6.4.2010

Homma hanskassa, hanskat Ranskassa

Kuulinpa tuollaisen sloganin A:lta, kun hän, ehdittyään Pendolinoon, ilmestyi eräänlaisten vastoinkäymisten jälkeen Lahteen, josta hänet noudin. Enpä itsekään heti löytänyt Lahden rautatieasemaa vaan ajelin tyytyväisenä ohitse, kas kun en päätynyt Kouvolaan, vaikka olenhan tuolla asemalla ziljoona kertaa käynyt. Lahden ohitustiellä ympäri kääntyminen ei käy noin vain, joten tötöilin siellä hetken aikaa, mutta niin vain tämäkin tilanne päättyi onnellisesti ja A. saatiin kyytiin. Joten todellakin, homma oli hanskassa mutta hanskat ties missä.
Nyt jännittää, ehtikö matkakuluselvitykseni ajoissa verovirastoon, kun unohdin sen(miten sen voi unohtaa, kysyn vaan?) varsinaisesta veroilmoituksesta ja jouduin lähettämään sen perässä, ja tänään on 6.4 jolloin tuon selvityksen pitää olla perillä. En kuolemaksenikaan muista milloin pistin sen postiin - oliko se ennen pääsiäispyhiä vai vasta pyhien aikana, jolloin posti alkaa liikkua vasta tänään ja selvitys on perillä vasta huomenna, eli liian myöhään. Ja mätkyjä tulee joku kaks tonnia. Että itketään sitten.
Onkohan mulla ja A:lla frontaalidementia - muistamattomuus alkaa pienistä asioista ja räjähtää hetkessä suuriin mittasuhteisiin ja yhtäkkiä oletkin ihan toope. Eli kaikista aggressiivisin dementiatyyppi. Kiva kiva. Voikohan sen saada jo tässä iässä - en taida kehdata kysyä asiaa työterveyslääkäriltäni, se pitää minua muutenkin outona. Kysyin 36-vuotiaana, että voiko minulla olla vaihdevuodet, niin se katsoi minua hyvin hitaasti ja sanoi painokkaasti: EI VOI. No, se tuli selväksi. Joten en mene kysymään, voiko minulla olla frontaalidementia. Vaikka olisihan se kiva antaa ihmiselle päivän naurut.
Lähdemme kylille. Tänäänkin meillä taitaa olla hommat hanskassa ja hanskat Ranskassa.

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...