"Alköön teidän sydämenne olko levoton"

Neljäs ja viimeinen yövuoro menossa. Vaikka viikonloppuöistä tulee palkkaa ihan mukavasti, niin on silloin kyllä järjetön kiirekin. Siis TÄYSIN järjetön. Eilen aamulla olin kohtuullisen piipussa, kun lähdin ajelemaan kotiin. Yöllä ei mitään puhettakaan, että ehtisi esimerkiksi vaikkapa vessaan, ja syöminenkin hoidetaan pikapikaa siinä sorvin ääressä. Oiskohan meillä henkilökuntaa mitoitettu hiukan liian vähän viikonloppuöihin????
Tänäänkin olen itseasiassa ylitöissä, yleensä en tee kuin kolme yötä kerrallaan, mutta nyt lupasin venyä, kun oli puutos. Nythän tuo on vähän rauhallisempaa, kun alkoi arki ja maanantai.
Olen lueskellut viime aikoina Johanneksen evankeliumia, joka on minusta äärettömän vaikuttava. Varsinkin sen loppuosassa oleva "Jeesuksen rukous". Kuinka Jeesus osoitti täydellistä rakkautta omilleen loppuun asti, eikä sen suurempaa rakkautta ole olemassa, kuin että antaa henkensä ystäviensä edestä. Minuun tekee uudestaan ja uudestaan yhtä suuren vaikutuksen se suunnaton armo ja rakkaus, jota ei oikein ihmisjärjellä voi edes ymmärtää. Ja rauhoitun aina, kun luen Jeesuksen sanat:
"Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä."
Se on loppujen lopuksi noin yksinkertaista! Se on Jeesuksen antama lupaus, ja se pitää varmasti paikkansa. Johanneksen evankeliumi antaa minulle toivoa, lohtua ja pelastusvarmuuden. Sen sanat saavat minut myös kaikin tavoin etsimään Jumalan valtakuntaa ja Kristuksen läheisyyttä. Kaikki muu elämässä on toissijaista, toki moni asia tärkeää, mutta ei mitään verrattuna elämään ristin luona, jossa on kiusatulla, vainotulla ja langenneella paras paikka.

Kissan ikävä

Unohdin ihan, että meidän Roosakissalla oli oikeasti meitä ikävä hoidossa, vaikka hän käyttäytyi kyllä hyvin kunigatarmaisesti kun hain hänet sieltä. Mutta koko viime yön hän kiehnäsi sängyssä, nuoli naamaa, makasi mahan päällä, tarpoi tassuillaan ja kehräsi kuin höyryveturi. Nuku siinä sitten. Ihan epätyypillistä käytöstä Roosakissalle. Ihan selvästi hänellä on ollut ikävä!

Thaimaasta palanneet

Tuli sitten tehtyä reissu Thaimaan Hua Hiniin, joka oli kyllä ihana paikka. Ihmiset hymyileviä ja ystävällisiä ja tietysti kauhean kuuma, johon totuttelu kesti muutaman päivän. Ainoa huono puoli oli se, että se on kauhean kaukana; kymmenen tunnin lento ja vielä neljä tuntia bussilla. Kyllä sitä tiesi matkustaneensa. Lentokoneessa ei jalat mahdu mihinkään ja tuoli on niin kapea, että jos sattuu vähänkin isompi vieruskaveri niin kuusessa ollaan.
Asuimme kivassa pienessä bungalowissa ja ihan pihalla oli uima-allas ja auringonottopaikka. Merikin oli parinsadan metrin päässä, että jos tsunami olisi tullut niin me oltais kyllä menty ensimmäisinä. Mutta eihän semmoisia kannata miettiä. Napsittiin varmuuden vuoksi Imodiumia koko matkan ajan, niin eiköhän se ripuli iskenyt sitten vasta Suomessa. Kumma juttu, mutta se tulee aina.
Rahaa ei saanut kulumaan millään. Vaihdettiin molemmat neljäsataa euroa bahteiksi, josta tuli noin neljätoistatuhatta bahtia. Koitin ostella kaikenlaista ja ajeltiin taksilla ja annettiin tippiä ja syötiin ravintoloissa, ja silti oli lähtiessä vielä kuusituhatta jäljellä. Ei me sitten ruvettu väkisellä ostelemaan. Säästetään seuraavaa reissua varten. Sillä kyllä varmasti Thaimaahan vielä mennään, vaikka se onkin maan äärissä.
Huomasin sitten lomakuvia katsellessani, että mun tukka on IHAN HIRVEE. Miksikähän kukaan ei oo sanonu mitään? Paitsi ystäväni A. mutta minä kun en välitä hänen sanomisistaan :-) No joka tapauksessa, tänään on parturi klo 13, ja sillon se tukka lähtee. Vähän sääli leikata, kun tukka on jo aika pitkä, mutta kyllä nyt ei oo muuta mahdollisuutta. Ja kasvaahan se.
Herättiin tänä aamuna viideltä, kun ei nukuttanut yhtään. Taidetaan olla vielä Thaimaan ajassa.