"Saata, Herra, lepoon poisnukkuneen palvelijasi sielu"

Niin on taas meitä yksi vähemmän.

Toissa yönä tuli Erkki matkansa päähän, sairastettuaan jo pitkään.
Erkki sairastui kroonisesti ja vaikeasti jo melko nuorena miehenä, ja muutamassa vuodessa tuli selväksi, että hän ei enää koskaan tulisi olemaan se Erkki, jollaisena me olimme oppimaan hänet tuntemaan; riemuveikkona, verbaalisesti lahjakkaana ja sanojaan yksinomaan ystävällisesti käyttävänä, miehenä, joka ei koskaan ollut ilkeä kenellekään.

Hän mieluummin laski leikkiä kuin piti murhetta, joskus jopa siinä määrin, että se oli hiukan tuskastuttavaakin :)

Viimeksi kun tapasimme, katsoin häneen ja hän minuun, eikä hänen kasvoillaan näkynyt pienintäkään tuntemisen merkkiä.
Ei pienintäkään.

Ja kuitenkin minä tunsin hänet koko elämäni; vietimme kymmenet kesät ja Juhannukset sukujuhlissa Oulujärven rannoilla. Nauraen ja ilakoiden.

Sellaisena me haluamme Erkin muistaa, kuin hän oli silloin, ja sellainen hän on nyt, kun hän ei ole enää sairas eikä enää ole minkäänlaisia kipuja eikä kyyneleitä.

"Yks kerrallaan putoo takista napit, poijaat" sanoi muuan jermu toiselle Tuntemattomassa Sotilaassa hiukan hirtehisesti, kun miehet menehtyivät yksi toisensa jälkeen sotatantereella. Sellaiselle lausahdukselle Erkki nauraisi tässä tilanteessa, ja varmaan nauraakin. Vaikka se on mustaa huumoria pahimmasta päästä, niin sitähän meidän suvussa on aina harrastettu :) Sehän on vain kuolema!

************

"Ihmisen elinaika on niinkuin ruoho
kuin kedon kukka hän kukoistaa
ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole
eikä hänen asuinsijansa häntä tunne

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan
se on ikuinen liitto niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä
polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin
jotka pysyvät hänen liitossaan"

(Ps. 103:15-18)