8.3.2010

Se mieshän on nero!

Nimittäin tämä Karkkilan kuuluisa valelääkäri. Aikoo pyytää työtodistusta!
Täytyy sanoa, että tämän kuuleminen aiheutti niinsanotun vanhan kunnon räkänaurukohtauksen, niin minussa kuin ystävässäni ja äidissäni. Ja kun lakkasimme nauramasta, aloimme pohtia asiaa.
Mieshän toimi ihan oikeana (no joo) lääkärinä, kaiketi useamman vuoden, ja eiköhän potilaatkin sanoneet, että hän oli jopa hyvä lääkäri. Kukaan ei voine kiistää, etteikö hän olisi lääkärin työtä tehnyt, hoitanut potilaita, saanut siitä lääkärin palkkaa ja maksanut veronsa (hyvässä lykyssä kuulunut vielä ammattiliittoonkin.)
Eittämättä hänelle siis työtodistus kuuluu. Mutta kaiketi hän syyllistyi jonkin sortin petokseen. Voiko rikoksen tekemisestä saada todistuksen?
Entäs hänen tekemänsä diagnoosit, ovatko ne ihan huuhaata? Hän lienee kirjoittanut sairaslomatodistuksia, jonka perusteella ihmisille on maksettu sairasajan palkkaa. Tulkitaanko ne nyt luvattomiksi poissaoloiksi? Joutuvatko ihmiset nyt maksamaan korvaukset takaisin työnantajilleen?
Mielenkiintoinen aihe. Johtaneeko siihen, että tämän asian käsittely etenee aikanaan Korkeimpaan Oikeuteen asti,koska jonkinlainen ennakkopäätös varmaan tarvitaan.
Muutenhan kukaan ei enää viitsi hakeutua lääkikseen, jos tohtorina voi toimia ilman koulutustakin. Päädytään siihen, että meillä on koulutettuja ja kouluttamattomia lääkäreitä - ennen muinoin jälkimmäisiä vain kutsuttiin puoskareiksi. Siitäpä vain jokainen itse tykönään päättäköön, kummalle haluaa itseään mennä hoidattamaan.

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...