13.2.2012

"Lue kuin Jeesus Raamattua" by Matti Innanen


Mainio kirjoitus pastori Matti Innaselta. Oli pakko lainata!

http://paimenpoika.blogspot.com/?expref=next-blog

keskiviikko, 11. tammikuuta 2012

Lue kuin Jeesus Raamattua

Kuluvan kaamoksen aikana on kirkossamme jälleen keskusteltu varsin kipakasti siitä, miten Raamattua tulisi lukea ja tulkita. Erityisen lämpimät löylyt on saatu Jeesuksen neitseestä syntymisen synnyttämästä kuumuudesta.  Laajemmin kysymys on kai siitä, mikä merkitys näillä antiikin aikana kirjoitetuilla teksteillä on nykyajan älyttömän viisaalle ihmiselle. Tieteen ukkovarvas iskeytyy yhä uudelleen siihen kiveen, jonka äärellä kysytään: ”Kenenkäs poikia sitä sie oot?” Ihmisen osa on kysyä. Onneksi Jumalan osa on vastata.

Mitenkäs Jeesus luki? Ensi sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus itse selittää kirjoituksia kotikylän kirkolla. Jeesus täräyttää Jesajan kirjan tekstistä sellaisen tulkinnan, että naapurin miehet ja naiset ällistyksestä toivuttuaan yrittävät ratkaista Jeesus-ongelman kertaheitolla lähistöllä sijaitsevalla jyrkänteellä. Turhaa tätä on kapituliin asti kiikuttaa. Alas mokoma!

Jeesuksen lukema teksti kuului: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta." Sana hiveli korvaa kuin Caccinin Ave Maria. Pyhä hiljaisuus täytti synagogan, mutta sitten Jeesus piti ytimekkään saarnan: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen."  Viesti oli selvä. Viittaamalla tuttuun ennustukseen Messiaasta Jeesus sanoi olevansa luvattu pelastaja-kuningas, jota Jumalan kansa oli odottanut pakkosiirtolaisuuden ajoista saakka satoja vuosia. Se oli liikaa.
 
Kuinka tämä ennustus voi täyttyä Marian lehtolapsessa, jonka Joosef armosta otti hoteisiinsa? Sitä samaa ihminen tänäänkin miettii. Etiikkaa opettavan ja sairaita hoivaavan Jeesuksen voi vielä hyväksyä.  Mutta Jumalan Poika, syntien sovitus ja ylösnousemus on varmaan höpöhöpöä. Onko sittenkään?

Nykyään on trendikästä puhua uskonnosta ja Jumalasta. Hyvä niin. Olemme tajunneet, ettei näitä juttuja voi laittaa sivuun ja olla niitä ajattelematta. Erilaisten henkisten virtausten jättämien kuplien seasta pulpahtaa pintaan elävä Jumala yhtä varmasti kuin sukeltava kuikka kesäisellä erämaajärvellä. Mistä sitten erottaa aidon Jumalan muovisesta houkutuslinnusta?  No siitä, että elävä Jumala on Henki ja nousee pintaan yhdessä ristillä kuolleen ja ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen kanssa. ”Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään.” Lue siis Hengen avulla kuin Jeesus Raamattua.

Tämä kirjoitus on julkaistu Joensuun seurakuntayhtymän Kirkkotie-lehdessä 11.1.2012

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...