Lopen uupunut

Aamulla työmatkalla liikenne jymähti Keimolassa (n. 20 kilsaa työpaikasta) ja siinä sitä sitten tultiin ykkösellä ja kakkosella loppumatka eikä aikaa mennyt kuin 40 minuuttia. Onneksi mulla on ymmärtäväiset työkaverit. Sen uuden tietokoneohjelman piti olla niinku valmiina yheksältä, mutta mitä sitä tyhjää. Kello on nyt yksi eikä oo vieläkään. Maanantai on perinteisesti viikon vilkkain päivä, että miksikähän se piti tänään ruveta vaihtamaan, kai siinäkin joku logiikka on.
Illalla kun menin kotiin, niin lunta oli tullu joku kymmenen senttiä ja se oli jokseenkin jäätyny, ja kun käännyin kotipihaan niin auto juuttui siihen paikkaan -ei eteen eikä taakse- ja eikun Aki avuksi ja lapioimaan ja työntämään ja puskemaan, ja lähtihän se siitä lopulta. Mutta piti jättää siihen heti sisääntulon luo kun lunta oli liikaa että olis päässy omalle paikalle asti. Vähän jänskätti, että pääsenkö aamulla mihinkään, mutta kyllä se siitä lähti.
Rupesin siinä sitten katteleen CSI:tä ja oli älyttömän mielenkiintonen jakso, mutta enhän minä pysyny hereillä ja havahduin sitten kolme tuntia myöhemmin paksu tyyny niskan takana, valot päällä, telkkari auki ja pää tosi huonossa asennossa, hiukan jomotti niskaa.
Mutta täällä sitä taas kökitään. Kivat työkaverit. Eiköhän nää tietsikatkin tämän päivän laskuun saada vörkkimään. Tulee uudet näytöt, headsetit ja kaikki. Niitä ootellessa.
***
Pittää vähän jatkaa. Nyt ohjelma toimii, alkukankeuksien jälkeen, ja on hyvä. Varmaan tuommosille ihmenörteille, joille nuo tietokoneasiat on täysin itsestäänselvyyksiä, on aika rasittavaa neuvoa uudestaan ja uudestaan meitä uunoja samoissa asioissa. Mutta kyllä me se muutamassa tunnissa opittiin. Paljonhan siinä vielä on puutteita, mutta eihän mikään voi ekana päivänä toimia kuin vettä vaan. Ainoa vaan, että uusissa näytöissä on teksti niin pientä (ja ruotsiksi) että meikä joutuu ruveta käyttämään silmälaseja, josta A. kyllä riemastuu, meikä kun on aina kehuskellut että vielä tässä iässä näen aivan kuin nuorena tyttönä, no, enpäs näekään. Tiimarin kahden euron pirteät pinkit lasit riittää mulle.
Peter-kouluttajamme Ruotsista viettää nyt jokusen päivän täällä Tilkassa 24H, että jos joku menee ihan pieleen niin saadaanpahan apua paikalle.
No, koitan jaksaa vielä kaksi pitkää päivää. Kun vapaat alkaa, makaan viis ekaa päivää sohvalla Roosakissa sylissä ja kuorsaan.

Nyt muuten väskättää

On nää ilta-aamu vuorot ihan karseita. Eilen 13 tunnin vuoro, ajelin kotiin puolkuolleena, nukuin kokonaista 5 tuntia (heräsin VAIN kerran vessaan) ja eiku aamulla takaisin. Nyt ois taas 13 tunnin vuoro ja kahvia on kulunut on jo siihen malliin, että kohta tulee reikä mahalaukkuun. Eikä siinä vielä mitään, ma, ti ja ke olis vuorot 9-21, että voipi sitä vähän uupua. Mutta ite minä oon toivonu tämmösiä vuoroja, tuleepahan pitempiä vapaita, ja teen loppujen lopuksi näitä ihan mielelläni. Kun tuota työmatkaa on 72 kilsaa/sivu, niin turha mun ois tänne tulla muutamaksi tunniksi kääntyilemään. Kun kerran tuun, niin oonpahan sitten. Etenkin, jos tuun aamuseiskaan töihin, niin joudun nouseen ylös NELJÄLTÄ, ja se on kyllä jo epäinhimillistä. Sitä kun talsii koiran kanssa säkkipimeessä (meidän kylällä syttyy katuvalot vasta viideltä) niin voi hyvää päivää, jos joku naapuri näkis niin varmaan ne ajattelis että ei se tuokaan ihan täysillä käy. Mutta Petu-koira se on valmis lähtemään lenkille, satoi tai paistoi, oli kello sitten kaks tai kolme. Hän vain mennä tepsuttaa onnellisena ja häntä viuhuu puolelta toiselle. Petun kävelyä ei voi kuvata muuten kuin sanalla "tepsuttaa" -korvat niin pystyssä kuin luppakorvia nyt pystyyn saa, rinta rottingilla, häntä reippaasti pystyssä ja tassut: läpsläpsläpsläps. Yöt hän on nukkunut meidän välissä pikkupojasta asti ja katsellut televisiota, ja kun minä käyn yövuoron jälkeen nukkumaan päiväksi, hän nukkuu ihan koko päivän minun vieressä ja vahtii äiskän unta - on se niin uskollinen kaveri.
Nyt on sitten Roosakissakin ruvennut vääntäytymään sänkyyn. Kun se tuli meille, se oli kaltoin kohdeltu löytökissa ja hirveän arka, ja kaksi vuotta siihen on mennyt mutta nyt se on jo rohkea, reipas ja kaunis hänen ihanuutensa. Kun Aki nukkuu ja minä vielä valvon ja kattelen telkkaria, Roosakissa menee nuolemaan Akin naamaa. Pienenä se pelkäsi Akia niin, että puri sitä niin pahasti että piti mennä jäykkäkouristuspiikille. Aki tuolloin aina monesti totesi, että on se niin pöljä kissa ettei sen elämästä mitään tule, mutta onpahan muuttanut mielensä ihan tyystin. Oikein hellyttää, kun se lirkuttelee Roosakissalle ja syöttää sille juustonpaloja ja jugurttia, ja Roosakissa hyrisee ja hörisee. Aika tekee tehtävänsä, kun eläintä kohtelee hyvin! Roosakissan kohtalostahan ei tiedä, kun me se eläinsuojeluyhdistykseltä haettiin, mutta varmaan sille on joku mies tehnyt pahaa, kun se niin hirveästi Akia alkuun kammosi.
Ja Roosakissan ja Petun suhde on mitä erikoisin. Petu nuolee Roosakissaa ja Roosakissa kiipeilee Petun päällä ja tarpoo pienillä sievillä tassuillaan. Ne eivät kyllä tiedä olevansa kissa ja koira, ja että niiden kuuluis olla ikäänkuin viholliset. Ne kun on bestikset, tekisivät varmaan pentuja jos se ois biologisesti mahdollista. Yks yö kun istuin vessanpöntöllä niin Roosakissa hyppäsi mun syliin kiehnäämään ja kieltäytyi lähtemästä, ja eihän sitä siitä raatsinut poiskaan heittää, joten siinä minä sitten istuin pöntöllä ja odottelin että milloin hän suvaitsee häipästä ja päästää minut takaisin nukkumaan :-)
On ne semmosia. Juttua riitäis vaikka parin romaanin verran. Ehkä joskus kirjoitankin semmoset.

Ja sit kävi silleesti

Yhteentoista piti tulla aamulla töihin, mutta soihan se puhelin illalla yheksän jälkeen, että etkö tulis vaikka yheksään kun taas puuttuu yks päivystäjä .... no minähän oon firman mies (ja rahanahne) ja lupasin tulla, ja niin sitä on tullu istuttua tunti jos toinenkin ja on ollu niin kiiru ettei kerinny ees syömään. Onneks oli evästä matkassa, mun vakituiset kebabit ja soijajugurtit. Mutta kaikesta huolimatta tämä on mukavaa työtä, ja työkaverit on ihan ykkösiä.
Maanantaina meille tulee ihka uus tietokoneohjelma joka on kai jossain Ruotsissa kehitelty, tosi loistava systeemi mutta ehkä hippasen monimutkanen kun on tottunu tähän yksinkertaseen. Vaihto on aamulla klo 09, eli tasan just sillon kun meikällä alkaa työvuoro - ollaan me siihen koulutusta saatu mutta se oli englanninkielellä ja osaksi ruotsiksi. Veikkaan, että päivystyshuoneen yleisimmät sanat on maanantai- aamuna "eiku", "oho" ja "voi vittu".
Sitä odotellessa!

Äkkiä eroon rahoista -kampanja

Tulipahan vähän nettishoppailtua Ikeassa. Kirjahylly ja hyllykkö ja rahaakin paloi vain 376 eukkia. Nero kun olen näiden tietsikoiden suhteen, niin tilasin kaikkea tuplaten, ja soittivat sieltä, että haluaako rouva tosiaan näin paljon tätä tavaraa ... no ei rouva halunnut. Mutta ihanaa vähän sisustaa. Tavarat ei sinänsä olleet kalliita, mutta kotiinkuljetus maksaa 109 euroa, mikä on minusta siivoton hinta. Vaikka toisaalta, asutaanhan me aika kaukana lähimmästä Ikeasta ja kyllähän sekin maksaisi, kun vuokrattais peräkärry ja lähdettäis itse niitä hakemaan, puhumattakaan vaivannäöstä.
Täytyy vähän mainostaa sitä E-Epaa. Eipä oo ahistanu sen koommin, kun oon niitä ruvennu syömään. Minä uskon siihen, että Jumala johdatti minut siitä kertovan artikkelin äärelle, kun oli oikein paha olla.
Pomokin lähestyi sähköpostilla, että sais toivoa kesälomia. Mulle nyt ihan sama, millon sen pitää, mutta ehkä ei ois ihan kiva heti toukokuussa eikä toisaalta syyskuussakaan. Aki täyttää lokakuussa 50 ja sillon nää hilpasee Kyproksen saarelle kahdeksi viikoksi. Ollaan oltu 10 vuotta yhessä eikä oo käyty Äkäslompoloa pitemmällä, ei edes Tallinnassa.
Pääsiäislistassa on 9 päivää vapaata. Oispa kiva, kun ois joku sivutyöpaikka mihin vois mennä vähän tienaamaan, kun se menee muuten makoiluksi. Mihkään sairaalaan en viitti mennä, jos teen toista työtä niin se vois olla vaikka bensa-aseman myyjä niin ois vähän vaihtelua. Varmaan hilpasen taas Kouvolaan zumbaileen ja otan sitten A:n mukaani ja tuon sen meille ja katellaan zumbapaikka Riksusta.
Isän auto on ollu tuossa meidän talon päädyssä talviteloilla ja se kuvittelee saavansa haettua sen Kajaaniin huhtikuussa -kesärenkailla. Ei tuu tapahtumaan. Nää lumet sulaa joskus heinäkuussa, viime yönäkin tuli kymmenen senttiä lisää.
Kummallinen talvi. Mutta ihanaa, että pakkaset on loppuneet.

Yön hiljaisia hetkiä ja kännisiä asiakkaita

Kello kävelee aamuviittä ja väsyttää ihan tolkuttomasti. Toinen yö se tuntuu olevan aina vaikein, ja se kyllä pitää paikkansa. No, onpahan ollut ajanvietettä kun olen koko yön räpeltänyt blogin kanssa siinä asiakkaiden auttamisen välissä. Kaatuilevat, kuseksivat ja ovat ympäripäissään - liekö ollut jonkun sortin palkkapäivä. Aika surullista tuo vanhusten alkoholinkäyttö tätä nykyä, meidänkin asiakkaina on paljon mummoja ja papparaisia jotka vetävät kaksin käsin ja sitten kaatuilevat ja loukkaavat itseään. Äidin kanssa just puhuin aiheesta, ja hän kyllä muisteli, että ei ennen vanhaan tullut kysymykseenkään että vanhukset olisivat olleet oikein rapajuoppoja - korkeintaan fingerporillinen konjamiinia illalla vähän niinkuin sydänlääkkeeksi. Ja kun nuo sotaveteraanit ovat sitkeitä sissejä, niin ne ei sammu millään ja jaksavat sitten vaivata meitä koko yön. Ja onhan se murheellinen näky, ysikymppinen muori rökälehtämässä pitkin kaupunkia umpikännissä. Ja kun ei ne yleensä ole sitä dokaamista nuorena aloittaneet -nehän olis kuolleet aikoja sitten- vaan vasta vanhalla iällä. Vaan mikä lienee syy? Yksinäisyys, tuskin, eihän viinanjuonti siihen helpota, menisivät vaikka bingoon tai päivätansseihin. Tai vaikka dementiahiihtämään, kirkkoon, kirjastoon, seniorijumppaan, uimahalliin -ja onhan näitä. Minä ja A. ei ainakaan haluta mummoutua, eikä missään nimessä ruveta juopoiksi mummoiksi, ei, vaan meistä tulee pirtsakoita muoreja jotka käy lätkämatseissa ja zumbaamassa. Ja A. opiskelee vielä terveystieteiden maisteriksi ja minusta tulee pappi. Koskaanhan ei ole liian myöhäistä, ja jos se on Jumalan tahto, niin tapahtuu.
Yökkökaverini tuossa juuri totesi oikein hankalan tapauksen jälkeen, että "Näitä vitun sekopäitä saa täällä hyysätä kaiket yöt." Aika karseeta, mutta kuvastaa hyvin hiukan työuupuneen terveydenhuoltoalan ammattilaisen tuntoja. Kukas meitä hoitaa, kun me ollaan vanhoja? Ei suomalaiset nuoret halua enää vanhustenhoitoon. Me maataan osastoilla ja hoitsuina on somaleita ja filippiineja.Ei passaa mulle, vaikkei nyt rasisti niin sais ollakkaan. Tehköön hommia ja jälleenrakentakoon omaa maataan - vaikka eihän se kelpaa, siellä kun ei saa liksaa kuin nimeksi. Puhumattakaan olemattomasta sosiaaliturvasta.
Yleisestikin ottaen olen sitä mieltä, että vanhusten hoidon taso on jokseenkin törkeää täällä suloisesa Suomessamme, vaikka ONHAN ne joskus "vitun sekopäitä." Maahanmuuttajia kyllä raahataan tänne pilvin pimein (perheenyhdistäminen: äiti, isä ja 38 lasta) ja Suomen viranomaiset nielaisee tämmöset sadut ihan kybällä. Oman maan vanhukset, sotaveteraanit jotka ovat rakentaneet tämän maan, köyhät ja syrjäytyneet, pitäisi huolehtia ensin, ja jos ylimääräistä jää, niin sitten ehkä mamuille.
Tietysti jos ihmisellä on oikeesti hätä, niin pitäähän sitä auttaa, mutta rajansa kaikella. Nyt ryssä ottaa dollareilla ja euroilla tämän maan, kun ei kiväärillä saanut!

Kello 02.02 yövuoroa pukkaa....

Minusta on ihan pepusta, että Suomen telkkarista ei tuu ohjelmaa läpi yön. Mikä takapajula! Kattele tässä nyt sitten jotain Sub Chattia tai Eurojahtia, jossa vähäpukeiset naiset kyselee mikä on maailman suurin nisäkäs. Ja kun vastaat oikein siihen, tulee lisäksi vielä noin ziljoona kysymystä ( a`2 euroa) ja jos vastaat kaikkiin oikein, saatat, huom. saatat voittaa 20.000 eukkia. Mutta lopulta ne kysymykset on niin vaikeita, ettei niitä voi tietää kukaan, ja puhelinlasku on lopulta about 400. Kai niitäkin löytyy, jotka rahansa noihin kisoihin upottaa.
Ois niin mukava hiljasena yönä katella jotain hyvää leffaa, kun ei meillä enää Facebookiinkaan pääse.

Haluan vain muistuttaa..

..että hoitotestamenttini on Marimekon kansiossa, punaisessa, jossa on kukkia. Siellä säilytän kaikkia tärkeitä papereita, kuten koulutodistuksia, ja nyt siellä on hoitotestamenttini jossa lukee, että jos minä vakavan sairauden tai onnettomuuden seurauksena menetän oikeustoimikelpoisuuteni, esimerkiksi tajuttomuuden tai vanhuuden heikkouden vuoksi, ei minua hoidettaessa saa käyttää keinotekoisesti elintoimintoja ylläpitäviä hoitomuotoja ellei tilani korjautumiseen ole selkeitä perusteita. Vaikeiden oireiden poistamiseksi tai lievittämiseksi voidaan kuitenkin edellä mainittuja keinojakin tilapäisesti käyttää.
Tehohoitoa voidaan minulle antaa vain, jos voidaan kohtuudella arvioida, että sen antaminen johtaa parempaan tulokseen kuin pelkästään lyhytaikaiseen elämän pitkittymiseen.
Jos toivorikkaana aloitettu hoito osoittautuu tuloksettomaksi, siitä on välittömästi luovuttava.
ETTÄ NÄIN. Minua ei saa pitää letkuissa ja hengityskoneessa. Tämä on minun toiveeni. Sitä toivon noudatettavan. Antakaa minun kuolla, jos sen aika on. Antakaa minun kohdata Jumalani.

Aina ei mee hyvin....

joskus vastustaa niin kypällä. Mutta se on Jumalan tahto. Tapahtukoon Hänen tahtonsa - ei aina tarvitse sujua kuin viheltäen. Jeesuskin rukoili, että ota minulta pois tämä malja -mutta ei minun tahtoni, vaan sinun. Siihen on meidän tyytyminen. Jumala toimii aina meidän parhaaksemme.

Kevättä rinnoissa

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja olen palautunut kot-Hikiälle. Eilen illalla ajelin Kouvolasta kohtuullisen liukkaassa kelissä, mutta matka sujui moitteettomasti. Petu-koira sai hepulit, kun äiskä oli ollut poissa peräti kaksi päivää. Koiralla ei kuulemma ole ajantajua, mutta se tuntuu vähän vaikealta uskoa. Suuri koira-guru Cesar Millan, jota pidän suuressa arvossa ja jonka kirjojakin omistan, sanoo, että koira elää hetkessä -tuolla logiikalla olisi siis ihan sama onko koira yksin kotona tunnin vain yksitoista tuntia. Petu jokatapauksessa oli aivan täpinöissä kun tulin kotiin. Kiva, että edes joku tuntee ylivuotsavaista onnea!

Se mieshän on nero!

Nimittäin tämä Karkkilan kuuluisa valelääkäri. Aikoo pyytää työtodistusta!
Täytyy sanoa, että tämän kuuleminen aiheutti niinsanotun vanhan kunnon räkänaurukohtauksen, niin minussa kuin ystävässäni ja äidissäni. Ja kun lakkasimme nauramasta, aloimme pohtia asiaa.
Mieshän toimi ihan oikeana (no joo) lääkärinä, kaiketi useamman vuoden, ja eiköhän potilaatkin sanoneet, että hän oli jopa hyvä lääkäri. Kukaan ei voine kiistää, etteikö hän olisi lääkärin työtä tehnyt, hoitanut potilaita, saanut siitä lääkärin palkkaa ja maksanut veronsa (hyvässä lykyssä kuulunut vielä ammattiliittoonkin.)
Eittämättä hänelle siis työtodistus kuuluu. Mutta kaiketi hän syyllistyi jonkin sortin petokseen. Voiko rikoksen tekemisestä saada todistuksen?
Entäs hänen tekemänsä diagnoosit, ovatko ne ihan huuhaata? Hän lienee kirjoittanut sairaslomatodistuksia, jonka perusteella ihmisille on maksettu sairasajan palkkaa. Tulkitaanko ne nyt luvattomiksi poissaoloiksi? Joutuvatko ihmiset nyt maksamaan korvaukset takaisin työnantajilleen?
Mielenkiintoinen aihe. Johtaneeko siihen, että tämän asian käsittely etenee aikanaan Korkeimpaan Oikeuteen asti,koska jonkinlainen ennakkopäätös varmaan tarvitaan.
Muutenhan kukaan ei enää viitsi hakeutua lääkikseen, jos tohtorina voi toimia ilman koulutustakin. Päädytään siihen, että meillä on koulutettuja ja kouluttamattomia lääkäreitä - ennen muinoin jälkimmäisiä vain kutsuttiin puoskareiksi. Siitäpä vain jokainen itse tykönään päättäköön, kummalle haluaa itseään mennä hoidattamaan.

Kouvolasta kajahtaa!

Täällä ollaan, sanoi Mooses Jumalalle! Anne-ystäväni kanssa olemme jutelleet ja jutelleet, saunoneet ja nauraneet paljon. Terapeuttista! Tapaamme harvoin, vaikka välimatkaa on vain 120 kilometriä. ´Molemmat kun olemme kolmivuorotyössä, niin vapaat osuu harvoin yksiin. Puhelimessa puhumme päivittäin, parhaina useamman kerran. Olemme tunteneet 27 vuotta ja ystävyys vain syvenee. Olemme monissa asioissa ihan erilaisia, mutta kaiketi kuitenkin sukulaissieluja. Odottelemme tässä Annen poikaa tulevaksi hiihtolomaa viettämään Joensuusta, hänen mukanaan tulee myös saksanpaimenkoira Dana.
Kassissani istuu Liisa-kissa, ja Nysä-kissa oli kanssamme saunassa. Erikoisia eläimiä! Liisa luultavasti tuumaa, että lähtiessäni pistän kassin kiinni ja huomaan vasta kotona, että sain Roosakissalle kaverin. Taitaisi Annelle tulla ikävä. Odotan jännityksellä, mikä hässäkkä alkaa kun Dana pääsee päsmäröimään!
Pakkanen ulkona kiristyy pikkuhiljaa, onneksi tuli lohkolämmittimen johto mukaan että saadaan auto huomenna käyntiin. Lunta on niin paljon, että sulaneeko juhannukseen mennessä?

Suihkussa tein huomion, että hiuksia lähtee tukoittain. Voi kauhistuksen kanahäkki! Ei muuta kuin autoon ja kylille ja luontaistuotekauppaan. Viviscalia, sanoi täti. Jos ei kahdessa viikossa auta, niin sitten lekuriin. Oli hävyttömän kallista, mutta olen kyllä lukenut tuosta Viviscalista, että olisi ihme aine. Minähän olen semmoinen, että kun jokaiseen vaivaan on keksitty jokin pilleri, niin minä en mitään vaivaa suostu kärsimään, vaan otan sen pillerin, oli se sitten ruumiin tai mielen kipua. Tosin uskon lujasti näihin luontaistuotteisiin ja vetelen niitä, joskus naurattaa aamulla kun pistelen poskeeni monivitamiinia, omega kolmosta, karnosiinia, E-epaa, peltokortetta, magnesiumia, bambu-uutetta ja nyt siis sitä Viviscaliakin. Ja tietysti epilepsialääkkeet. Kun nyt keski-ikäisenä ja kohtuuterveenä on kourallinen pillereitä, entäs sitten kun vanhenee ja hyvässä lykyssä tulee Marevan, Digoksin, verenpainelääkkeet, kolesterolilääkkeet, pitkävaikutteiset nitrot .... leikki leikkinä. Aion liikkua ja syödä terveellisesti ja onhan minulla hyvät geenit: Muori eli 86-vuotiaaksi ja Vaari 95-vuotiaaksi, ja kumpikaan ei syönyt mitään lääkkeitä vaan kuolivat ihan vanhuuteen. Rauha heidän muistolleen, he olivat hyviä ihmisiä ja minä rakastin heitä kovasti!

Kut mooning!
Ihana Jumalan aamu jälleen! Reipasta pientä pakkasta, rapiat kymmenen astetta. Kävin lenkuraisella Petu-koiran kanssa ja aamukahvia juodessa katselin mielenkiintoista dokumenttia Thaimaan tsunamista, tällä kertaa ruotsalaisten näkökulmasta. En ollut tiennytkään, että ruotsalaiset viranomaiset olivat toimineet todella ala-arvoisesti, mitä Thaimaassa oleviin oman maan kansalaisten pelastamiseen tuli. Ohjelmassa haastateltiin tsunamista selviytyneitä ja myös noita viranomaisia ja kävi ilmi, että meni lähes 80 tuntia ensimmäisestä hyökyaallosta ennen kuin Ruotsin päässä saatiin aikaan yhtään mitään ja ensimmäinen avustuslento lähti paikalle. Eräs selviytyjä kertoi, että suomalaiset, saksalaiset ja norjalaiset haettiin pois, mutta he ruotsalaiset vain odottivat ...
Yksi ruotsalainen kriisipsykologi totesi, että "Estonia oli pikkujuttu tähän verrattuna" - minusta ei noin pidä kyllä sanoa. 800 ihmistä kuoli, niin ei se ole pikkujuttu, eikä missään nimessä pikkujuttu uhrien omaisille.
Mutta sitä on niin monen sanojaa, kuten viisas isäni aina ruukasi sanoa :-)

Olenpas minä ollut energinen

Oli niin ihana päivä, aurinko paistoi täydeltä terältä ja painelin koiran kanssa kahdeksan kilometrin lenkille ottamaan paisteesta D-vitamiinit, niin ei tarvitse purkista syödä. Palattuani tein semmoista, mitä en juurikaan koskaan tee, nimittäin imuroin -jotenkin tuntuu, että kun tuossa pari viikkoa sitten rupesin syömään E-Epaa, niin se on todellakin tuonut minulle lupaamaansa energiaa. Olen ystävieni ja sukulaisteni joukossa tunnettu siitä, että kämppäni on aina kuin hävityksen kauhistus enkä siivoa kuin äärimmäisessä hädässä viime tipassa kun joku on tulossa käymään. Nyt olen päivittäin järjestellyt paikkoja, pessyt pyykkiä, ja tehnyt yleisiä kodin viihtyvyyteen vaikuttavia töitä, että en minä muuta keksi, kuin sen E-Epan - minä kun olen ollut surkea taloudenpitäjä koko ikäni. Alunperin aloin syödä E-Epaa, koska luin artikkelin lääketieteellisestä tutkimuksesta, jossa E-Epan oli todettu vaikuttavan suotuisasti epilepsiaan, jota sairastan. Tosin olen saanut kohtauksen viimeksi vuonna 2004, että sairauteni on hienosti hoitotasapainossa.
Sunnuntaina ajelen Kouvolaan parahimman kaverini luokse ja lupasin heikkona hetkenäni lähteä hänen kanssaan zumbaamaan -voi hyvä tavaton, mitäkähän siitäkin tulee. Olen kyllä liikunnallinen, mutta rytmitajua minulla ei juurikaan ole. Otamma huumorimielellä!

Neljäs maaliskuuta 2010

Loin juuri itselleni ihan oman blogin. Sinänsä ihme, koska en ole mikään ruudinkeksijä, mitä tietokoneisiin tulee, minulle riittää kun joku on sanomassa mitä namiskuukkelia pitää milloinkin painaa (tämä on sinänsä kummallista koska työssäni hälytyskeskuksessa operoin kuuden tietokoneen näytön kanssa ja hyvin menee).
Olen siis keski-iän kynnyksellä oleva hoitsu Kanta-Hämeestä ja kuljen autolla 70 kilometrin työmatkan Helsinkiin. Joulukuussa yksi sunnuntaiaamu työmatkalla ajoin silloisen autoni rusinaksi tuossa ihan alkutaipaleella (oli hitusen liukasta) ja se meni lunastukseen. Nyt minulla on ihan uusi auto ja kaasujalkakin keveni huomattavasti.
Perheeseeni kuuluu sotilaan ammatista eläkkeellä oleva ja nyt sähköasentajaksi opiskeleva ja samalla omaa firmaa pyörittävä aviomies, 3 tytärpuolta ja poikapuoli sekä kultainen noutaja ja kissa.