Olen kauhean ahdistunut äidin tilanteen takia. Tulossa on iso tentti, johon iso osa täytyy lukea englanninkielellä, enkä minä jaksa keskittyä mihinkään.
Mikään ei auta. Käyn tosi pitkillä lenkeillä Petun kanssa, uuvutan itseni täysin, rukoilen kuin hullu, taukoamatta, eikä mikään auta.
Tai sitten Jumala on unohtanut minut tänne korpeen, tai sitten Hänen mielipiteensä yksinkertaisesti on: "kärsi."
Mikäpä minä olen Jumalalle vastaan sanomaan. Rukoilen vain, että Hän opettaisi minua tyytymään tahtoonsa, silloinkin, kun se kipeimmin koskee.
Kun äiti vain saisi elää niin kauan, että näkisi kun saan tutkintoni suoritettua ja paperit kouraan. Hän on tukenut, auttanut ja rakastanut; ilman äidin asiantuntemusta ja ideoita moni etätehtäväni ja myös lopputyöni olisivat jääneet valmistumatta.
Aloitan 20.2 työharjoittelun saattohoitokodissa: 8 viikkoa. Se voi jo äidin tilanteenkin takia muodostua varsin raskaaksi, ja toki muutenkin: olen tosi herkkä ja kova itkeskelemään. Tosin ylihoitaja sanoi kun minua haastatteli, että kyllä hoitajat saavat heillä itkeä, älä ole yhtään huolissasi.
Asiasta kukkapurkkiin: katsottiin äsken isännän kanssa elokuva, että saisin vähän muuta ajateltavaa: Markku Pölösen Koirankynnen leikkaaja. Pääosassa Peter Franzen, joka esitti sodassa haavoittunutta miestä, pään läpi ammuttua, ja toivuttuaan hänestä tuli vähämielinen. Elokuvan sloganissa sanottiin : elokuva kertoo hyvistä ihmisistä. Ja niin totisesti kertoikin. Kun Suomi jätti veteraaninsa heitteille, jokapuolelta löytyi ihmisiä, jotka auttoivat, avasivat kotinsa, antoivat työtä, pitivät huolta, ruokkivat ja vaatettivat. Olin liikuttunut ja voin suositella elokuvaa lämpimästi jokaiselle!
Yhtenä aamuna kun ajelin töihin, RadioDein haastattelussa olivat pressaehdokkaat Niinistö ja Haavisto. Toimittajan suoraan kysymykseen : Mikä on henkilökohtainen suhteesi Jeesukseen Kristukseen, vastasi Haavisto täysin epäröimättä: Uskon Jumalaan. Niinistö sen sijaan poliitikkomaiseen tyyliin kierteli, kaarteli, kakisteli eikä lopulta sanonut mitään. No, minun asianihan ei ole arvostella kenekään vakaumusta, mutta ihmettelen hirveästi ns. uskovaisten aivan törkeätä kieltä Facebookissa kun he herjaavat Haavistoa. Minäkin olen oppinut sieltä ihan uusia törkeyksiä joita en ole aiemmin edes kuullut. Eiköhän se ole niin, että meistä jokainen tekee tilin tekemisistään aikanaan Herran edessä. Eipä kannata meidän puuttua siihen.
Alan kuitenkin kallistua äänestämättömyyden kannalle. Inhoan Niinistön persoonaa enkä voi ajatella äänestäväni kokkareita, ja toisaalta Haavistoa kyllä, mutta kun hän vastustaa niitä jalkaväkimiinoja, jotka ovat ainoa keino puolustaa tätä maata. Pidän puolustusvoimia ja Suomen puolustamista niin tärkeänä asiana, että en mitenkään voi äänestää miestä, joka suhtautuu siihen leväperäisesti ja jolle Isänmaa ei tunnu paljon merkitsevän. Jos ei tätä aspektia olisi, Haavisto saisi ääneni ilman muuta.
Lopuksi haluan lainata Kuopion piispanvaaliehdokasta, teologian tohtoria ja dosenttia Sakari Häkkistä, kun hän sanoi jotakuinkin näin: "Täytyy muistaa, että syrjiminen on aina synti. Vaikka kuinka sanottaisi, että meillä on raamatullinen peruste, eiks me saatais syrjiä edes vähän - niin ei, sillä syrjiminen on aina synti. Johanneksen evankeliumi sanoo: Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä kukaan, joka vihaa veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt."
Mikään ei auta. Käyn tosi pitkillä lenkeillä Petun kanssa, uuvutan itseni täysin, rukoilen kuin hullu, taukoamatta, eikä mikään auta.
Tai sitten Jumala on unohtanut minut tänne korpeen, tai sitten Hänen mielipiteensä yksinkertaisesti on: "kärsi."
Mikäpä minä olen Jumalalle vastaan sanomaan. Rukoilen vain, että Hän opettaisi minua tyytymään tahtoonsa, silloinkin, kun se kipeimmin koskee.
Kun äiti vain saisi elää niin kauan, että näkisi kun saan tutkintoni suoritettua ja paperit kouraan. Hän on tukenut, auttanut ja rakastanut; ilman äidin asiantuntemusta ja ideoita moni etätehtäväni ja myös lopputyöni olisivat jääneet valmistumatta.
Aloitan 20.2 työharjoittelun saattohoitokodissa: 8 viikkoa. Se voi jo äidin tilanteenkin takia muodostua varsin raskaaksi, ja toki muutenkin: olen tosi herkkä ja kova itkeskelemään. Tosin ylihoitaja sanoi kun minua haastatteli, että kyllä hoitajat saavat heillä itkeä, älä ole yhtään huolissasi.
Asiasta kukkapurkkiin: katsottiin äsken isännän kanssa elokuva, että saisin vähän muuta ajateltavaa: Markku Pölösen Koirankynnen leikkaaja. Pääosassa Peter Franzen, joka esitti sodassa haavoittunutta miestä, pään läpi ammuttua, ja toivuttuaan hänestä tuli vähämielinen. Elokuvan sloganissa sanottiin : elokuva kertoo hyvistä ihmisistä. Ja niin totisesti kertoikin. Kun Suomi jätti veteraaninsa heitteille, jokapuolelta löytyi ihmisiä, jotka auttoivat, avasivat kotinsa, antoivat työtä, pitivät huolta, ruokkivat ja vaatettivat. Olin liikuttunut ja voin suositella elokuvaa lämpimästi jokaiselle!
Yhtenä aamuna kun ajelin töihin, RadioDein haastattelussa olivat pressaehdokkaat Niinistö ja Haavisto. Toimittajan suoraan kysymykseen : Mikä on henkilökohtainen suhteesi Jeesukseen Kristukseen, vastasi Haavisto täysin epäröimättä: Uskon Jumalaan. Niinistö sen sijaan poliitikkomaiseen tyyliin kierteli, kaarteli, kakisteli eikä lopulta sanonut mitään. No, minun asianihan ei ole arvostella kenekään vakaumusta, mutta ihmettelen hirveästi ns. uskovaisten aivan törkeätä kieltä Facebookissa kun he herjaavat Haavistoa. Minäkin olen oppinut sieltä ihan uusia törkeyksiä joita en ole aiemmin edes kuullut. Eiköhän se ole niin, että meistä jokainen tekee tilin tekemisistään aikanaan Herran edessä. Eipä kannata meidän puuttua siihen.
Alan kuitenkin kallistua äänestämättömyyden kannalle. Inhoan Niinistön persoonaa enkä voi ajatella äänestäväni kokkareita, ja toisaalta Haavistoa kyllä, mutta kun hän vastustaa niitä jalkaväkimiinoja, jotka ovat ainoa keino puolustaa tätä maata. Pidän puolustusvoimia ja Suomen puolustamista niin tärkeänä asiana, että en mitenkään voi äänestää miestä, joka suhtautuu siihen leväperäisesti ja jolle Isänmaa ei tunnu paljon merkitsevän. Jos ei tätä aspektia olisi, Haavisto saisi ääneni ilman muuta.
Lopuksi haluan lainata Kuopion piispanvaaliehdokasta, teologian tohtoria ja dosenttia Sakari Häkkistä, kun hän sanoi jotakuinkin näin: "Täytyy muistaa, että syrjiminen on aina synti. Vaikka kuinka sanottaisi, että meillä on raamatullinen peruste, eiks me saatais syrjiä edes vähän - niin ei, sillä syrjiminen on aina synti. Johanneksen evankeliumi sanoo: Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä kukaan, joka vihaa veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt."
1 kommentti:
Voimia!
Lähetä kommentti