http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014
Diaarinumero: R2007/349
Esittelypäivä: 30.9.2008
Antopäivä: 24.2.2009
Taltio: 350
A oli vääriä tietoja esittämällä saanut itselleen ja lapsilleen oleskeluluvan Suomeen. Maahan tultuaan hän oli samat tiedot esittäen hakenut kaupungilta toimeentulotukea sekä Kansaneläkelaitokselta lapsilisää, kotihoidon tukea ja äitiysrahaa. Kysymys siitä, oliko A sanottuja etuuksia hakiessaan syyllistynyt törkeisiin petoksiin. (Ään.)
RL 36 luku 1 §
RL 36 luku 2 §
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Taustatiedot
Faiza A haki oleskelulupaa itselleen ja yhdelle lapselleen Suomen Etiopian suurlähetystöön 28.4.1998 jättämällään hakemuksella perheenyhdistämisperusteella. Hakemus perustui siihen, että A oli solminut 6.4.1998 avioliiton Abdullahi B -nimisen miehen kanssa, jolla oli pysyvä oleskelulupa Suomessa, ja että lapsi oli heidän yhteinen.
Ulkomaalaisvirasto myönsi päätöksellään 14.2.2000 oleskeluluvat ajalle 14.2.2000 - 14.2.2001 ja jatkoi niitä 28.4.2002. Oleskeluluvan voimassaoloaikana A nouti toisen lapsensa Etiopiasta Suomeen ja synnytti kolmannen lapsensa.
A haki yhdessä B:n kanssa sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea seuraavasti:
Kansaneläkelaitokselta
•1.4.2000 - 31.8.2002 lapsilisää yhteensä 7 488,75 euroa,
•3.4.2000 - 3.1.2002 lasten kotihoidon tukea yhteensä 8 708,10 euroa,
•20.2.2001 - 3.1.2002 äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 2 654 euroa sekä
Helsingin kaupungilta
•3.4.2000 - 31.1.2002 toimeentulotukea yhteensä 36 872,27 euroa.
A ja B ilmoittivat viranomaisille vuonna 2002, ettei heidän avioliittonsa ollut todellinen eikä B ollut lasten oikea isä.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 19.11.2003 antamallaan tuomiolla A:n sakkorangaistukseen 13.4.1998 - 1.2.2002 tehdystä rekisterimerkintärikoksesta. Käräjäoikeus katsoi A:n aiheuttaneen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin ilmoittaessaan totuudenvastaisesti solmineensa avioliiton 6.4.1998 B:n kanssa ja ilmoittaessaan valheellisesti B:n olevan hänen kolmen lapsensa isä.
Syyte Helsingin käräjäoikeudessa
Virallinen syyttäjä esitti A:ta vastaan seuraavan syytteen:
Syytekohta 2: A oli yksissä tuumin B:n kanssa itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä hankkiakseen esiintymällä valheellisesti aviopuolisoina ja ilmoittamalla valheellisesti A:n kolme lasta heidän yhteisiksi lapsikseen erehdyttäneet Kansaneläkelaitoksen myöntämään A:lle lapsilisää, kotihoidon tukea sekä äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 18 850,85 euroa. A:lle ja hänen lapsilleen myönnetyt oleskeluluvat olivat perustuneet edellä todettuihin virheellisiin tietoihin, eikä A:lla olisi ollut oikeutta kyseisiin etuuksiin. A oli aiheuttanut yhdessä B:n kanssa Kansaneläkelaitokselle 18 850,85 euron suuruisen vahingon. Petoksessa oli aiheutettu huomattavaa vahinkoa ja petos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Syytekohta 3: A oli yksissä tuumin B:n kanssa itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä hankkiakseen esiintymällä valheellisesti aviopuolisoina ja ilmoittamalla virheellisesti A:n kolme lasta heidän yhteisiksi lapsikseen erehdyttäneet Helsingin kaupungin sosiaaliviraston myöntämään heille toimeentulotukea 3.4.2000 - 31.1.2002 yhteensä 36 872,27 euroa. A oli yhdessä B:n kanssa aiheuttanut Helsingin kaupungille 36 872,27 euron suuruisen vahingon. Petoksessa oli aiheutettu huomattavaa vahinkoa ja petos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen kahdesta törkeästä petoksesta.
Kansaneläkelaitos ja Helsingin kaupunki yhtyivät osaltaan syytteisiin.
Käräjäoikeuden tuomio 23.9.2004
Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että A ja B olivat virheellisesti ilmoittaneet tukia hakiessaan olevansa aviopuolisoita ja A:n kolme lasta heidän yhteisiksi lapsikseen, ja että A:n sekä lasten oleskeluluvat olivat perustuneet syytteessä tarkoitettuna aikana näihin virheellisiin perhetietoihin.
Käräjäoikeus totesi, että lapsilisälain 1 §:n, lasten kotihoidon ja yksityisenhoidon tuesta annetun lain 3 §:n, sairausvakuutuslain 1 §:n sekä asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain 3 §:n perusteella oikeus syytekohdassa 2 tarkoitettuihin Kansaneläkelaitoksen myöntämiin etuuksiin oli edellyttänyt voimassa olevaa oleskelulupaa. Koska A:n ja lasten oleskeluluvat olivat perustuneet todettuihin virheellisiin perhetietoihin, käräjäoikeus katsoi, ettei heillä ollut ollut lainkohtien edellyttämää oleskelulupaa.
Toimeentulotuen osalta käräjäoikeus totesi, että toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jota lain 2 §:n mukaan ei ole oikeutta saada, mikäli tuen tarpeessa oleva ei voi saada toimeentuloa sitä turvaavien muiden etuuksien avulla. Koska turvapaikanhakijan toimeentulo turvattiin ennen oleskeluluvan myöntämistä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tarkoitetuin tavoin, ei A:lla ja hänen lapsillaan ollut ollut oikeutta saada toimeentulotukea Helsingin kaupungilta.
Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:n oli täytynyt ymmärtää, ettei hänellä ollut ollut oikeutta syytekohdissa 2 ja 3 tarkoitettuihin etuuksiin.
Näillä ja muutoin lausumillaan perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti kahdesta törkeästä petoksesta yhteiseen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet yhteisvastuullisesti B:n kanssa maksamaan vahingonkorvaukseksi Kansaneläkelaitokselle 18 850,85 euroa ja Helsingin kaupungille 36 872,27 euroa.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Pekka Jantunen ja lautamiehet.
Helsingin hovioikeuden tuomio 6.2.2007
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A saattoi jutun, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Markus Nikolainen ja Susanne Möller. Esittelijä Juhani Paiho.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
A:lle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan A vaati, että syyte ja vahingonkorvausvaatimukset syytekohtien 2 ja 3 osalta jätetään tutkimatta tai hylätään taikka hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai toissijaisesti että hänen katsotaan syyllistyneen enintään petokseen ja rangaistus lievennetään sakoksi sekä että vahingonkorvausvelvollisuutta ainakin sovitellaan.
Syyttäjä, Kansaneläkelaitos ja Helsingin kaupunki vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
1. A oli hakenut itselleen ja lapselleen oleskelulupaa Suomeen perustellen hakemustaan perheen yhdistämisellä. Oleskelulupaa hakiessaan hän oli ilmoittanut olevansa avioliitossa B:n kanssa, jolla oli entuudestaan pysyvä oleskelulupa Suomessa, ja että heillä oli yhteisiä lapsia. Oleskeluluvan saatuaan A oli hakenut yhdessä B:n kanssa Kansaneläkelaitokselta ja Helsingin kaupungilta sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea, joita heille oli myös maksettu. Sittemmin A ja B olivat ilmoittaneet viranomaisille, etteivät he tosiasiassa olleet avioliitossa eikä B ollut A:n lasten oikea isä ja että A:n aviopuoliso ja lasten isä asui edelleen Etiopiassa.
2. A on tuomittu alemmissa oikeuksissa rangaistukseen syytteen mukaisesti kahdesta törkeästä petoksesta. Syyksilukemisen mukaan A oli yksissä tuumin B:n kanssa hankkiakseen itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä esiintymällä valheellisesti aviopuolisoina ja ilmoittamalla valheellisesti A:n kolme lasta heidän yhteisiksi lapsikseen erehdyttänyt Kansaneläkelaitoksen myöntämään heille lapsilisää, kotihoidon tukea ja äitiys- ja vanhempainrahaa sekä Helsingin kaupungin sosiaaliviraston myöntämään heille toimeentulotukea. A:lle ja hänen lapsilleen myönnetyt oleskeluluvat olivat perustuneet edellä todettuihin virheellisiin perhetietoihin, eikä A:lla olisi ollut oikeutta kyseisiin etuuksiin. A on tuomittu suorittamaan perusteetta maksetuista etuuksista vahingonkorvaukseksi Kansaneläkelaitokselle 18 850,85 euroa ja Helsingin kaupungille 36 872,27 euroa.
3. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko syyte jätettävä tutkimatta sen vuoksi, että A on jo tuomittu rekisterimerkintärikoksesta sillä perusteella, että hän oli hakenut oleskelulupaa Suomeen virheellisin perustein viranomaisia erehdyttämällä. A on vedonnut siihen, että oli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan vastaista tuomita hänet rangaistukseen uudelleen oleskeluluvan saamiseen perustuvasta erehdyttämisestä sillä perusteella, että hän oli saamansa oleskeluluvan perusteella hakenut sosiaalietuuksia. Toiseksi asiassa on kysymys siitä, onko syyte törkeistä petoksista jätettävä tutkimatta tai hylättävä sen vuoksi, että A on pakolaisten oikeusasemaa koskevassa Geneven yleissopimuksessa (pakolaissopimus) tarkoitettu pakolainen. Tältä osin A on vedonnut siihen, että pakolaissopimuksen 31 artikla kieltää rankaisemasta kansainvälistä suojelua hakeneita ulkomaalaisia laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta. Kolmanneksi asiassa on kysymys vielä siitä, onko syyte törkeistä petoksista hylättävä sen vuoksi, ettei A:n menettely hänen hakiessaan sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea ole täyttänyt petosrikoksen tunnusmerkistöä.
Onko A jo tuomittu samasta rikoksesta?
4. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kysymystä samasta rikoksesta rankaisemisesta arvioidaan tarkastelemalla sitä, sisältävätkö rikokset samoja olennaisia tunnuspiirteitä (Gradinger v. Itävalta, tuomio 23.10.1995, Oliveira v. Sveitsi, tuomio 30.7.1998, Fischer v. Itävalta, tuomio 29.5.2001, W.F. v. Itävalta, tuomio 30.5.2002, Sailer v. Itävalta, tuomio 6.6.2002).
5. Rekisterimerkintärikosta koskevan rikoslain 16 luvun 7 §:n 1 momentin säännöksen tarkoituksena on suojata viranomaisten pitämien yleisten rekisterien luotettavuutta ja niiden sisältämien tietojen totuudenmukaisuutta (HE 6/1997 vp s. 72). Rikoslain 36 luvun mukaisten petosrikosten rangaistavuudella puolestaan pyritään luomaan edellytykset luottamukselle oikeuselämässä ja siten turvaamaan tavaroiden ja palveluiden vaihdantaa sekä taloudellisten ja oikeudellisten asioiden hoitamista (HE 66/1988 vp s. 128). Rangaistussäännöksillä on siten olennaisesti erilaiset tarkoitukset ja niillä suojataan eri asioita.
6. Syytteen mukaan A on erehdyttänyt Kansaneläkelaitosta ja Helsingin kaupunkia ilmoittamalla väärät aviopuolisoaan ja lastensa isää koskevat tiedot sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea koskevissa hakemuksissaan. A oli myös maahantulonsa yhteydessä antanut samat virheelliset tiedot perhesuhteistaan saadakseen oleskeluluvan, ja tästä häntä on erikseen rangaistu. Ilmoitukset perhesuhteista on kuitenkin annettu eri tarkoituksessa, eri viranomaisille ja eri ajankohtina. Petoksissa, joista A:ta on syytetty, on siten ollut kysymys kokonaan eri teoista ja olennaisilta tunnuspiirteiltään eri rikoksista kuin siinä rekisterimerkintärikoksessa, josta A:ta on jo rangaistu. Näin ollen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklasta johtuvaa estettä törkeitä petoksia koskevan syytteen tutkimiselle ei ole ollut.
Pakolaissopimus
7. Pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot eivät ryhdy rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta niitä pakolaisia kohtaan, jotka tulevat suoraan maasta, missä heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja jotka ovat luvatta tulleet tai luvatta oleskelevat sopimusvaltion alueella.
8. Korkein oikeus toteaa, ettei A:lle ole vaadittu rangaistusta edellä mainitussa sopimusmääräyksessä tarkoitetusta laittomasta maahan saapumisesta tai oleskelusta vaan hänen maassa oleskellessaan tekemikseen väitetyistä petosrikoksista. Asiassa esitetty selvitys ei myöskään osoita A:n joutuneen lähtömaassa Etiopiassa ennen Suomeen saapumistaan pakolaissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetun vainon tai muun uhkauksen kohteeksi, eikä häntä sen vuoksi ole pidettävä sopimuksessa tarkoitettuna pakolaisena. Näin ollen pakolaissopimuksen 31 artikla ei ole estänyt törkeitä petoksia koskevan syytteen tutkimista.
Petoksen tunnusmerkistön täyttyminen
9. Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan petoksesta tuomitaan se joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Rikoslain 36 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan petos on törkeä, jos sillä tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja se myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä.
10. Syyksilukeminen alemmissa oikeuksissa on perustunut perustelujen kohdassa 2 todettuihin A:n sosiaalietuuksien hakemisen yhteydessä ilmoittamiin virheellisiin tietoihin. Ulkomaalaislaissa (378/1991) ei ollut säännöstä, jonka mukaan virheellisten tietojen perusteella myönnetty oleskelulupa olisi mitätön, eikä A:lle myönnettyä oleskelulupaa ole hallintolainkäyttömenettelyssä tai muutoinkaan todettu mitättömäksi. Oleskelulupaa ei ole myöskään ulkomaalaislain 21 §:n (378/1991) nojalla peruutettu. A:lla on näin ollen ollut tekohetkellä voimassa oleva oleskelulupa.
11. Oikeus syytteessä tarkoitettuihin sosiaalietuuksiin on sairausvakuutuslain 1 §:n (364/1963) ja lapsilisälain 1 §:n (796/1992) nojalla Suomessa asuvalla henkilöllä, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 3 §:n (1291/1999) nojalla tosiasiallisesti Suomessa asuvalla lapsella sekä toimeentulotuesta annetun lain 14 §:n (1412/1997) nojalla kunnan alueella vakinaisesti oleskelevalla henkilöllä tai perheellä.
12. Edellä mainittujen sairausvakuutuslain ja lapsilisälain mukainen asuin- tai kotipaikka määräytyy asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain 3 §:n 2 momentin (1573/1993) mukaisesti. Sanotun lainkohdan mukaan Suomeen muuttavan henkilön voidaan katsoa asuvan Suomessa jo maahan tulosta lukien, edellyttäen, että hänen tarkoituksenaan on jäädä Suomeen vakinaisesti asumaan ja että hänellä on lisäksi yhden vuoden oleskeluun oikeuttava voimassa oleva oleskelulupa, milloin sellainen lupa häneltä vaaditaan. Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain nojalla maksettavien sosiaalietuuksien saajan kotipaikka määräytyy kotikuntalain (201/1994) nojalla. Sanotun lain 2 ja 4 §:n mukaan Suomeen tulleen henkilön kotikunta määräytyy sen kunnan mukaan, jossa hän asuu, jos hän asuu Suomessa ja hänellä on tarkoitus jäädä tänne vakinaisesti asumaan ja jos hänellä on lisäksi vähintään yhden vuoden oleskeluun oikeuttava voimassa oleva oleskelulupa, milloin sellainen häneltä vaaditaan.
13. Korkein oikeus toteaa, että A:lla on ollut syytteessä tarkoitettujen sosiaalietuuksien ja toimeentulotuen maksamisen edellyttämä oleskelulupa. Voimassa olleen oleskeluluvan perusteella A:n hakemat ja saamat sosiaalietuudet ja toimeentulotuet eivät ole olleet oikeudettomia pelkästään sen vuoksi, että oleskeluluvan saadakseen A oli maahantulonsa yhteydessä antanut viranomaisille virheellisiä tietoja perhesuhteistaan.
14. Jotta teko olisi petos, edellytetään, että erehdyttämisen kohde erehdyksen seurauksena tekee tai jättää tekemättä jotakin, johon hän muuten olisi ryhtynyt, ja tästä aiheutuu hänelle vahinkoa tai ainakin vahingon vaara. Asiassa on riidatonta, että Kansaneläkelaitos ja Helsingin kaupunki ovat erehtyneet maksamaan virheellisten tietojen perusteella edellä perustelujen kohdassa 2 tarkoitetut sosiaalietuudet ja toimeentulotuen.
15. Syyksilukeminen syytekohdissa 2 ja 3 on perustunut siihen, että A on aiheuttanut Kansaneläkelaitokselle ja Helsingin kaupungille vahinkoa, koska ne olivat A:n hakemuksiin tekemiensä myönteisten päätösten nojalla maksaneet hänelle lapsilisää, kotihoidontukea, äitiys- ja vanhempainrahaa sekä toimeentulotukea. A on puolestaan väittänyt, että hänellä on joka tapauksessa ollut oikeus hakemiinsa sosiaalietuuksiin sekä toimeentulotukiin siitä riippumatta, että hän oli ilmoittanut etuudet myöntäville viranomaisille vääriä tietoja perhesuhteistaan. Syyttäjä on ilmoittanut, että asiassa ei ollut selvitetty, mitä etuuksia A:lle olisi oikeilla perhetiedoilla myönnetty.
16. A:n hakemuksissaan ilmoittamat virheelliset tiedot ovat koskeneet hänen puolisoaan ja lastensa isyyttä. Muutoin tiedot ovat olleet oikeita. Kysymys on siten siitä, onko Kansaneläkelaitokselle ja Helsingin kaupungille aiheutunut vahinkoa aviomiestä ja lasten isyyttä koskevien tietojen virheellisyydestä ja onko A:n täytynyt tämä käsittää.
17. A:lle maksetut sosiaalietuudet ja toimeentulotuki ovat määräytyneet kutakin etuutta ja tukimuotoa koskeneen, kyseiseen aikaan voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti (sairausvakuutuslaki 364/1963, laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta 1128/1996, lapsilisälaki 796/1992 ja laki toimeentulotuesta 1412/1997). Niiden mukaan avioliitto, avoliitto ja huoltajuus vaikuttavat maksettavan tuen määrään, mutta oikea tieto avioliitosta, aviopuolisosta tai lasten isyydestä ei ole minkään kyseessä olevan tukimuodon osalta tuen myöntämisen edellytys. Näin ollen kyseisten sosiaalietuuksien ja toimeentulotukien maksaminen ei sellaisenaan ole ollut seurausta A:n antamien perhetietojen virheellisyydestä, vaan hän mainittujen lakien mukaan olisi ollut virheellisistä tiedoista riippumattakin oikeutettu lakien mukaisiin etuuksiin.
18. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, minkä suuruisina sanotut sosiaalietuudet A:lle olisi oikeiden perhetietojen perusteella myönnetty. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että Kansaneläkelaitokselle ja Helsingin kaupungille olisi aiheutunut vahinkoa A:n ilmoittamien virheellisten tietojen seurauksena. Näyttämättä on jäänyt sekin, että A olisi virheellisiä perhetietoja ilmoittamalla pyrkinyt saamaan suurempia etuuksia kuin mihin hän olisi ollut oikeutettu tai että hänen on pitänyt käsittää aviopuolisonsa henkilöllisyyttä koskevalla oikealla tiedolla voivan olla merkitystä hakemiensa etuuksien määrän kannalta. Näin ollen A ei ole syyllistynyt niihin petoksiin, joista hänelle on vaadittu rangaistusta.
19. Kansaneläkelaitoksen ja Helsingin kaupungin vahingonkorvausvaatimukset ovat perustuneet A:n syytteen teonkuvauksen mukaiseen menettelyyn. Ottaen huomioon edellä mainitut perusteet, joilla syyte hylätään, ei myöskään vahingonkorvausten tuomitsemiselle ole perusteita.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n osalta.
A:han kohdistetut syyte sekä Kansaneläkelaitoksen ja Helsingin kaupungin korvausvaatimukset hylätään ja hänet vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Juha Häyhä ja Jukka Sippo. Esittelijä Anu Juho.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Tulokas: Korkeimman oikeuden enemmistön tavoin katson, että törkeää petosta koskevat syytekohdat 2 ja 3, jotka perustuvat väärien henkilötietojen antamiseen sosiaalietuuksien saamiseksi, poikkeavat olennaisissa suhteissa siitä rekisterimerkintärikoksesta, josta A:ta on jo rangaistu. Petossyytteet on siten tutkittava. Yhdyn enemmistön kantaan myös siinä, ettei pakolaissopimus ole esteenä A:han kohdistettujen petossyytteiden tutkimiselle.
Rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimusten osalta en muuta hovioikeuden tuomiota. Oleskeluluvat eivät poista petosrikosten rangaistavuutta eivätkä vahingonkorvausvelvollisuutta, kun on ilmeistä, että lupien myöntäminen on perustunut vääriin ilmoituksiin ja perättömään perheen yhdistämisperusteeseen, mihin syyttäjä on käräjäoikeudessa viitannut
Diaarinumero: R2007/349
Esittelypäivä: 30.9.2008
Antopäivä: 24.2.2009
Taltio: 350
A oli vääriä tietoja esittämällä saanut itselleen ja lapsilleen oleskeluluvan Suomeen. Maahan tultuaan hän oli samat tiedot esittäen hakenut kaupungilta toimeentulotukea sekä Kansaneläkelaitokselta lapsilisää, kotihoidon tukea ja äitiysrahaa. Kysymys siitä, oliko A sanottuja etuuksia hakiessaan syyllistynyt törkeisiin petoksiin. (Ään.)
RL 36 luku 1 §
RL 36 luku 2 §
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Taustatiedot
Faiza A haki oleskelulupaa itselleen ja yhdelle lapselleen Suomen Etiopian suurlähetystöön 28.4.1998 jättämällään hakemuksella perheenyhdistämisperusteella. Hakemus perustui siihen, että A oli solminut 6.4.1998 avioliiton Abdullahi B -nimisen miehen kanssa, jolla oli pysyvä oleskelulupa Suomessa, ja että lapsi oli heidän yhteinen.
Ulkomaalaisvirasto myönsi päätöksellään 14.2.2000 oleskeluluvat ajalle 14.2.2000 - 14.2.2001 ja jatkoi niitä 28.4.2002. Oleskeluluvan voimassaoloaikana A nouti toisen lapsensa Etiopiasta Suomeen ja synnytti kolmannen lapsensa.
A haki yhdessä B:n kanssa sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea seuraavasti:
Kansaneläkelaitokselta
•1.4.2000 - 31.8.2002 lapsilisää yhteensä 7 488,75 euroa,
•3.4.2000 - 3.1.2002 lasten kotihoidon tukea yhteensä 8 708,10 euroa,
•20.2.2001 - 3.1.2002 äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 2 654 euroa sekä
Helsingin kaupungilta
•3.4.2000 - 31.1.2002 toimeentulotukea yhteensä 36 872,27 euroa.
A ja B ilmoittivat viranomaisille vuonna 2002, ettei heidän avioliittonsa ollut todellinen eikä B ollut lasten oikea isä.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 19.11.2003 antamallaan tuomiolla A:n sakkorangaistukseen 13.4.1998 - 1.2.2002 tehdystä rekisterimerkintärikoksesta. Käräjäoikeus katsoi A:n aiheuttaneen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin ilmoittaessaan totuudenvastaisesti solmineensa avioliiton 6.4.1998 B:n kanssa ja ilmoittaessaan valheellisesti B:n olevan hänen kolmen lapsensa isä.
Syyte Helsingin käräjäoikeudessa
Virallinen syyttäjä esitti A:ta vastaan seuraavan syytteen:
Syytekohta 2: A oli yksissä tuumin B:n kanssa itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä hankkiakseen esiintymällä valheellisesti aviopuolisoina ja ilmoittamalla valheellisesti A:n kolme lasta heidän yhteisiksi lapsikseen erehdyttäneet Kansaneläkelaitoksen myöntämään A:lle lapsilisää, kotihoidon tukea sekä äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 18 850,85 euroa. A:lle ja hänen lapsilleen myönnetyt oleskeluluvat olivat perustuneet edellä todettuihin virheellisiin tietoihin, eikä A:lla olisi ollut oikeutta kyseisiin etuuksiin. A oli aiheuttanut yhdessä B:n kanssa Kansaneläkelaitokselle 18 850,85 euron suuruisen vahingon. Petoksessa oli aiheutettu huomattavaa vahinkoa ja petos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Syytekohta 3: A oli yksissä tuumin B:n kanssa itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä hankkiakseen esiintymällä valheellisesti aviopuolisoina ja ilmoittamalla virheellisesti A:n kolme lasta heidän yhteisiksi lapsikseen erehdyttäneet Helsingin kaupungin sosiaaliviraston myöntämään heille toimeentulotukea 3.4.2000 - 31.1.2002 yhteensä 36 872,27 euroa. A oli yhdessä B:n kanssa aiheuttanut Helsingin kaupungille 36 872,27 euron suuruisen vahingon. Petoksessa oli aiheutettu huomattavaa vahinkoa ja petos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen kahdesta törkeästä petoksesta.
Kansaneläkelaitos ja Helsingin kaupunki yhtyivät osaltaan syytteisiin.
Käräjäoikeuden tuomio 23.9.2004
Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että A ja B olivat virheellisesti ilmoittaneet tukia hakiessaan olevansa aviopuolisoita ja A:n kolme lasta heidän yhteisiksi lapsikseen, ja että A:n sekä lasten oleskeluluvat olivat perustuneet syytteessä tarkoitettuna aikana näihin virheellisiin perhetietoihin.
Käräjäoikeus totesi, että lapsilisälain 1 §:n, lasten kotihoidon ja yksityisenhoidon tuesta annetun lain 3 §:n, sairausvakuutuslain 1 §:n sekä asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain 3 §:n perusteella oikeus syytekohdassa 2 tarkoitettuihin Kansaneläkelaitoksen myöntämiin etuuksiin oli edellyttänyt voimassa olevaa oleskelulupaa. Koska A:n ja lasten oleskeluluvat olivat perustuneet todettuihin virheellisiin perhetietoihin, käräjäoikeus katsoi, ettei heillä ollut ollut lainkohtien edellyttämää oleskelulupaa.
Toimeentulotuen osalta käräjäoikeus totesi, että toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jota lain 2 §:n mukaan ei ole oikeutta saada, mikäli tuen tarpeessa oleva ei voi saada toimeentuloa sitä turvaavien muiden etuuksien avulla. Koska turvapaikanhakijan toimeentulo turvattiin ennen oleskeluluvan myöntämistä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tarkoitetuin tavoin, ei A:lla ja hänen lapsillaan ollut ollut oikeutta saada toimeentulotukea Helsingin kaupungilta.
Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:n oli täytynyt ymmärtää, ettei hänellä ollut ollut oikeutta syytekohdissa 2 ja 3 tarkoitettuihin etuuksiin.
Näillä ja muutoin lausumillaan perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti kahdesta törkeästä petoksesta yhteiseen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet yhteisvastuullisesti B:n kanssa maksamaan vahingonkorvaukseksi Kansaneläkelaitokselle 18 850,85 euroa ja Helsingin kaupungille 36 872,27 euroa.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Pekka Jantunen ja lautamiehet.
Helsingin hovioikeuden tuomio 6.2.2007
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A saattoi jutun, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Markus Nikolainen ja Susanne Möller. Esittelijä Juhani Paiho.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
A:lle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan A vaati, että syyte ja vahingonkorvausvaatimukset syytekohtien 2 ja 3 osalta jätetään tutkimatta tai hylätään taikka hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai toissijaisesti että hänen katsotaan syyllistyneen enintään petokseen ja rangaistus lievennetään sakoksi sekä että vahingonkorvausvelvollisuutta ainakin sovitellaan.
Syyttäjä, Kansaneläkelaitos ja Helsingin kaupunki vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
1. A oli hakenut itselleen ja lapselleen oleskelulupaa Suomeen perustellen hakemustaan perheen yhdistämisellä. Oleskelulupaa hakiessaan hän oli ilmoittanut olevansa avioliitossa B:n kanssa, jolla oli entuudestaan pysyvä oleskelulupa Suomessa, ja että heillä oli yhteisiä lapsia. Oleskeluluvan saatuaan A oli hakenut yhdessä B:n kanssa Kansaneläkelaitokselta ja Helsingin kaupungilta sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea, joita heille oli myös maksettu. Sittemmin A ja B olivat ilmoittaneet viranomaisille, etteivät he tosiasiassa olleet avioliitossa eikä B ollut A:n lasten oikea isä ja että A:n aviopuoliso ja lasten isä asui edelleen Etiopiassa.
2. A on tuomittu alemmissa oikeuksissa rangaistukseen syytteen mukaisesti kahdesta törkeästä petoksesta. Syyksilukemisen mukaan A oli yksissä tuumin B:n kanssa hankkiakseen itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä esiintymällä valheellisesti aviopuolisoina ja ilmoittamalla valheellisesti A:n kolme lasta heidän yhteisiksi lapsikseen erehdyttänyt Kansaneläkelaitoksen myöntämään heille lapsilisää, kotihoidon tukea ja äitiys- ja vanhempainrahaa sekä Helsingin kaupungin sosiaaliviraston myöntämään heille toimeentulotukea. A:lle ja hänen lapsilleen myönnetyt oleskeluluvat olivat perustuneet edellä todettuihin virheellisiin perhetietoihin, eikä A:lla olisi ollut oikeutta kyseisiin etuuksiin. A on tuomittu suorittamaan perusteetta maksetuista etuuksista vahingonkorvaukseksi Kansaneläkelaitokselle 18 850,85 euroa ja Helsingin kaupungille 36 872,27 euroa.
3. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko syyte jätettävä tutkimatta sen vuoksi, että A on jo tuomittu rekisterimerkintärikoksesta sillä perusteella, että hän oli hakenut oleskelulupaa Suomeen virheellisin perustein viranomaisia erehdyttämällä. A on vedonnut siihen, että oli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan vastaista tuomita hänet rangaistukseen uudelleen oleskeluluvan saamiseen perustuvasta erehdyttämisestä sillä perusteella, että hän oli saamansa oleskeluluvan perusteella hakenut sosiaalietuuksia. Toiseksi asiassa on kysymys siitä, onko syyte törkeistä petoksista jätettävä tutkimatta tai hylättävä sen vuoksi, että A on pakolaisten oikeusasemaa koskevassa Geneven yleissopimuksessa (pakolaissopimus) tarkoitettu pakolainen. Tältä osin A on vedonnut siihen, että pakolaissopimuksen 31 artikla kieltää rankaisemasta kansainvälistä suojelua hakeneita ulkomaalaisia laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta. Kolmanneksi asiassa on kysymys vielä siitä, onko syyte törkeistä petoksista hylättävä sen vuoksi, ettei A:n menettely hänen hakiessaan sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea ole täyttänyt petosrikoksen tunnusmerkistöä.
Onko A jo tuomittu samasta rikoksesta?
4. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kysymystä samasta rikoksesta rankaisemisesta arvioidaan tarkastelemalla sitä, sisältävätkö rikokset samoja olennaisia tunnuspiirteitä (Gradinger v. Itävalta, tuomio 23.10.1995, Oliveira v. Sveitsi, tuomio 30.7.1998, Fischer v. Itävalta, tuomio 29.5.2001, W.F. v. Itävalta, tuomio 30.5.2002, Sailer v. Itävalta, tuomio 6.6.2002).
5. Rekisterimerkintärikosta koskevan rikoslain 16 luvun 7 §:n 1 momentin säännöksen tarkoituksena on suojata viranomaisten pitämien yleisten rekisterien luotettavuutta ja niiden sisältämien tietojen totuudenmukaisuutta (HE 6/1997 vp s. 72). Rikoslain 36 luvun mukaisten petosrikosten rangaistavuudella puolestaan pyritään luomaan edellytykset luottamukselle oikeuselämässä ja siten turvaamaan tavaroiden ja palveluiden vaihdantaa sekä taloudellisten ja oikeudellisten asioiden hoitamista (HE 66/1988 vp s. 128). Rangaistussäännöksillä on siten olennaisesti erilaiset tarkoitukset ja niillä suojataan eri asioita.
6. Syytteen mukaan A on erehdyttänyt Kansaneläkelaitosta ja Helsingin kaupunkia ilmoittamalla väärät aviopuolisoaan ja lastensa isää koskevat tiedot sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea koskevissa hakemuksissaan. A oli myös maahantulonsa yhteydessä antanut samat virheelliset tiedot perhesuhteistaan saadakseen oleskeluluvan, ja tästä häntä on erikseen rangaistu. Ilmoitukset perhesuhteista on kuitenkin annettu eri tarkoituksessa, eri viranomaisille ja eri ajankohtina. Petoksissa, joista A:ta on syytetty, on siten ollut kysymys kokonaan eri teoista ja olennaisilta tunnuspiirteiltään eri rikoksista kuin siinä rekisterimerkintärikoksessa, josta A:ta on jo rangaistu. Näin ollen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklasta johtuvaa estettä törkeitä petoksia koskevan syytteen tutkimiselle ei ole ollut.
Pakolaissopimus
7. Pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot eivät ryhdy rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta niitä pakolaisia kohtaan, jotka tulevat suoraan maasta, missä heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja jotka ovat luvatta tulleet tai luvatta oleskelevat sopimusvaltion alueella.
8. Korkein oikeus toteaa, ettei A:lle ole vaadittu rangaistusta edellä mainitussa sopimusmääräyksessä tarkoitetusta laittomasta maahan saapumisesta tai oleskelusta vaan hänen maassa oleskellessaan tekemikseen väitetyistä petosrikoksista. Asiassa esitetty selvitys ei myöskään osoita A:n joutuneen lähtömaassa Etiopiassa ennen Suomeen saapumistaan pakolaissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetun vainon tai muun uhkauksen kohteeksi, eikä häntä sen vuoksi ole pidettävä sopimuksessa tarkoitettuna pakolaisena. Näin ollen pakolaissopimuksen 31 artikla ei ole estänyt törkeitä petoksia koskevan syytteen tutkimista.
Petoksen tunnusmerkistön täyttyminen
9. Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan petoksesta tuomitaan se joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Rikoslain 36 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan petos on törkeä, jos sillä tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja se myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä.
10. Syyksilukeminen alemmissa oikeuksissa on perustunut perustelujen kohdassa 2 todettuihin A:n sosiaalietuuksien hakemisen yhteydessä ilmoittamiin virheellisiin tietoihin. Ulkomaalaislaissa (378/1991) ei ollut säännöstä, jonka mukaan virheellisten tietojen perusteella myönnetty oleskelulupa olisi mitätön, eikä A:lle myönnettyä oleskelulupaa ole hallintolainkäyttömenettelyssä tai muutoinkaan todettu mitättömäksi. Oleskelulupaa ei ole myöskään ulkomaalaislain 21 §:n (378/1991) nojalla peruutettu. A:lla on näin ollen ollut tekohetkellä voimassa oleva oleskelulupa.
11. Oikeus syytteessä tarkoitettuihin sosiaalietuuksiin on sairausvakuutuslain 1 §:n (364/1963) ja lapsilisälain 1 §:n (796/1992) nojalla Suomessa asuvalla henkilöllä, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 3 §:n (1291/1999) nojalla tosiasiallisesti Suomessa asuvalla lapsella sekä toimeentulotuesta annetun lain 14 §:n (1412/1997) nojalla kunnan alueella vakinaisesti oleskelevalla henkilöllä tai perheellä.
12. Edellä mainittujen sairausvakuutuslain ja lapsilisälain mukainen asuin- tai kotipaikka määräytyy asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain 3 §:n 2 momentin (1573/1993) mukaisesti. Sanotun lainkohdan mukaan Suomeen muuttavan henkilön voidaan katsoa asuvan Suomessa jo maahan tulosta lukien, edellyttäen, että hänen tarkoituksenaan on jäädä Suomeen vakinaisesti asumaan ja että hänellä on lisäksi yhden vuoden oleskeluun oikeuttava voimassa oleva oleskelulupa, milloin sellainen lupa häneltä vaaditaan. Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain nojalla maksettavien sosiaalietuuksien saajan kotipaikka määräytyy kotikuntalain (201/1994) nojalla. Sanotun lain 2 ja 4 §:n mukaan Suomeen tulleen henkilön kotikunta määräytyy sen kunnan mukaan, jossa hän asuu, jos hän asuu Suomessa ja hänellä on tarkoitus jäädä tänne vakinaisesti asumaan ja jos hänellä on lisäksi vähintään yhden vuoden oleskeluun oikeuttava voimassa oleva oleskelulupa, milloin sellainen häneltä vaaditaan.
13. Korkein oikeus toteaa, että A:lla on ollut syytteessä tarkoitettujen sosiaalietuuksien ja toimeentulotuen maksamisen edellyttämä oleskelulupa. Voimassa olleen oleskeluluvan perusteella A:n hakemat ja saamat sosiaalietuudet ja toimeentulotuet eivät ole olleet oikeudettomia pelkästään sen vuoksi, että oleskeluluvan saadakseen A oli maahantulonsa yhteydessä antanut viranomaisille virheellisiä tietoja perhesuhteistaan.
14. Jotta teko olisi petos, edellytetään, että erehdyttämisen kohde erehdyksen seurauksena tekee tai jättää tekemättä jotakin, johon hän muuten olisi ryhtynyt, ja tästä aiheutuu hänelle vahinkoa tai ainakin vahingon vaara. Asiassa on riidatonta, että Kansaneläkelaitos ja Helsingin kaupunki ovat erehtyneet maksamaan virheellisten tietojen perusteella edellä perustelujen kohdassa 2 tarkoitetut sosiaalietuudet ja toimeentulotuen.
15. Syyksilukeminen syytekohdissa 2 ja 3 on perustunut siihen, että A on aiheuttanut Kansaneläkelaitokselle ja Helsingin kaupungille vahinkoa, koska ne olivat A:n hakemuksiin tekemiensä myönteisten päätösten nojalla maksaneet hänelle lapsilisää, kotihoidontukea, äitiys- ja vanhempainrahaa sekä toimeentulotukea. A on puolestaan väittänyt, että hänellä on joka tapauksessa ollut oikeus hakemiinsa sosiaalietuuksiin sekä toimeentulotukiin siitä riippumatta, että hän oli ilmoittanut etuudet myöntäville viranomaisille vääriä tietoja perhesuhteistaan. Syyttäjä on ilmoittanut, että asiassa ei ollut selvitetty, mitä etuuksia A:lle olisi oikeilla perhetiedoilla myönnetty.
16. A:n hakemuksissaan ilmoittamat virheelliset tiedot ovat koskeneet hänen puolisoaan ja lastensa isyyttä. Muutoin tiedot ovat olleet oikeita. Kysymys on siten siitä, onko Kansaneläkelaitokselle ja Helsingin kaupungille aiheutunut vahinkoa aviomiestä ja lasten isyyttä koskevien tietojen virheellisyydestä ja onko A:n täytynyt tämä käsittää.
17. A:lle maksetut sosiaalietuudet ja toimeentulotuki ovat määräytyneet kutakin etuutta ja tukimuotoa koskeneen, kyseiseen aikaan voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti (sairausvakuutuslaki 364/1963, laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta 1128/1996, lapsilisälaki 796/1992 ja laki toimeentulotuesta 1412/1997). Niiden mukaan avioliitto, avoliitto ja huoltajuus vaikuttavat maksettavan tuen määrään, mutta oikea tieto avioliitosta, aviopuolisosta tai lasten isyydestä ei ole minkään kyseessä olevan tukimuodon osalta tuen myöntämisen edellytys. Näin ollen kyseisten sosiaalietuuksien ja toimeentulotukien maksaminen ei sellaisenaan ole ollut seurausta A:n antamien perhetietojen virheellisyydestä, vaan hän mainittujen lakien mukaan olisi ollut virheellisistä tiedoista riippumattakin oikeutettu lakien mukaisiin etuuksiin.
18. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, minkä suuruisina sanotut sosiaalietuudet A:lle olisi oikeiden perhetietojen perusteella myönnetty. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että Kansaneläkelaitokselle ja Helsingin kaupungille olisi aiheutunut vahinkoa A:n ilmoittamien virheellisten tietojen seurauksena. Näyttämättä on jäänyt sekin, että A olisi virheellisiä perhetietoja ilmoittamalla pyrkinyt saamaan suurempia etuuksia kuin mihin hän olisi ollut oikeutettu tai että hänen on pitänyt käsittää aviopuolisonsa henkilöllisyyttä koskevalla oikealla tiedolla voivan olla merkitystä hakemiensa etuuksien määrän kannalta. Näin ollen A ei ole syyllistynyt niihin petoksiin, joista hänelle on vaadittu rangaistusta.
19. Kansaneläkelaitoksen ja Helsingin kaupungin vahingonkorvausvaatimukset ovat perustuneet A:n syytteen teonkuvauksen mukaiseen menettelyyn. Ottaen huomioon edellä mainitut perusteet, joilla syyte hylätään, ei myöskään vahingonkorvausten tuomitsemiselle ole perusteita.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n osalta.
A:han kohdistetut syyte sekä Kansaneläkelaitoksen ja Helsingin kaupungin korvausvaatimukset hylätään ja hänet vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Juha Häyhä ja Jukka Sippo. Esittelijä Anu Juho.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Tulokas: Korkeimman oikeuden enemmistön tavoin katson, että törkeää petosta koskevat syytekohdat 2 ja 3, jotka perustuvat väärien henkilötietojen antamiseen sosiaalietuuksien saamiseksi, poikkeavat olennaisissa suhteissa siitä rekisterimerkintärikoksesta, josta A:ta on jo rangaistu. Petossyytteet on siten tutkittava. Yhdyn enemmistön kantaan myös siinä, ettei pakolaissopimus ole esteenä A:han kohdistettujen petossyytteiden tutkimiselle.
Rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimusten osalta en muuta hovioikeuden tuomiota. Oleskeluluvat eivät poista petosrikosten rangaistavuutta eivätkä vahingonkorvausvelvollisuutta, kun on ilmeistä, että lupien myöntäminen on perustunut vääriin ilmoituksiin ja perättömään perheen yhdistämisperusteeseen, mihin syyttäjä on käräjäoikeudessa viitannut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti