19.5.2010

Kissa verhoissa ja huh hellettä!

Isukki on meillä edelleen. Ollaan selvitty hienosti, itse olen ollut paljon töissä, pari kertaa ylitöissäkin. On kauheat helteet.
Bangkokissa mellakoidaan ja ulkoministeriö antoi suosituksen olla matkustamatta sinne. Lentokenttä on kuitenkin edelleen auki, ja elämme toivossa, että tilanne rauhoittuu siihen mennessä kun olemme lähdössä sinne. Aikaahan on vielä kaksi kuukautta.
Roosakissa kiipeilee ikkunaverhoissa, kun istun tässä työhuoneessa kirjoittamassa. Se on hänestä hauskaa. Jääkiekon MM-kisat eivät suju Suomelta ihan odotetusti, vaikka Jussi Jokinen sanoikin yhdessä haastattelussa olevansa Saksassa voittamassa MM-kultaa. Siihen on vielä pieni mahdollisuus, mutta nyt pitäisi kyllä terästäytyä. Eilen hävisivät Venäjälle ku akat, 5-0.
On hankalaa nukkua, kun on niin hirveän kuuma. Hellerajat ovat paukkuneet pitkin Suomea, 28-29 astetta ihan yleisesti. Thaimaassa on kuulemma heinäkuussa semmosia 40 asteen lämpötiloja, ylikin. Suomalaiselle vaikeita.
Isä ja Aki katselevat Kill Billiä. Taidan liittyä seuraan.
Herran rauhaa!

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...