Siivoilua

Odottelen A:ta tulevaksi Kouvolasta, mihin junaan nyt ehtineekään. Tuostapa heti kumpusi mieleeni: meitä on moneen junaan. Honkhonkhonk! Siivoilen, mutta vain vähän; A. vannotti, ettei hänen takia pidä hirveesti hillua... Isä tulee myöhemmin tällä viikolla pitemmäksi aikaa, kun hänen kämppäänsä tehdään remonttia. Odotan, että tytärpuoli heräisi, niin pääsen imuroimaan. Ei viitsi herättää sitä kauhealla imurin ulinalla, se on tosi ärsyttävää. Tuossa kun liettä pyyhiskelin, niin mieleen tuli eräs laulu jota muistelin ja muistelin, mutta en muistanut kuin vähän, joten piti se googlettaa, ja sehän on tosi kaunis ja koskettava ja se menee näin:

Tule Jeesus ja siunaa lastas
on tuulinen maailman tie
kätas voimakas turvaksi anna
kun uuvun niin nosta ja kanna
ikirauhaan kerran vie.

Ajan vaivoihin vaivun varmaan
jos sulta en voimia saa
kiusat kiehtovat houkutus hurmaa
ja synti mun sieluni surmaa
sua kaipaan auttajaa.

Sinun tahtosi tie on parhain
vain murhetta tie oma toi
usko rakkaus uupuu jos multa
tuo lamppuuni henkesi tulta
sinä yksin auttaa voit.

Tule Jeesus ja auta kerran
kun kuoleman aallokko lyö
yli uupuneen matkaajan purren
mi pyytävi syntejään surren
jäädä turviin armos työn.

Mitäpä sitä enempää tarvitsee, kuin armoa ja rakkautta. Paavalikin kirjoitti, en nyt muista sanasta sanaan, mutta jotenkin siihen suuntaan, että "vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielellä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kilisevä vaski tai helisevä symbaali." En tosin tiedä mitä ovat vaski tai symbaali, jotain soittimia Jeesuksen ajoilta vissiin. Pitäisi taas googlettaa! No joo, taidan siirtyä kahvinkeittimen suuntaan, tytärpuoli saisi kyllä jo herätä, tosin muistan itseni murrosikäisenä, sitähän veteli aina puolille päivin. Toista näin keski-ikäisenä.