28.2.2014

Ulrich Zwingli: kaste ympärileikkauksen kristillisenä vastineena

Systemaattista teologiaa, ja alkaa vähitellen stressata. En ehdi lukea kirjaa kokonaan, on pakko mennä tärpeillä :) Olen nyt juuttunut sattuneesta syystä tuohon lapsikasteasiaan. Se ruukataan yleensä vääntää vallan Lutherin "syyksi", mutta tokihan löytyy lukemattomia muitakin, jo keskiaikaisia ajattelijoita, jotka olivat sen kannalla.

"Lapsi oli syntynyt yhteisöön, johon hän nyt kuului, ja ympärileikkaus oli tästä merkkinä. Kristillisen teologian piirissä oli ollut jo vanhastaan tapana nähdä kaste ympärileikkauksen kristillisenä vastineena. Se oli hellävaraisempi, sillä siihen ei liity kipua eikä verenvuodatusta, ja sen piiriin kuuluivat sekä tyttö- että poikalapset. Se ei merkinnyt mitään, että lapsi itse ei ollut tietoinen tästä jäsenyydestään; lapsi oli silti kristillisen yhteisön jäsen ja kaste oli julkinen osoitus tästä jäsenyydestä. Uudessa Testamentissa lapsikastetta ei erikseen mainita. Toisaalta siellä ei tätä käytäntöä erikseen kielletäkään. Uudessa Testamentissa on mainintoja kokonaisten perhekuntien kastamisesta - näihin on luultavasti sisällytetty myös pikkulapset."


Joo, että jos siitä tulee kyssäri, niin täältä pesee :) Luupääluterilainen vauhdissa ...



Eilen illalla nämä naperot näyttivät tältä. Petun piti vähän ärähtää Leolle, kun ei "pikkupoika" osannut asettua nukkumaan vaan vielä halusi sängyssä nujuta. Vanha Herrasmies kun lepää jo klo 21 jälkeen ... kuten kuvasta näkyy. Petu oikealla, ja on minusta kyllä äärettömän söpö <3

Jaha. Ehkä luen vielä hetken.

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...