Koiruleita ja puheenymmärtämisen ihmeellisyyksiä

Pitää taas kirjoittaa noista koira-asioista, kun koirat on niin mukavia, ja toisaalta - kun minä olen aina heikomman puolella eikä mikään saa minua niin raivon valtaan, kuin epäoikeudenmukaisuus, niin joskus joutuu vähän avautumaan. Koirat kun ei voi puolustautua mitenkään epäoikeudenmukaisuutta vastaan, eikä tietenkään muutkaan eläimet. Ei ihmistenkään tietenkään tarvitse sietää epäoikeudenmukaisuutta, mutta se on sitten taas jo toinen tarina.

Se, että koiranomistajat sitkeästi luulevat koiriensa ymmärtävän puhetta, on toisaalta aika hauskaa. "Jos et ole tänään kiltisti, et huomenna pääse koirapuistoon." "Siihen ei saa pissata, se on Kinnusen rouvan viinimarjapensas."
Niinhän minäkin teen joka aamu. "Tulepas Petu ottamaan puuroa, se on päivän tärkein ateria. Kyllähän sinä tiedät mikä on terveellistä."

Joskus se taas on toisaalta ihan kamalaa. Lenkillä sen huomaa, kun koirat kohtaavat toisensa, ja se mekkala alkaa.
- räyh röyh murr hau hau hau
- suu kiinni! turpa kiinni! hyi! hiljaa! älä hauku sille koiralle! tästähän on puhuttu! paha koira!
- räyh röyh murr hau hau hau (hiukan suuremmalla intensiteetillä)
- (repimistä. kiskontaa. läpsimistä kuonolle. karjumista.)
Tässä vaiheessa ollaan päästy jo ohi. Koiranomistaja jatkaa yleensä läksytystään niin että tienoo kaikuu.

Tai joskus vastaan tulee vähän isompi koira, joka ei ole hanskassa lainkaan.
- RÄYH MURR HAU HAU HAU
- TURPA KIINNI! HILJAA! SUU TUKKOON! HYI!
- RÄYH MURR HAU HAU HAU
- (REPIMISTÄ. REPIMISTÄ. ILMAAN NOSTAMISTA. KISKOMISTA.)
Tässä vaiheessa ollaan päästy ohi. Petu yleensä vinkuu hieman - ehkä se on minuun tullut siinä, että sitä ahdistaa se hirveä karjuminen ja mekkalointi. Koiran kuulo kun on tutkimusten mukaan muistaakseni noin 20 kertaa parempi kuin ihmisen. Se kuulee kyllä paljon vähemmälläkin.

Yksi tutkimus myös selvitti koiran rakennetta, lähinnä kaulan ja niskan. Hihnasta taaksepäin repimisestä ja ilmaan nostamisesta ei sinänsä ole kurinpidollisesti mitään hyötyä, koska varsinkin ison koiran niskalihakset kestävät sen kyllä helposti. Pitemmän päälle jatkuessaan taas tuollainen repiminen ja nostelu aiheuttaa inhottavaa kipua - aika moni ihminenkin tietää, mitä se on, kun niska ja hartiat särkevät ja ovat jumissa. Miksi pitää tieten tahtoen aiheuttaa sellaista omalle lemmikilleen? Sitäpaitsi sitä on ihan kamalaa katsoa. Kun se on täysin tarpeetonta.

Kannattaisi seurata joskus vaikkapa palveluskoirakisoja. Kuinka vähäeleisesti ja rauhallisesti koiranohjaajat ohjaavat koiriaan. On ihan turha sanoa, että ei meidän koiraa pysty, kun se on luupää. Kaikkia koiria pystyy. En missään nimessä sano, että minä olisin siinä hommassa joku guru - mutta siksi minulla onkin "pehmeä" koira, jolle ei tarvitse kuin suhahtaa, niin se jo tottelee. Se ei vaadi liikaa asiantuntemusta eikä kovaa kättä, kuka tahansa saa kultaisesta noutajasta hyvinkäyttäytyvän herrasmiehen :)

Vika on aina siellä hihnan kaksijalkaisessa päässä. Niin se vain on. Kun koira ei ymmärrä puhetta, vaikka kuinka kovaa huutaisi.

Meidän kylälläpä ei nyt näitä huutajia ja karjujia hirveästi ole, mutta muutama kuitenkin, ja jostain syystä ne on aina samaan aikaan minun kanssa lenkillä. Virkistävä poikkeus on ystäväni Mari, joka pari viikkoa sitten muutti naapurikylästä, 10 kilsan päästä, meidän kylälle. Viimeisen päälle koiraihminen. Hänellä on saksanpaimenkoira ja rottweiler, ollaan käyty pari kertaa yhdessä lenkillä. Tytöt kulkee hihnassa nätisti kuin paraatisotilaat, vastaantulijoita nuuskutetaan sievästi ja uteliaina; tytöt on sosiaalisia ja hyvinkäyttäytyviä, oikeita unelmakoiria. Petu hönkii sinne tänne kun se on tytöistä niin innoissaan, ja minä annan sen hönkiä. Tytöt antaa hyväntahtoisesti Petun intoilla, mutta jos mennään liian intiimeille alueille, sitten tulee varoitus :)

Tänä aamuna oli herätys taas ihanaan kello neljän aikaan. Aamuvuoro, kun illalla on koulua. Kesä on todellakin mennyt, kun aamu oli sysipimeä. Kun lähdin lenkille ja katuvalot eivät palaneet, oli vaikeuksia erottaa missä se tie oikein kulkee. Petun kirkkaankeltainen heijastinliivi kuitenkin näkyi tehokkaasti pimeyden keskeltä, joten seurasin sitä, enkä pudonnut ojaan :) Petu sai liivin "mummoltaan" ja on siitä selvästi ylpeä. Hiukan nolona myönnän, että kun liivi puettiin ekan kerran Petun päälle, kehuimme sitä kilvan mieheni kanssa ja puhuimme sille: "Petu näyttää esimerkkiä muille koirille. Kyllä Petu tietää että nämä turvallisuusasiat ovat tosi tärkeitä. Kyllä Petu tietää. Petu tietää kaikki asiat."
Että kun se koira ei ymmärrä puhetta ... mutta on sille silti kiva lällättää :)