Nyt muuten väskättää

On nää ilta-aamu vuorot ihan karseita. Eilen 13 tunnin vuoro, ajelin kotiin puolkuolleena, nukuin kokonaista 5 tuntia (heräsin VAIN kerran vessaan) ja eiku aamulla takaisin. Nyt ois taas 13 tunnin vuoro ja kahvia on kulunut on jo siihen malliin, että kohta tulee reikä mahalaukkuun. Eikä siinä vielä mitään, ma, ti ja ke olis vuorot 9-21, että voipi sitä vähän uupua. Mutta ite minä oon toivonu tämmösiä vuoroja, tuleepahan pitempiä vapaita, ja teen loppujen lopuksi näitä ihan mielelläni. Kun tuota työmatkaa on 72 kilsaa/sivu, niin turha mun ois tänne tulla muutamaksi tunniksi kääntyilemään. Kun kerran tuun, niin oonpahan sitten. Etenkin, jos tuun aamuseiskaan töihin, niin joudun nouseen ylös NELJÄLTÄ, ja se on kyllä jo epäinhimillistä. Sitä kun talsii koiran kanssa säkkipimeessä (meidän kylällä syttyy katuvalot vasta viideltä) niin voi hyvää päivää, jos joku naapuri näkis niin varmaan ne ajattelis että ei se tuokaan ihan täysillä käy. Mutta Petu-koira se on valmis lähtemään lenkille, satoi tai paistoi, oli kello sitten kaks tai kolme. Hän vain mennä tepsuttaa onnellisena ja häntä viuhuu puolelta toiselle. Petun kävelyä ei voi kuvata muuten kuin sanalla "tepsuttaa" -korvat niin pystyssä kuin luppakorvia nyt pystyyn saa, rinta rottingilla, häntä reippaasti pystyssä ja tassut: läpsläpsläpsläps. Yöt hän on nukkunut meidän välissä pikkupojasta asti ja katsellut televisiota, ja kun minä käyn yövuoron jälkeen nukkumaan päiväksi, hän nukkuu ihan koko päivän minun vieressä ja vahtii äiskän unta - on se niin uskollinen kaveri.
Nyt on sitten Roosakissakin ruvennut vääntäytymään sänkyyn. Kun se tuli meille, se oli kaltoin kohdeltu löytökissa ja hirveän arka, ja kaksi vuotta siihen on mennyt mutta nyt se on jo rohkea, reipas ja kaunis hänen ihanuutensa. Kun Aki nukkuu ja minä vielä valvon ja kattelen telkkaria, Roosakissa menee nuolemaan Akin naamaa. Pienenä se pelkäsi Akia niin, että puri sitä niin pahasti että piti mennä jäykkäkouristuspiikille. Aki tuolloin aina monesti totesi, että on se niin pöljä kissa ettei sen elämästä mitään tule, mutta onpahan muuttanut mielensä ihan tyystin. Oikein hellyttää, kun se lirkuttelee Roosakissalle ja syöttää sille juustonpaloja ja jugurttia, ja Roosakissa hyrisee ja hörisee. Aika tekee tehtävänsä, kun eläintä kohtelee hyvin! Roosakissan kohtalostahan ei tiedä, kun me se eläinsuojeluyhdistykseltä haettiin, mutta varmaan sille on joku mies tehnyt pahaa, kun se niin hirveästi Akia alkuun kammosi.
Ja Roosakissan ja Petun suhde on mitä erikoisin. Petu nuolee Roosakissaa ja Roosakissa kiipeilee Petun päällä ja tarpoo pienillä sievillä tassuillaan. Ne eivät kyllä tiedä olevansa kissa ja koira, ja että niiden kuuluis olla ikäänkuin viholliset. Ne kun on bestikset, tekisivät varmaan pentuja jos se ois biologisesti mahdollista. Yks yö kun istuin vessanpöntöllä niin Roosakissa hyppäsi mun syliin kiehnäämään ja kieltäytyi lähtemästä, ja eihän sitä siitä raatsinut poiskaan heittää, joten siinä minä sitten istuin pöntöllä ja odottelin että milloin hän suvaitsee häipästä ja päästää minut takaisin nukkumaan :-)
On ne semmosia. Juttua riitäis vaikka parin romaanin verran. Ehkä joskus kirjoitankin semmoset.