13.1.2012

Iski hirvee sisustusvimma:)

Päätin tässä päivänä muuan, että meidän nahkasohvat on aikansa eläneet. Ja olihan ne! Kissakin on terottanut niihin kynsiään monta vuotta. Ja siltä istumaan ostamaan uudet, ja kun pojat kuorma-autolla ne tuohon pihaan kuskasi, niin hoksasin, että pitäähän täällä uusia kaikenlaista muutakin:)
Kiskoin perässäni vastahakoista ukkoani ja käytin häntä kuormajuhtana, ja niin sitä mentiin kaupasta toiseen ja mukaan tarttui sitä sun tätä. Yötä myöten sitten naputtelin nauloja seiniin ja ripustelin tauluja ja nakkelin vanhat huut hiiteen. Nyt näyttää kivalta! Siihenpä se budjetti sitten loppuikin, eli täytyy odottaa seuraavaa rahantuloa ennenkuin tätä "pientä pintaremonttia" voi jatkaa. Paljon on vielä tekemistä, ja saattaa hyvinkin olla, että minuun iskee myös se normaali velttous ja seuraavaan sisustusvimmaan kuluu hyvinkin pitkä aika!

Illalla ei meinannu millään tulla uni. Nyt kun makkarin seinallä on aivan ihana uudenuutukainen kello, vähän semmonen kuin aseman kello, vanhanaikaiset numerot, pyöreä ja läpimitta varmaan joku metrin, niin tuijottelin sitä ja kuuntelin että käykö se varmasti. Mun tuurilla se pysähtyy viimeistään tänään. No on onneksi takuu. Sitten alko väsyttää yhtäkkiä tolkuttomasti ja nukahdin kesken Kylmän Ringin, johon oon auttamattomasti koukussa. Onneksi se meni boksiin.

Aamulla kun olin Petun kans lenkillä, vähän joka pihassa oli ukot pukkaamassa lunta poia kolalla. Meidän pihasta piti kahlata tielle semmosessa parinkymmenen sentin hangessa:) Nyt joku varmaan sanoo, että pysyy se lumikola sunkin kädessäs, ja niinhän se pysyykin, mutta minä kun olen sitä mieltä, että lumityöt ja nurmikon leikkuu on miesten töitä:) Ollaan asuttu tässä talossa 11 vuotta, ja yhtään kertaa en oo tehny lumitöitä, ja nurmikon oon leikannu yhden kerran. Sillonkin tuli hirveä rakko käteen :/ Töissä joku siitä leukaili, että etkö sää tienny, että se ruohonleikkuri pitää laittaa käyntiin, kyllä varmaan tulee muuten  rakkoja...



Että jotakuinkin oli villi meininki, ennenkuin meikkis rauhoittui nukkumaan. No, eipä mitään, teinhän minä vaatimattoman työvuoron klo 10 - 05 enkä sitten menny tietenkään nukkumaan, vaan valvoin koko päivän, niin silloin sitä semmosessa väsymyksen tilassa on vähän niinku jossain kamoissa (luulisin) ja saattaa tehdä jotakuinkin mitä vaan. Ja ne kikatuskohtaukset on ihan mahtavia. Kun on ollu hereillä jonkun 54 tuntia putkeen, ei toisen tarvii sanoo ku "kakka" niin sehän on maailman hauskinta:)

Nyt tämä perhe lähtee äänestämään. Numero kolmosta. Ei niinkään hänen politiikkansa vuoksi, vaan koska hän on suoraselkäinen ja hyväntuulinen kansanmies, ja tunnustava kristitty. Lipponen on aivan  liian vanha ,horisee jo, eliittipunikki ja ateisti, Arhinmäki on muuten vaan ärsyttävä (ja ateisti), Biaudet on ihan pihalla kaikesta (ja ateisti), Haavisto nyt on aika kiva ja symppis, mutta ateisti, Essayah on myös tosi fiksu nainen ja kristitty, Väyrynen on pelkkä vitsi ja Niinistöä nyt voisin ajatella koska hän on Nato-myönteinen, mutta kun yhtä vain saa äänestää niin Soini se on.


Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...