Typerä, alakuloinen päivä. Makoilin sohvalla ja katsoin kaksi huonoa elokuvaa, joissa ammuttiin päähän ja polviin amerikkalaiseen tyyliin. Rupesin sitten katsomaan digiboksiin tallennettua hollantilaista dokumenttia eutanasiasta, jotta tietäisin minäkin jotain mistä nyt puhutaan - kun kaikki kohisevat aiheesta, Facebookissa käydään kauheata vääntöä ja lehdissä on väsyksiin asti milloin kenenkin lääkärin haastatteluja. Kaiken huippu oli vissiin se, kun Suomen presidenttikin ilmoitti olevansa eutanasian kannalla.
Jaksoin katsoa dokkaria tasan siihen asti, kun kaksi täysin toimintakykyistä, liikkuvaa, kävelevää potilasta pyysi lääkäriltään kuolinapua. Sappeni rupesi kiehumaan ja piti pistää telkkari kiinni. Heräsi vain se kysymys, mitä olen välttänyt kysymästä keneltäkään, mutta heitänpähän sen nyt ilmaan: jos ihminen on täysin toimintakykyinen ja haluaa kuolla, mikä estää häntä ottamasta itse henkeä itseltään? Lääkäri kirjoittaa kyllä kipulääkettä tai unilääkettä vaikkapa sadan kappaleen paketin, ja kun sen kerralla nielaisee, se on siinä. Tai autolla päin rekkaa, niin saavatpa jälkeenjääväisetkin vielä jotain vakuutusyhtiöltä.
Miksi ihminen ei itse voi ottaa vastuuta omasta kuolemastaan? Edes siitä? Miksi tässäkin asiassa joku toinen, eli lääkäri, täytyy saada ottamaan ratkaiseva askel ihmisen itsensä puolesta?
Tämän kysymyksen minä esittäisin, jos olisin lääkäri, ja joku marssisi vastaanotolleni pyytämään eutanasiaa. Lähettäisin matkoihinsa sen kipu- tai unilääkereseptin kanssa, ja kehottaisin miettimään tarkkaan, onko se kuolemanhalu nyt kuitenkaan niin kova.
No joo, ehkä jos olisin katsonut sen dokkarin loppuun asti, tämäkin asia olisi selvinnyt, mutta ei minun moista roskaa tarvitse katsoa. Ärsyynnyn aina, oli asia mikä tahansa, kun vastuu yritetään vierittää toisten niskoille.
Mutta onhan se eutanasia vaikea ja monitahoinen asia, jos sitä oikein pohtii. Onhan sellaisiakin, jotka todellakaan eivät pysty itse itseään tappamaan, ja joiden sairaus on sietämättömiä tuskia ja kärsimyksiä aiheuttava. Ymmärrän, että sellainen potilas haluaa jouduttaa kuolemaansa. Haluaisin varmaan itsekin.
Mutta kun kertakaikkiaan minä en voi asettua kannattamaan eutanasiaa; en sen vuoksi, että olen tunnustava kristitty enkä voi missään olosuhteissa kannattaa toisen ihmisen surmaamista. Kannatan panostamista hyvään saattohoitoon; hyvään kivun- ja oireidenlievitykseen, hyvään perushoitoon ja osaavaan henkilökuntaan. Ja lopulta palliatiiviseen sedaatioon, jos kipu ja kärsimys ovat sietämättömiä.
Mutta eutanasiaa minä en voi kannattaa.
Lopulta vääntäysin ylös sohvalta ja kirmasin metsään Petun kanssa; alakulo vaihtui hetkessä riemuun ja ylistykseen, kun juoksin, lauloin ja tanssin kun kuuntelin Paul Wilburin johtamaa ylistystä Juudean erämaassa.
Jumala on suuri!
