Lutkamarssista ja hyvin kasvatetuista nuorista

Seurasin mielenkiinnolla tätä lutkamarssia. Jos olisin viistoista vuotta nuorempi (että kehtaisin pukeutua minihameeseen) olisin itse mennyt mukaan.
Naisella pitää olla aina ja joka tilanteessa ehdoton määräysvalta omaan kehoonsa. Miehillähän se on, joten miksi tästä edes pitää keskustella, saati että lähdetään marsseille?

Jos mies saa istua mitään pelkäämättä terassilla ilman paitaa uimahousuissa, niin kyllä siellä hemmetti soikoon pitää naisenkin saada istua topissa ja sortseissa ilman että pitää olla henki kurkussa ja kuunnella halventavia ja vihjailevia kommentteja. Mutta maailma on miesten. Se on yhä miesten, ja kuinka kauan tulee olemaankaan? Niin kauan, kuin yksikin nainen pukeutuu burkaan.

Jo aloitettujen sekstailujenkin aikana nainen saa muuttaa mieltään; ei, en haluakaan, ja sanoa ei. Terve ja täyspäinen mies tämän kestää. Mutta kun afrikkalainen allahinpalvoja raahaa sua pusikkoon, niin siinä ei paljon ei-huudot auta.

Joten ei, naisella ei tämän päivänkään maailmassa ole määräysvaltaa omaan kehoonsa. En lähtisi (vaikka olisin viistoista vuotta nuorempi) liikenteeseen lutkan näköisenä, ihan silkkaa varovaisuuttani ja tervejärkisyyttäni - vaikka pitäisihän minulla olla siihen oikeus kun miehilläkin on. Onko kukaan muuten pannut merkille, että kun media uutisoi raiskauksista, niin sellaisissa, joissa tummaihoiset ovat tekijöinä, on uhrina aina suomalainen, valkoinen nainen. Koskaan se ei ole burkaan kietoutunut maannainen. Eli valkoinen nainen on vääräuskoinen lutka ja sille saa tehdä mitä vaan. Mitähän seuraavaksi? Alkaako ne kivittää meitä, meidän maassa?

Mutta siirrytäänpä seuraavaan aiheeseen, eli niihin vanhan rouvan iloihin; hyvin kasvatettuihin nuoriin. No, minähän olin eilen illalla töissä vuorovastaavana, ja yksi ihan uusi, vasta töihin palkattu pojankloppi teki aikamoisen mokan, jätti sitten kaiken levälleen ja livisti töistä vähän niinku "ajoissa".

No minultahan paloi se minun kuuluisa pinna ja minä soitin perään ja selvitin sille vähän miten nää hommat meidän talossa hoidetaan (ts. haukuin sen pataluhaksi) ja löin lopulta luurin korvaan. Ja mitä tekee tämä poika? Kääntyy takaisin jostain Vantaan perukoilta, ajaa työpaikalle, kävelee hartiat lysyssä minun eteeni, oikein suloinen poika ja silmät ruskeat kuin kekäleet, ja sanoo: minä tulin pyytämään anteeksi ...

Voi äitien päivä! Minun piti oikein hillitä itseni etten olisi sulkenut sitä syliini siitä paikasta! Lestadiolaiskodin poika Pohjanmaalta, joka vielä osasi osoittaa katumusta ja arvostusta toisia ihmisiä kohtaan. Sanoin, ettei ole mitään anteeksi pyydettävää, ja pyysin puolestani itse anteeksi ihan turhaa kiihtymistäni (koska nämä asiat olisi voinut selvittää hänelle myös rauhallisesti) ja sanoin, että tämä asia ei minun suustani ainakaan siirry mihinkään johtajatasolle (koska mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, eikä hänen enää tarvitse mielestäni kuunnella samaa huutoa enää uudelleen, koska meidän pomo on semmoinen, että se käsittelee negatiiviset asiat huutamalla kuin hinaaja).

Asia saatiin sovittua, minä pyysin vielä toistamiseen anteeksi ja sanoin, että nukkuisi yönsä rauhassa ja että kaikki on hyvin. Poika lähti helpottuneen näköisenä. Lähtiessäni kotiin rukoilin vielä tuon pojan puolesta, ettei hän koskaan menettäisi tuota herkkyyttään ja ihmisyyttään, ja etten vain minä ollut onnistunut tuhoamaan siitä osasta. Rukoilin myös itseni puolesta, kaduin ja pyysin anteeksi, että olin jälleen kerran kiivastunut ja loukannut toista ihmistä. Kiivaus on minun luonteessani, kyllä, mutta se ei ole mikään excuse - ei se oikeuta huonoon käytökseen. Ja olisihan se ihan kamalaa, jos "kylillä" leviäisi huhu, että ei sinne kukaan uskalla hakea töihin kun kun siellä on se yks kauhea narttu puikoissa :)