Tämä päivä alkoi päin p:tä. Jäin eilen ylitöihin iltayhdeksään, vaikka olin noussut aamulla klo 03.45 ja tullut töihin puoli seitsemäksi, ja kun olin lopulta kotona olin umpipuhkipoikki. Miksi sitä ei osaa sanoa ei? No aamulla nousin taas neljältä, kun oli seitsemään tulo, ja lähdin pimeyteen ulkoiluttamaan koiraa. Väsytti lievästi sanottuna niin, että ihan vapisutti.
Muutenkin masensi, ärsytti ja itketti. Minä en kuulu minnekään enkä kelpaa mihinkään. Kukaan ei ole ikinä tyytyväinen minuun, tein minä mitä tahansa. Ei ole ikinä ollut. Story of my life.
Siitä on turha edes yrittää puhua kellekkään, koska palaute on: "Minä minä minä minä. Puhu joskus jostain muusta kuin ittestäsi." Joten niinpä sitä vain jatkaa niinkuin on koko elämänsä tehnyt: tunteet tiukasti piilossa. Hymy naamalle ja taas mentiin.
Joskus vain tuntuu niinkuin ois suljettu pieneen laatikkoon ja sitten sitä epätoivoissaan yrittää ulos joka puolelta mutta aina on seinä vastassa ja happikin meinaa loppua. Voikohan ihminen oikeesti räjähtää kappaleiksi tukahdutettujen tunteiden takia? Kun on kiltteydestä kipeä.
Tänään kun meen kotiin, käyn Petun kanssa lenkillä ja rupeen heti nukkumaan. Kuudelta. Ja nukun sitten taas sinne aamuneljään.
Tää nyt oli tämmönen päivä. Kai näitä on kaikilla välillä.
Onneksi on yksi, jolle ei tarvitse esittää, koska Hän tietää ja tuntee meidät läpikotaisin kuitenkin. Ja Hän auttaa ja lohduttaa, ja kantaa silloin, kun itse emme jaksa kävellä. Ja Hänelle kelpaamme aina, ihan sellaisina kuin olemme.
Herra Jeesus Kristus, joka kantoi ristille meidän syntimme ja sairautemme. Kaikki on anteeksiannettu.
Kun meiltä loppuu voimat, Jeesukselta ne eivät lopu.
"Meitä kannattavat ikiaikojen käsivarret."
Muutenkin masensi, ärsytti ja itketti. Minä en kuulu minnekään enkä kelpaa mihinkään. Kukaan ei ole ikinä tyytyväinen minuun, tein minä mitä tahansa. Ei ole ikinä ollut. Story of my life.
Siitä on turha edes yrittää puhua kellekkään, koska palaute on: "Minä minä minä minä. Puhu joskus jostain muusta kuin ittestäsi." Joten niinpä sitä vain jatkaa niinkuin on koko elämänsä tehnyt: tunteet tiukasti piilossa. Hymy naamalle ja taas mentiin.
Joskus vain tuntuu niinkuin ois suljettu pieneen laatikkoon ja sitten sitä epätoivoissaan yrittää ulos joka puolelta mutta aina on seinä vastassa ja happikin meinaa loppua. Voikohan ihminen oikeesti räjähtää kappaleiksi tukahdutettujen tunteiden takia? Kun on kiltteydestä kipeä.
Tänään kun meen kotiin, käyn Petun kanssa lenkillä ja rupeen heti nukkumaan. Kuudelta. Ja nukun sitten taas sinne aamuneljään.
Tää nyt oli tämmönen päivä. Kai näitä on kaikilla välillä.
Onneksi on yksi, jolle ei tarvitse esittää, koska Hän tietää ja tuntee meidät läpikotaisin kuitenkin. Ja Hän auttaa ja lohduttaa, ja kantaa silloin, kun itse emme jaksa kävellä. Ja Hänelle kelpaamme aina, ihan sellaisina kuin olemme.
Herra Jeesus Kristus, joka kantoi ristille meidän syntimme ja sairautemme. Kaikki on anteeksiannettu.
Kun meiltä loppuu voimat, Jeesukselta ne eivät lopu.
"Meitä kannattavat ikiaikojen käsivarret."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti