Ihana, ihana vanha ystäväni :)

Yleensä en lainaile toisten bloggareiden kirjoituksia, vielä vähemmän copypastetan niitä omaan blogiini.
Nyt oli kuitenkin tilanne se, että oli aivan pakko, koska en voi muuta, kuin ihailla bloggaajaa syvästi.
"Keski-ikäinen nainen" otti kantaa edelliseen postaukseeni, jossa lainasin psykiatrian professori Jyrki Korkeilaa.
Korkeilaa oli haastateltu traumatisoitumisen ja siitä selviytymisen problematiikan tiimoilta, ja "Keski-ikäinen nainen" antoi asiasta oman lausuntonsa ja nimesi Korkeilan ajatukset liirumläärymiksi.
Olen tietenkin myös sitä mieltä, että sairaanhoitajan koulutus antaa pätevyyden vähän vaikka mihin ("Keski-ikäinen nainen" on opistoaikainen sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja) mutta professoreiden ajatuksia en itse lähde kyseenalaistamaan. Pikkusen ovat pitemmälle lukeneita kuin minä, ja vaikka eri mieltä olisinkin, en ihan liirumläärymiksi menisi väittämään.
Mutta "Keski-ikäinen nainen" on aina ollut ihminen, joka tietää kaikesta kaiken ja kaiken paremmin kuin kukaan muu, ja juuri sen takia ihailen häntä.
Sellainen ihminen on varmaan hienoa olla:)

**********

Thursday, 5 January 2012

"Sinnikäs ihminen selittää vaikeatkin traumat"

Minä mietin ja mietin tuota "Roosan tunteenpurkauksia ja ajatuksia elämästä"-blogin viimeisen postauksen otsikkoa. Kunnes huomasin lukihäiriön iskeneen jälleen:/ Kysymyksessä oli sana selättää. Ja jo muuttui lukeminenkin ymmärrettävämmäksi. Tekstiä en välttämättä allekirjoita.

Surut, murheet, traumat ja vastoinkäymiset kuuluvat ihmiselämään. Kellä enemmän, kellä vähemmän. Samalla tavalla myös yhteisöllisyys. Asioiden kokeminen ja asioiden jakaminen yhdessä. Vanhassa maailmassa. Nykyisellään unelmamaailmassa. Yhteisöllisyys on joidenkin tutkimusten mukaan jäänyt. Viime lamassa sitä ei ollut tutkimusten mukaan enää havaittavissa Suomessa.

Nyky-yhteiskunnassa pitää selvitä tai muuten olet heikko. Joudut pelistä pois.
Hyvinvointiyhteiskuntaa puretaan ja rasismi nostaa päätään. Yhteiskunnasta on tulossa vain vahvojen yteiskunta. Tähän ei tarvita mitään tutkimuksia, riittää kun pitää silmät auki.

Olen kirjoittanut blogissani myös omista kokemuksista kriiseissä ja yksilötasolla ne vahvistavat edellisen kappaleen väitteitäni. Jos ihminen erilaisissa elämänkriiseissä huomaa, että jää yksin niiden ihmisten kautta,joiden olisi kuvitellut auttavan tai seisovan oikeasti tukena, se on pysähtymisen paikka. Uskoisin, että varmaan monelle. Ja se on surullista. Hyvin surullista.

Miten kriiseistä selviää? Aina jotenkin. Allekirjoittaisin tuon paljon mieluummin kuin hienoja asiantuntijoiden liirumläärymeitä.

Shalom!

*********