21.8.2011

"Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä"

Nyt lähti yövuoro 4/4. Aamulla, kun ajelin kotiin, kuuntelin tapani mukaan Radio Deitä ja sunnuntaiaamun hiljaisessa liikenteessä nautin Jorma Hynnisen, Georg Otsin, Viktor Klimenkon ja muiden mestareiden upeista tulkinnoista. Ennen nukahtamista lueskelin tapani mukaan Raamattua, juuri sitä kohtaa, jossa Jeesusta arvosteltiin sairaan parantamisesta sapattina. Ja Jeesus lausui nuo lohdulliset sanat: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." Siitäs saitte, arvostelijat! Se on sillä sipuli!

Kyllä Jeesuksesta särmää löytyi. Olihan Hän ajoittain hyvinkin tyly ja pisti kovin sanoin järjestykseen ihmisiä, jotka Hänen mielestään sen ansaitsivat.
Meistä tavallisista, syntisistä ihmisistä löytyy niin paljon armottomuutta. On niin helppo huomata toisen puutteet ja viat, mutta omia ei milloinkaan. Siksi tykkään kovasti raamatunkohdasta, jota olen useasti lainannut: " Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi!" Ihan muistutuksena yksin itselleni.

Israelissa oli nyt sitten tapahtunut terroriteko ja ihmisiä kuollut. Vieläpä turistien suosimassa Eilatissa. Ei kuitenkaan minun ja Jaanan rakkaassa Jerusalemissa. Isä nyt tietysti pääsi sanomaan, että "mitäs minä sanoin - ette kai te enää toista kertaa Israeliin lähde, vaarallinen paikka." No mehän tuumattiin Jaanan kanssa, että ei, kun ens vuonna me mennään Beirutiin. (Totta hemmetissä me lähdetään Israeliin uudemman kerran. Meiltähän on näkemättä Kapernaum ja Jordan-virta ja Kuollut meri - ja paljon muuta.)

Illansuussa kun sitten ajelin tähän viimeiseen yövuoroon, tuli Radio Deistä kesällä edesmenneen Kalevi Lehtisen raamattutunti. Aiheena oli anteeksianto, sovitus ja Pyhällä Hengellä täyttyminen. Niin viisaita sanoja! Erityisesti jäi mieleen, kun Kalevi puhui siitä, että kun jotkut uskovaiset rukoilevat, että "Jumala, anna meille uusi helluntai, lähetä Pyhä Henki maan päälle." Kalevi sanoi, että eihän me rukoilla uutta jouluakaan - koska Jeesus on jo tullut. Niin on Pyhä Henkikin jo tullut ja on maan päällä, ei tarvitse rukoilla uutta helluntaita.
Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi tuotakaan.

Mutta tässä sitä mennään viimeistä yövuoroa - Allanin, Matin ja Jarin kanssa. Ja telkkarista tulee Johnny Deppin elokuva ja on jopa sopivan hiljaista sen katsomiseen.
Ei ois ollu ku kolme yötä, mutta vedin ylitöinä yhden, kun meillä on taas puutoksia niin ettei kehtaa kahtoo tuota esmiehen tuskaa, kun se soittelee ympäriinsä ja koittaa saada porukkaa töihin :) Milloinkahan tää meno ja meininki meidän työpaikalla saadaan aisoihin? Asiahan ei tietysti minulle kuulu millään tavalla, mutta me työntekijät ollaan jo vuosia ehdoteltu, että oisko varallaolo mitään. 20% palkalla päivystät kotona ja tunnin sisällä hälytyksestä on oltava töissä. Tulee kuulemma kalliiksi, mutta maalaisjärjellä ajateltuna, ennen pitkää kalliimmaksi tulee jatkuva 100% ylitöiden maksaminen omalle väelle - ja tuntityöläisille maksaminen se vasta kallista onkin.

Meidän kylän kirkko, joka on ollu remontissa vaikka kuinka kauan, on nyt vihdoinkin avattu taas, mikä on minusta ihan tosi mahtava juttu. Ihanaa päästä pitkästä aikaa omaan kirkkoon, omaan seurakuntaan, nähdä omat papit ja kokea ympärillään vanhan, upean kirkon ihmeellinen rauha. Oon ollu ihan vaikeena kun on pitäny hypätä sunnuntaisin millon missäkin :) No, minähän nyt olen jotakuinkin joka viikonloppu töissä silleen, että pääsen sunnuntaiaamuna yövuorosta ja menen illalla takaisin, että eipä siinä sitten jumalanpalvelukseen pääse, kun pitää nukkua se väli. Mutta yks viikonloppu listassa on kuitenkin vapaata.

Kun on nyt mennyt taas vähän itsemestaroinnin puolelle, niin haluan lopuksi muistuttaa niin itseäni kuin muitakin mestaroijia Jeesuksen sanoista: "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Ilman minua te ette saa aikaan mitään."






Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...