14.2.2012

In the heat of the night

Ois tässä muutakin tekemistä kuin bloggailla keskellä yötä. Esmes lukea siihen kovan onnen tenttiin, joka on ylihuomenna. Totuuden nimessä on sanottava, että aloitin minä, mutta mistäkähän kummasta se johtuu, että alkaa tolkuttomasti nukuttaa, kun saa eteensä semmosta mielenkiintosta tekstiä. kuten plasman standardibigarbonaattipitoisuus ja demyelinisaatioriski. Puhumattakaan mesotason ongelmista terveyspalvelujärjestelmän sisällä. Kemiaa ja hoitotiedettä, toisesta en tajua mitään ja toinen, rumasti sanottuna, kiinnostaa ku kilo paskaa.Kun hylkäsin ne tenttikirjat niin kas, väsymyskin oli tiessään. Kohta iskee epätoivo. Ihminenhän oppii vain sitä, mikä häntä kiinnostaa, joten mulle voi käydä ohraisesti tulevassa tentissä. No, runoilen jotain vanhasta muistista. Ope sanoi, että tenttin tulee kaksi casea ja yksi etiikka-kysymys. Jokaisella meistähän on omanlaisemme etiikka ja hoitajalla pitää olla hoitajan etiikka, joten minusta tuollaiseen kysymykseen ei voi olla tiettyä oikeeaa vastausta.Pääasia nyt on kuitenkin se, että lääkematikka meni kerralla läpi; ukkoni on saanut minut tajuamaan jopa käänteisen verrannon salaisuuden ja ällään prosenttien muuttamisenkin muiksi yksiköiksi.Voipi tuntua jostakusta ihan maailman yksinkertaisimmalta, mutta minä poloinen en osaa edes kertotaulua joten mulle tää laskemishomma on tosi iso juttu ja tein sen kanssa viikkokausia töitä.No, nyt mä rupeen tutustumaan digiboksin nauhoituksiin, mutta lupaan, että huomenna luen; ainakin kerran koko tenttialueen läpi, vaikka väkisin. Jos tentti sitten menee penkin alle, niin enpähän voi syyttää ku itseäni :

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...