rukouksia, tarvitsen suuren Jumalan; mahtavan, sanomattoman ihmeellisen Jumalan, kuolemaa uhmaavan, iankaikkisen Jumalan; Jumalan joka kuolee Siperian keskitysleireillä ja järjettömissä autokolareissa tuhotakseen kuoleman ja vapauttaakseen sellaisen elämän, jota on mahdotonta tuhota. Tarvitsen Jumalan, jonka lupaukset ovat luotettavia; Jumalan, joka on mennyt edeltä ja kulkee kanssani, neuvoo minua ja rukoilee puolestani, valmistaa minulle paikan ja voi saada kaiken vaikuttamaan parhaakseni."
Ja edelleen:
"Ehdotukseni ei ole, että meidän pitäisi rukoilla vaiketa aikoja, vaan että kun sellaiset ajat koittavat, meidän pitäisi olla vähän vähemmän raivoissamme ja kokea paljon enemmän toivoa, koska Jeesus, joka koki samanlaisia taisteluja, ennusti, että meilläkin olisi niitä, ja lupasi olla niiden keskellä meidän kanssamme."
En tietenkään voi lainata tähän koko kirjaa, mutta suosittelen sitä lämpimästi lukukokemuksena kenelle tahansa. Greig johdattaa lukijansa Gulagin vankileiriltä Auschwitziin, kertoo vaimonsa Samien aivokasvaimesta ja jälkitautina tulleesta vaikeasta epilepsiasta, nuorena syöpään kuolevasta ystävästään, omasta epätoivoisesta kysymyksestään Jumalalle: miksi et vain paranna tätä?
Hirmu hyvä kirja!

Joku väkäleuka sanoi, että kuolema kuittaa univelat :) Entäs kuittaako huonosti,tietämättömästi ja huolimattomasti tehty työ muut velat; sillä tavalla tehty työ, että joudut itse tekemään sen alusta asti uudestaan??? Tyyliin laita lapsi asialle ...
Kävin tässä iltana muuan näyttämässä lopputyötäni ohjaaville opettajille. "Joo, tämä on hyvä ja pienellä hiomisella saat tämän valmiiksi tammikuun seminaareihin. Paitsi tämä sisällönanalyysi. Tämä ei ole aineistolähtöinen analyysi etkä ilmeisesti ole nyt oikein muutenkaan ymmärtänyt ... mutta sullahan on metodikirjallisuutta, tutki niitä, kyllä se sieltä aukeaa."
Ja velat on kuitattu työllä? Yksipuolinen sopimus, multa ei oo kysytty mitään. Mäkin soitan luottokorttifirmaan ja sanon, että velat on nyt kuitattu, kun en jaksa maksaa :)

Otsikko iltapäivälehdessä: "Kohupappi paljastaa potkujensa syyn: petin vaimoani miehen kanssa"

Tänään töihin ajellessani kuuntelin Radio Deistä nauhaa, jossa Nokia Missio Churchin tehtävistä vapautettu Markku Koivisto kertoi julkisuudessa seurakuntansa edessä viimeaikaisten tapahtumien taustoista.
Koivisto lainasi Roomalaiskirjettä, joka on aika kovaa tekstiä; kuinka miehenpuolet ovat syttyneet saastaisiin himoihinsa ja vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, kun ovat yhtyneet toisiinsa - ja sitä rataa.
Joku sitten siinä jutteli, että homoseksuaalisuus ei voi olla synnynnäistä, kun ei semmoista "homogeeniä" ole löydetty. Voi hyvä tavaton, miten ala-arvoista, typerää ja lapsellista puhetta! Eipä ole löydetty heterogeeniäkään. Liekö sekään sitten synnynnäistä? Ja liekö moisia geenejä kukaan edes yrittänyt löytää tai tutkia? En voi kuvitella, että joku tutkijaryhmä, täynnä tohtoreita, haaskaisi aikaansa ja apurahojaan tutkiakseen onko homogeeniä olemassa, vain siksi että ahdasmielisten uskovaisten ryhmä saisi todistettua, että homoudesta on mahdollista "eheytyä".
Miksi ihmiset eivät saa olla mitä he ovat, Markku Koivistoa myöten? Minusta Markku vaikutti ihan täyspäiseltä, joten en ymmärrä miksi hänet pitäisi laittaa sairaslomalle. Homoseksuaalinen suuntautuneisuus poistettiin sairausluokituksesta joskus hamalla 60-, tai 70-luvulla, joten ei siitä mitään sairaslomaa saa.
Mutta sitä on kaikenlaista "lääkäriä" ja muuta asiantuntijaa täällä netin ihmemaailmassa, jotka tuntuu tietävän milloin joku ei ole terve tai kuuluu sairaslomalle.
No, takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Koiviston puhe ei ollut pitkä, ja hän sivuutti tyystin puheet seksuaalisesta ahdistelusta ja uhreistaan, jotka ovat joutuneet kääntymään ammattiauttajan puoleen. Minusta hän lähinnä sätti ja sääli itseään, mutta ei pyytänyt anteeksi miehiltä, joita oli ahdistellut - ei itseasiassa viitannut näihin sanallakaan. Puheen jälkeen Nokia Mission nykyinen johtaja Timo Aro-Heinilä julisti Koivistolle synninpäästön, mikä oli tietysti hienoa. Hiukan vain jäi häiritsemään tämä anteeksipyynnön puuttuminen. Minusta Koiviston ei tarvinnut pyytää anteeksi seurakunnaltaan - mitä pahaa hän heille muka oli tehnyt? Mutta jos joku on järkyttynyt hänen käytöksestään niin, että on joutunut kallonkutistajan pakeille, niin ehkä muutama sana olisi ollut paikallaan. No, ehkä nämä anteeksipyynnöt oli hoidettu henkilökohtaisesti.
Pointtini: Jeesus ei puhunut halaistua sanaa homoseksuaaleista, puhumattakaan, että olisi tuominnut heitä. Raamattu kertoo Jeesuksen menneen aina yhteiskunnan hylkiöiden ja pohjasakan luo. Varmaan tuohon porukkaan mahtui joku homokin. En missään nimessä ikikuunapäivänä usko, että Jeesus olisi hylännyt yhtään ketään. Hän itse sanoi: "Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en aja pois" Ilman poikkeuksia.
Tämä homokammoisuus oli Paavalin juttu. Paavali oli tietysti suuri Jumalan mies, mutta jos oikein tiukille vedetään, niin uskon kyllä ennemmin Jeesusta kuin Paavalia.

Surullinen iltalenkki

Tänään lenkilläni törmäsin kahteen saksanpaimenkoiraan, joita ulkoilutti noin 15-vuotias poika. Tunnistin koirat samoiksi, jotka asuvat erään omakotitalon pihassa häkissä; päivästä toiseen, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta vuoteen. Helteellä ja pakkasella. Joskus, niiden haukkuessa, talosta ilmestyy joku ja huutaa lempeästi: turpa kiinni ja heti!
Nyt nämä olivat siis päässeet pissalle noin sadan metrin päähän kotitalostaan. Lähestyimme niitä Petun kanssa, koirat huomasivat meidät, ja mekkala alkoi.
Poika alkoi komentaa niitä niinkuin aika monet tekevät: turpa kiinni! Pää kiinni heti! Naama umpeen! -samalla repien ja riuhtoen hihnoista.
En halunnut nähdä moista, joten kiristin vauhtia ja jatkoin toiseen suuntaan. Olin jo aika kaukana, koirat jatkoivat haukkumistaan, ja kuulin toisen vinkuvan. Käännyin katsomaan, ja näin pojan nostaneen pienemmän koirista ilmaan siten että se oli kuristua, kuulin selvästi korisevan hengityksen.
Huusin pojalle, että ei viitsisi rääkätä koiraa kun sen käytös on kuitenkin hänen omaa syytään. En tiedä kuuliko. Olin murheellinen.
Lenkkini varrella oli paljon koiria, jotka oli näköjään vangittu häkkiin tai narun päähän. Kylämme on pieni ja koiraihmiset, jotka koiriaan lenkittävät, tuntevat toisensa; aina pysähdytään juttelemaan ja koirat saavat nuuskuttaa toisiaan. Näitä häkkikoiria en ole tavannut koskaan, ja olen kulkenut täällä 11 vuotta; jo edellisen koirani kanssa.
En hyväksy sitä, että eläimet suljetaan häkkiin. Ihmiset työntävät sinne ruokaa ja vettä ja rauhoittelevat sillä omaatuntoaan; vakuuttelevat itselleen ja toisille, että eläimellä on siellä muka hyvä olla. "Saahan se katsella maisemia." Puistattavaa!
Eläimet ovat kuin lapsia; kumpiakaan ei ole mikään pakko hankkia. Jos kuitenkin hankkii, sekä lasten että eläinten hoitoon ja huolenpitoon on sitouduttava täysillä, 24/7. Kummatkaan eivät voi puolustautua huonoa kohtelua vastaan ja ovat täysin syyttömiä kovaan kohtaloonsa. Ajattelemattomuus ja tietämättömyys ovat samaa kuin julmuus.

Juoksin läpi tuon omakotialueen, juoksin lujaa. Yritin sulkea korvani kaipaavalta haukunnalta, mutta kuulin sen silti. Petu laukkasi vieressäni kuuliaisena, sekään ei halunnut pysähtyä nuuhkimaan mitään. Pysähdyin vasta lähellä kotia hengästyneenä ja hikisenä. Kasvoni olivat kyynelistä märät.
Sitten vastaan tuli naapurin rouva Tellu-koiran kanssa. Tellu on rescue-koira Venäläisestä koiratarhasta. Joskus kovan elämänsä varrella Tellu on menettänyt häntänsä, mutta se ei tahtia haittaa - kun ei ole mitä heiluttaa, heiluu koko koira :) Tellun ja Petun vaihtaessa kuulumisia juttelimme myös ihmisten kesken. Sillä hetkellä minusta tuntui, että Tellun äiskä oli ainoa, joka ymmärsi.

Voi hyvä tavaton

Valitettavasti onnistuin tälläämään itseni vastaanottimen ääreen, kun Nokia Missio Churchin tehtävistä vapautetun Markku Koiviston läheinen/ystävä/tuttava/seurakuntalainen/uskonveli/taijoku piti Raamatullapäähänlyöjäisiä.

Puistattavaa kuultavaa.

Sosiaalisen median ihmeellisyydet :)

Facebook johdatti minut yhteen tosi tosi vanhan tuttavan kanssa.
Tämä oli kirurgian apulaislääkärinä Kainuun keskussairaalassa oikein hirmu kauan sitten, kun minä olin siellä hoitsuoppilaana. Ja oli niin komea, että me kaikki nuoret opiskelijat oltiin salaa jokseenkin lääpällään :)
No, nyt muutaman vuosikymmenen jälkeen hän on neurokirurgina Töölön sairaalassa Helsingissä, eikä se ulkonäkö ole paljonkaan siitä ainakaan huonompaan suuntaan muuttunut. Iän tuomaa charmia vain :)
Nyt ollaan sitten Facebook-kavereita ja vaihdellaan kuulumisia. Tuntuu uskomattomalta, mutta vanha klisee pitää todellakin paikkansa: maailma on pieni.
Päivänä muuan hänellä oli päivitys Facessa: "olen kohteessa se-ja-se." No, se oli minun työpaikkani ruokala. Fyysisesti samassa rakennuksessa, missä työskentelen, toimii myös kirurginen yksityissairaala. Neurokirurgimme tekee siellä keikkaa.
Siis maailma on ihan hirmu pieni!

Vakava lento-onnettomuus Venäjällä

Seitsemän Uutisten pääuutinen pysäytti.
44 ihmistä oli menehtynyt matkustajakoneen maahansyöksyssä Jaroslavlissa Venäjällä. Yksi miehistön jäsen ja yksi matkustaja olivat selviytyneet, hekin kriittisessä tilassa, yli 80% vartalostaan palovammojen peitossa.
Tällainen uutinen on aina järkyttävä, ja tässä tapauksessa uhrit olivat saman jääkiekkojoukkueen jäseniä; läheisiä toisilleen, joten myös heidän omaisensa ovat todennäköisesti toistensa tuttuja, varmaan jopa ystäviä.
Uhrit olivat myös nuoria miehiä, joten heiltä jäi jälkeen nuoria vaimoja ja pieniä lapsia.
Omaiset jakavat nyt toistensa surun ja tukevat toinen toistaan elämän vaikeimpana aikana.

"Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho - kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole."

Big Bang ja kolme viisasta miestä

Katariinan kanssa eilen katseltiin Discovery-channelilta Avaruuden aakkoset-sarjasta jaksoa "Alkuräjähdys". En tuota sarjaa yleensä katso, koska se käsittelee juuri tuollaisia asioita, jotka sotivat vakaumustani vastaan ja muutenkin käyvät yli normaali-ihmisen järjenjuoksun, mutta kun eilen ei mitään muutakaan katsottavaa telkusta tullut, oltiin juuri tultu lenkiltä, makoiltiin mukavasti sohvalla ja kaukosäädin napsui niin ajateltiin, että menköön nyt ...
No,siinähän nämä älyttömän älykkäät ihmiset, teoreettisen fysiikan professorit ja matemaatikot ympäri maailman, Stephen Hawkingia ja Matsui Kakua myöten, maalasivat katsojan eteen ihmeellisen maailman materiasta ja antimateriasta, sekunnin kvadtriljoonasosista, kaupungin kokoisista hiukkaskiihdyttimistä, linnunradoista ja galakseista, universumin laajenemisesta ja mustista aukoista ...
Pointti nyt kuitenkin tuntui olevan se - mikäli minä mistään mitään ymmärsin - että katsojan piti vain uskoa, että 14 miljardia vuotta sitten ei ollut mitään - siis yhtään mitään, vain mustaa tyhjyyttä - ja sitten jostain ilmestyi valtava määrä energiaa joka noin vain räjähti ja laajeni ja siitä se universumi sitten pikkuhiljaa syntyi ja maapallo kans.
Stop tykkänään.
Me alettiin Katariinan kanssa protestoida. Mistä syntyi se musta tyhjyys? Mistä syntyi se valtava määrä energiaa? Me ei hyväksytty sitä, että vastaus oli "jostain".
Mitä nämä ohjelmaa juontaneet kolme professoria eivät yrittäneetkään selittää oli se, että mistä syntyi elämä maapallolle. Jostain räjähdyksestä varmaan sekin?
Jotenkin minusta vaikutti, että kaikella tällä teoretisoinnilla ja hirmuisella tutkimisella ja vaivannäöllä nämä viisaat ihmiset vain yrittävät epätoivoisesti sivuuttaa sen vaikeimman asian myöntää: Jumala on.
Ja maailmankaikkeus on syntynyt, kuten Raamattu sen kertoo. Minä en ymmärrä universumin laajenemisesta enkä muista ihmeellisyyksistä mitään, mutta ei minun tarvitsekaan ymmärtää. Professorit kertoivat pelottavaa tarinaa, kuinka maahan törmää meteori ja kaikki elämä tuhoutuu, tai universumi romahtaa, tai tai tai ... jotenkin se maailmanloppu nyt vain tulee.
Minä en usko noihin. Enkä minä pelkää. Kaikki on Jumalan kädessä; päiviemme määrä. Jos tulee meteori, se tulee, jos Jumala sallii niin. Se ei tule, ellei Jumala salli. Miksi pelätä? Ei meillä ihmisillä ole mitään valtaa mihinkään.
Jeesus lausui ennustuksen Luukkaan evankeliumissa: "Kauhistuttavia asioita tapahtuu, ja taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten ja maan päällä kansat ovat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
Koska Jeesus on sanonut noin, näin tulee siis tapahtumaan joskus. Me emme tiedä milloin, mutta jonain päivänä Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja suuressa voimassaan. Ja silloin me nostamme rohkeasti päämme pystyyn, sillä meidän vapautuksemme on lähellä.

Onko homous synnynnäistä ja muuttaako mustalaisleiri taivaaseen?

Yllättäen uutisoitiin, että Nokia Mission keulahahmo Markku Koivisto on vapautettu kaikista tehtävistään "seksuaalisten rajojen rikkomisen vuoksi". Ihmisillä on tietysti kova jano tietää, mitä oikein on tapahtunut, ja huhumylly pyörii kiivaana.
Ennen kuin asiasta oli tiedotettu mitään sen enempää, tuumasi Jaana töissä, että "Koivisto on niin ilmiselvästi homo, kuin olla ja saattaa". Perään hän sitten totesi, että "eipä silti, että siinä mitään pahaa olisi".
Keskiviikkona, kun ajelin töistä kotiin, Radio Deissä tuli ilmeisesti Nokia Missio Churchin johdon laatima tiedote, jossa kerrottiin, että Koivisto oli johtamissaan kahdenkeskisissä sielunhoitotilanteissa käyttäytynyt seksuaalisesti provosoivalla tavalla ja ahdistellut "uhrejaan" seksuaalisesti. Nämä uhrit olivat olleet miespuolisia, mutta aikuisia, joten pedofiliasta ei ole kyse.
Tämä ohjelma Radio Deissä, jossa tämä tiedote luettiin, oli Toivon Päivä, ja sen juontaja Mikko Salmi puhui todella asiallisesti tästä aiheesta. Hän muistutti, että armo kuuluu kaikille, muistutti anteeksiannon tärkeydestä ja siitä, että tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Hän myös toivotti Markku Koivistolle kaikkea hyvää ja hänen tielleen enkeleitä. Tosin hän kuitenkin sanoi pelkäävänsä, että tulossa on julkiset kivittäjäiset.
Tosi surullista.
Mikko Salmihan on luterilainen pappi, ja kuten tiedossa on, kansankirkkomme suhtautuu homoseksuaalisuuteen paljon sallivammin kuin karismaattiset liikkeet. Tuomitseeko Markku Koiviston nyt "hänen omansa", ts. sama porukka, joka on vuosia pitänyt häntä lähes erehtymättömänä, suurena Jumalan miehenä? Ja miksikähän homoseksuaali ei voisi olla suuri Jumalan mies? Ollaanko vain luterilaisessa kirkossa ymmärretty, että me emme saa tuomita toisia, että meillä kaikilla on omat ristimme, että armo todellakin tulee jokaisen osaksi?
Markku Koivisto on naimisissa oleva mies. Mutta homo. Hän on mitä ilmeisimmin syntynyt homoksi, ja on joutunut koko elämänsä tukahduttamaan todellisen seksuaalisuutensa. Jos hän itse uskoisi siihen, että homous on sielunvihollisen lähettämä kirous ja siitä voi parantua rukoilemalla, niin kai hän nyt olisi vuosia sitten kertonut uskonveljilleen, että häneen on yhtäkkiä iskenyt tämmöinen kirous, ja nyt rukoillaan niin hemmetisti että hän eheytyy. Mutta hän ei ole tehnyt niin. Ei, koska hän itse tietää, että homoudelle ei voi mitään.
Eikä tarvitsekaan voida.

No. Helsingin poliisi tyhjensi sitten vuosien ihmettelyn jälkeen romanileirin Helsingin Kalasatamasta. Virallinen syy, joka yleisölle kerrottiin, oli se, että Kalasatamaan aletaan rakentaa. Ihan hyvä syy minun mielestäni. Maailman sivuhan sitä on heikommat joutuneet lähtemään gryndereitten tieltä. Heti tulee mieleen yksi ihana punainen tupa Helsingin Ruskeasuolla, Mannerheimintien varrella. Asukas sinnitteli pitkään, mutta niin vaan mökki lopulta purettiin ja nyt paikalla on Hesburgeria ja Salon Beauty Hairia sun muuta.
Miksi romanit eivät menneet sinne Rastilan leirintäalueelle, kun heitä siihen kehotettiin? Mikä ihme siinä on, että kun tullaan vieraaseen maahan, pitää ehdoin tahdoin pullikoida sen maan lakeja ja sääntöjä vastaan? Tai miksi Suomen romaniperheet eivät majoittaneet heitä luokseen? Eivätkö he olekaan samaa kansaa, samaa verta, veljiä keskenään? Vuosisataisen vainon kohteena kun ovat (kuulemma) olleet, eikö Suomen romanien teekkään mieli auttaa, kun "omia" sorretaan? Jostain syystä ei ihmetytä mua yhtään.
Koko mustalaisleiri on täällä turististatuksella. Oikaiskaa jos olen väärässä, mutta ei kai mekään voida mennä Pariisiin turisteiksi ja leiriytyä Eiffelin tornin juurelle vuosikausiksi? Viime talvena Helsingin kaupunki antoi romaneille rahat kotiinpaluuta varten, koska edessä oli pitkä ja kylmä talvi eikä leirissä varmaan ollut mitkään maailman mukavimmat oltavat.
Eivät lähteneet. Kumma juttu. Kai he nyt siihen mennessä olivat jo huomanneet, että Suomi ei ole heille mikään sadun ihmemaa.
No nythän sitten romanien jäljiltä leiristä löytyi tuhansien eurojen arvosta varastettua kuparia ja työmailta varastettuja työkaluja ja -koneita. Poliisin mukaan Helsingistä löytyy firmoja, jotka kyselemättä ostavat tämmöiset tavarat. Kysynnän ja tarjonnan laki. Mutta tätä asiaa ajatellen, kyllä romaneilta pitäisi ainakin tuota "likaista" rahaa löytyä.
Uutisissa haastateltiin jotain "kuoliaaksiymmärtäjää", nuorta tyttöä, joka vaahtosi sitä sun tätä näiden romanien surkeasta tilanteesta ja kuinka he ovat ihmisistä parhaimpia, sydänkin puhdasta kultaa. No, saattaa olla näinkin, mutta yksi asia, mitä elämä on minulle opettanut, on, että ihan kaikkea, mitä kuulee milloin kenenkin suusta, ei kannata uskoa. Ihmisillä, jotka tekevät rikoksia ja muutenkin elävät tavalla, joka ei kestä lähempää tarkastelua, on omat intressinsä antaa ulospäin totuudesta poikkeava kuva ja kertoa varsinkin poliisille asioita, jotka eivät ole totta.
Kamala virkavalta ei edes antanut romanien pystyttää telttojaan Senaatintorille ja sytyttää kamiinaa lämmönlähteeksi, vaikka oli viileä syysyö. No, kun nyt Helsingissä sattuu vain olemaan semmoinen järjestyssääntö, joka kieltää leiriytymisen missä huvittaa. Ei sitä sääntöä ole romanien kiusaksi keksitty - ei keskelle kaupunkia saa telttaansa pykätä kantasuomalainenkaan. Lakeja ja sääntöjä pitää noudattaa, vaikka ne eivät aina niin miellyttäisikään. Niiden noudattamattomuudestahan seuraisi anarkia.
Kuitenkin minäkin laitan joka kerta romanikerjäläisen tavatessani kolikkoja heidän kuppiinsa, halaan ja toivotan Jumalan siunausta. En tiedä pitävätkö he minua hyväuskoisena hölmönä, ja jos pitävät niin pitäkööt, mutta minusta on jokatapauksessa hävytöntä, että tänä päivänä, hyvinvointivaltiossa, joku kerjää kadulla. Ja kuitenkin - jos kukaan ei antaisi heille rahaa, niin he eivät enää kerjäisi. Alentaako rahan antaminen heidän ihmisarvoaan? Näinkin voisi ajatella.

"Siivet ovat lentämistä varten
ei siksi, että niitä voisi vain roikottaa."