5.9.2010

Umpiväsynyt

Yöt tuli lusittua. Aamulla jäin väkisin valvomaan, että unirytmi kääntyisi. Sen verran sekaisin kuitenkin, että löin pääni kuivausrummun oveen, kun nousin kyykystä pesukoneen ääreltä, ja nyt on vekki otsassa. Pari tikkiähän siihen olisi pitänyt laittaa, mutta eipä tullut lähdettyä päivystykseen norkoilemaan, ja hyytyihän se verentulokin lopulta. Hyvä, ettei osunut silmään! Aika lujaa se kopsahti, ja säikähdin kyllä ja päästin suustani semmoisen parkaisun, että koko talon väki ryntäsi paikalle; ukko, koira, ja taisi siinä kissakin vilahtaa. Niin että jos on pienikin tilaisuus teloa itsensä, niin eihän sitä pidä jättää käyttämättä :)

Kauppaankin piti lähteä, ja väsytti niin, että hyvä kun pysyin tiellä. Mutta kissalla ei ollut hiekkaa, koiralla ei ollut raksuja eikä meillä pottumuussia eikä vessapaperia. Ukko on puuhaillut koko päivän yläkerrassa joidenkin sähköliittimien kanssa; en minä niistä mitään ymmärrä, mutta kaapelia siellä on 150 metriä, ja huomenna se pitäisi saada postiin ja lähtemään asiakkaalle Lappiin.

Löysin Facebookista tositosi vanhan ystävän 90-luvun alkupuolelta. Mukava nähdä, ettei ollut muuttunut miksikään, vaikka ikää on yli viiskymmentä, ja sanoi minullekin, etten minäkään ole :) Mehän ollaan ihan rippikoulutyttöjä vielä.

Nyt jotenkin tuntuu, että alkaa olla tämän leidin nukkumaanmenoaika. Äsken meinasin pudota tuolilta, kun nukahdin yllättäen Facebookin ääreen. Ei tämä ennen näin tappista ole ollut ... jospa minä kuitenkin sain aivotärähdyksen aamulla, ja siksi uuvuttaa tällä tavalla. Särkyä on kyllä päässä. No, painun pehkuihin ja sanon ukolle, että meikä on nyt commootioseurannassa - herättelepäs sitten tunnin välein :)

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...