Jaana Espanjassa, minä pakkasessa ja koulu alkaa jälleen tänään.

Just, kun Jaana tuli pois Argentiinasta kolmen viikon reissusta, niin jo se lähti Espanjaan. Sieltä tulee vain Facebook-päivityksiä, miten on kivaa ja lämmintä. No eipä siinä mitään, olen iloinen hänen puolestaan, kun on mahdollisuus mennä ja reissata, niin silloin sitä pitää mennä ja reissata!
Että jos on siellä 30 astetta, niin niin on meilläkin - no ei ihan, mutta tänä aamuna kun lähdin lenkille, niin oli -17. Ei muuta ku pipoa korville ja menoksi. Ja illaksi kouluun.

Töihin lähtiessä olen keksinyt, että pidän työromppeet kotona ja ajan töihin ja töistä ne päällä - niin säästän oikein viisi minuuttia per suunta sitä ähräämistä pukuhuoneessa. Ährään sitten kotona. Ja onhan siinä semmoinen pieni mahdollisuus, että jos poliisit pysäyttää vaikka ylinopeudesta, niin ne saattaa olla tuttuja jos on oltu yhdessä keikalla, ja tunnistavat ja sitten puhutaan vähän aikaa mukavia ja päästävät huomautuksella. Onko kieroa vai ei :)))

Eilen illalla kun tulin yläkertaan, yllätin minun rakkaat miehet nukkumasta oikein lusikka-asennossa, ja sehän piti kuvata, on ne niin herttaisia, molemmat. 

Täytyy sanoa, että meidän Petu on maailman ihanin pieni sankari. Sain taas olla niin ylpeä lenkillä, kun vastaan tuli joku räksyttävä rakki, ja sen emäntä kiskoi ja repi ja karjui, ja Petu käveli ohi kuin tinasotamies ja vilkaisi ohi mennessään, että mitäkähän nuo mekastaa - molemmat. Sanotaan mitä sanotaan, mutta kyllä Cesar Millan on sikäli meidän perheen sankari, että Petun mekastukset loppui kun rupesin käyttämään sitä tsyt-tsyt-suhinaa. Sähköpantoja en tietenkään hyväksy, ja jos, huom. jos Cesar sellaisia käyttää, niin se on tietenkin väärin. Muuten fanitan äijää täysillä. Olen Cesarin postituslistalla, ja sähköpostiin tulee myös kuvia, ja näkeehän sen, myös telkkariohjelmastaan, että mies rakastaa koiria vilpittömästi. Kaikenlaisia koiria.