20.9.2011

Just an ordinary day

Heräsin ja otin koiran, meidän "tassutieteen tohtorin", ja lähdin juoksemaan, kun parempi puolisko jäi vielä nukkumaan. Ihana lämmin ja aurinkoinen aamu!
Palattuani söin puuroa kimpassa koiran kanssa ja luin päivän lehdet netissä. Seuraan julkisuudessa paljon olevien poliitikkojen blogeja, puoluetaustasta riippumatta, ja hoksasin, että Paavo Lipposen blogia en ole koskaan lukenut ja se asiahan pitää korjata heti paikalla. Mies on sentään presidenttiehdokas!
Mutta vastauksena google-hakuuni aukesi ihan tuore haastattelu, jossa Paavo kertoo, että ei oikeastaan osaa käyttää koko tietokonetta. Paavo Lipposen blogia ei siis ole olemassa :)No, me ollaan pieni maa jossa on kaikkea muutakin outoa, meidät tunnetaan maailmalla milloin mistäkin omituisuuksista. Siihen perään menee hienosti presidentti, joka tarvitsee assaria lapsenlapsen sähköpostin lukemiseen.

Vasen polvi on alkanut taas kiukutella. Joskus juoksulenkin jälkeen se jää vähän koukkuun, ja sitten se pitää rusauttaa suoraksi. Vanha vaiva, kävin siitä aikoinaan työterveyslekurillakin, ja se sanoi, että kyseessä on joku side, mutta unohdin että mikä. Taisi olla ristiside. Kummallista on, että se ei ole kipeä,eikä rusauttaminenkaan koske. Vaiva on lähinnä ärsyttävä, tosin lekuri ennusti, että kipujakin on odotettavissa, ja että menee joskus leikkuuhommiksi. No, sitä odotellessa.

Illalla alkaisi sitten taas yövuoroputki, poikkeuksellisesti tällä kertaa keskellä viikkoa. Yöeläjä saa unohtaa sosiaaliset suhteet joksikin aikaa ja elää vain netissä, chatissa ja tietysti potilaiden ja muiden terveydenhuoltoalan ammattilaisten kanssa. Tänään on ollut ihan normipäivä, niin että ketä kiinnostaa :) Tavallisen ihmisen tavallinen päivä.

Ei kommentteja:

Petu (Kasion Fancy Filur) on poissa Kultainen rakkaani nukkui ikiuneen sylissäni 9.2.2019 lähes 14 vuoden ikäisenä. Illalla vielä...